Koirat.com

Tää on kyllä oikeasti mielenkiintoinen haaste, sopivan rodun löytyminen siis! Juuri käytiin kaverin kanssa iltaretkellä ja mietittiin sielläkin, mikä olisi ihanteellinen rotu, jos haluaisi sekä toimivan retkikoiran että harrastuskoiran. Kyllähän sellaisia yksilöitä on, joista molempiin on ja enemmänkin koiria, jotka pienemmillä vaatimuksilla toimivat, mutta jos puhutaan tavoitteellisesta harrastamisesta ja toisaalta pidemmistä, ympärivuoden tehtävistä retkistä, on jo aika vaikea löytää ihannerotua. Kaveri liputti sakemannin puolesta, itse en päätynyt oikein mihinkään tulokseen Totesin lopulta, että varmaan ottaisin aussien, ja sitten vaan pyrkisin elämään retkiolosuhteissa niiden huonojen puolien kanssa (vahtiminen, turkki, terävyys...). "Onneksi" mun retkeilyt on omista polvista johtuen rajoittuneet vain päiväretkiin, jolloin koiran ei tarvitse pärjätä yötä myöten turkillaan/tarvisi miettiä miten märkä turkki kuivaa ym. Mielenkiinnolla odotan, mihin rotuun SiljaSiili lopulta päädyt

Lisäys: Jos mä miettisin vastaavilla kriteereillä rotua, koittaisi selvittää itselleni, kumpi on se tärkeämpi juttu - vaelluksilla toimivuus vai tavoitteelliset harrastukset. Tosin, olen käsittänyt, että tässä tapauksessa tavoitteellinen harrastaminen ei ole se ykkösjuttu? Monilla roduilla kuitenkin ominaisuudet eivät välttämättä kohtaa molempien vaatimusten kanssa (tai lähinnä, että voi olla melkoista pään seinään hakkaamista saada molemmat ominaisuudet tasavertaisina toimimaan käytännössä). Jahka olisin selvittänyt tuon tärkeysjärjestyksen, lähtisin etsimään rotua, joka lähtökohtaisesti passaisi siihen ykkösvaihtoehtoon, ja jolla olisi potentiaalia myös kakkosvaihtoehtoon.

ANGAT kirjoitti:

Jos mä miettisin vastaavilla kriteereillä rotua, koittaisi selvittää itselleni, kumpi on se tärkeämpi juttu - vaelluksilla toimivuus vai tavoitteelliset harrastukset.

Niinpä! Kun en tiedä itsekään! Tää on mieleinkiintoinen aihe. :) Harmi vaan että joudut odottamaan mun ratkaisua vielä ainakin vuoden. ;)

Kyllä mä sanoisin että tavoitteellinen treenaaminen menis niiden retkeilyominaisuuksien yli tällä hetkellä... Kyllä mä muuten olisin nyt ottamassa sitä porokoiraa. Olenhan mä tuon russelinkin kanssa saanut valtavan hienoja vaelluksia aikaiseksi, ja sehän on oikeastaan lähtökohtaisesti ihan huonoimmasta päästä eräretkeilyyn, kun turkki ei kestä kylmää eikä hyttysiä ja jalkojen lyhyys asettaa rajoitteita maastolle ja matkan pituudelle ;) . Ehkä tällä hetkellä olen kallistumassa ratkaisuun: hyvä harrastuskoira, jonka voi myös jossain määrin ottaa vaelluksille mukaan. Jos se olisi se aussie, niin talvireissujen osalta pitäisi katsoa sää ensin ja syysvaellukselle pitäisi ottaa joku kurapuku mukaan, että likaisen koiran voisi edes jotenkuten ottaa telttaan ilman että kosteus nousee liiaksi. :D Mutta esimerkiksi ensi viikolla lähdetään tosiaan UKK puistoon, säätiedote lupaa tällä hetkellä -8 - -2 pakkasta, ei lumisadetta, potentiaalisesti jopa kirkasta säätä koko viikolle. Parhaimmillaan siellä on upea, lämmin, kuiva sää. Kyllä mä sellaiselle reissulle kaverin aussien kaltaisen koiran ottaisin. Hiihdellään valmista kelkkauraa, ei tarvitse tarpoa umpihangessa ellei tunturissa ole hankikantoa, joitain autiotupia sattuu reitin varrelle jossa saa olla jopa lämpimässä. Sitten jos tulee pidempiä ja haastavampia reissuja niin ehkä helpompi muutenkin laittaa koira hoitoon, kun en mihinkään rekikoiraan ole kuitenkaan päätymässä. Enkä mä ottaisi sitä porokoiraakaan mihinkään paukkupakkasille, jos ei olisi mitään lämminsä sisätilaa, jos se porokoira olisi kuitenkin muuten sisäkoirana mulla.

Sakemanni olis kyllä varteenotettava ratkaisu. :)

Tässäkin asiassa pätee juuri sama, mikä moneen muuhinkin: mihin käyttötarkoitukseen koira tulee?! Missä järjestyksessä harrastaa. Se pitää itsellekin selventää ja toisaalta taas tutustua näihin kahteen rotuun ja selvittää millainen omistaja niille sopisi. Siis valkkarin ja porokoiran välilä. Molemmat ovat kuitenkin omaan makuuni tarpeeksi monipuolisia sekä harrastus-että retkikoiria. Itselläni se kisaaminen ei kuitenkaan ole Se juttu, ainakaan tällä hetkellä. Enemmän ehkä oma valinta painottuu siihen retkeilyyn, kun taas SiljaSiili hakee enemmän kisakoiraa.
Nooh, SiljaSiili saa viikon Lapissa tuulettaa ajatuksiaan lappalaiskoira(!) seuranaan ;) katsotaan millä mielin sieltä sitten tulee takaisin :D

Onko SiljaSiili sulla muuten ollut missään vaiheessa kelpie vaihtoehtona? Se oli mulla itsellä tosi pitkään harkinnassa, ja turkkinsa puolesta (lumen ja roskien kerääminen sekä kuivuminen) olis varmaan toimivampi kuin esim. aussie. En tiedä, miten kylmänherkkiä ovat, joten se saattaa toki tulla vastaan... Mä itse tykkään retkikoirina keskikokoisista, nämä omat 20kg molemmin puolin kieppuvat on suuri sopivia - hätätilanteessa on toivoa saada koiraa kannettuakin jonkun matkaa.

No joo, kelpiekin, miksei. Rytikertun kaverilla on sellainen ja he ovat joskus jonkun reissun tehneet. Muistelen että Kelpiellä oli vähän kylmä? Tai se taisi ainakin luonteeltaan olla sellainen vilukissa :D Mutta bortsun kanssahan se menisi aika samaan kastiin. Aussie voisi muhkeaturkkisena kestää paremmin pakkasta.

Mä harvemmin jakelen tätä mun blogia, mutta laitan tän vielä sulle tähän, jos haluat nähdä videoita porokoirien kanssa harrastamisesta. Oon nyt tän vuoden puolella yrittänyt ottaa enempi videoita, joten agilitystä löytyy niitä enemmän.

Blogi

Mutta itsekin olen usein miettinyt australianpaimenkoiraa, mutta vielä ei ole ollut tarvetta vaihtaa rotua. Se olis (myöskin sopivasta yhdistelmästä) ihan kiva harrastuskoira.

^Joo, aussien kohdalla yhdistelmällä on kyllä ihan älyttömän suuri merkitys. Taitaa kyllä olla sama, jos porosta haluaa harrastuskoiraa? Ainakin silloin, kun itse niitä katselin, oli ainoastaan yksi sellainen mun silmään potentiaalinen yhdistelmä (josta mulla olikin pikkuporo varauksessa), mutta narttu jäi tyhjäksi...

Oli kuitenkin pakko kurkata koiranetistä, ja kyllähän noita poroja näyttää olevan pk-puolellakin! Ehkä mullekin vielä joskus tulee sellainen, jos sattuu sopivaan aikaan sopiva yhdistelmä vastaan

(Nyt meni kyllä vallan ohi aiheen, pahoittelut!)

Mitä olen itse katsellut niin kyllä aussieissa on tosiaankin merkitystä yhdistelmällä, ja samoin lapinporokoirissa yhdistelmä on tosi suuressa merkityksessä kun harrastuskoiraa ottaa, ja siitä yhdistelmästäkin se oikea pentu jolla on tarpeeksi taistelutahtoa ja vilkkautta ja osaltaan taas tasapainoisuutta ja toimintakykyä.

On porokoiria pk-puolella, ja aika paljon mullekin tuttuja porokoiria, ja kyllä osa on aika mageita , mutta niidenkin ohjaajilla on pitkä kokemus ja ovat tarkkaan valinneet sen oikean yksilön. Ja porokoirien pieneen lukumäärään nähden yllättävän paljon niiden kanssa harrastetaan.

Toki lpk:lla yhdistelmällä on väliä, mutta itse en siinä katso vanhempien harrastustuloksia niinkään. Näillä harrastetaan kuitenkin sen verran vähän, että pelkästään niitä katsomalla on aika tuuripeliä ja niitä hyviä koiria löytyy myös muistakin pentueista. Mutta se tietty vaatii sitten jo enempi koirien ja sukulaisten tuntemista.

Ja kyllä lpk:ta tosiaan löytyy vähän lajista kuin lajista, myös sieltä pk-puolelta. Itse en ole sille puolelle ikinä jaksanut kisaamaan, vaan muut harrastukset on vieneet, mutta useampi kaveri kisailee pk-puolellakin lappalaisen kanssa.

Minä taisin omia lpk/slk-harrastusvideoita linkata jo johonkin aiemmaksi tässä ketjussa?

Ei mullakaan ole niinkään harrastustuloksilla ollut väliä, vaan ennemminkin olen kanssa seurannut yhdistelmien sukulaisia, itse yhdistelmien koiria eri videoiden osalta (luonnetesti, harrastusvideot, kotivideot) ja tavannut näitä koiria, siitä saa hyvän käsityksen millaisen porokoiran voi saada. Ja sitten siitä pentueestakin pitää vähän katsoa se sopiva.

Kuvittelisin että kelpiellä on suunnilleen samanlainen karva mitä nahkacolliella, ja se ei kyllä ole vaellustukka...

Porotus_82 kirjoitti:

Ei mullakaan ole niinkään harrastustuloksilla ollut väliä, vaan ennemminkin olen kanssa seurannut yhdistelmien sukulaisia, itse yhdistelmien koiria eri videoiden osalta (luonnetesti, harrastusvideot, kotivideot) ja tavannut näitä koiria, siitä saa hyvän käsityksen millaisen porokoiran voi saada. Ja sitten siitä pentueestakin pitää vähän katsoa se sopiva.

Näin juuri! Usein vaan ihmiset mieltää sen yhdistelmän katsomisella sitä, että katsotaan vaan harrastavat vanhemmat ja siitä pentu. Ja yhdistelmästä tosiaan vielä se sopiva pentu.

Mä ottaisin siljasiilin tapauksessa valkoisenpaimenkoiran retkeily/ harrastuskaveriksi. Jos niiden terveystilanne on ok. Eli suosittelen sitä rotuu. Lapinporokoira sopis kyllä myös...

SiljaSiili kirjoitti:

No niin, eilen oltiin katsomassa kahta ihanaa valkoistapaimenkoiraa ja mä olen kyllä ihan in love. :D Mä haluan koiran jolla on mielyttämisen halua, mutta en tarvitse mitään kilpailutykkiä. Haluan joka tapauksessa kouluttaa koiraa, mutta missään kisoissa menestyminen ei ole tärkeää. Koulutus on minusta kivaa tekemistä koiran kanssa ja se kuluttaa koiran energiaa ja antaa sille ajateltavaa. Toki se on kivempaa, jos koira oppii ja haluaa tehdä, ettei sen huomiota tarvitse ostaa. Siksi alan päätyä kyllä paimenkoiraan. Valkkari olisi siitä kiva, että se vaikuttaa aika helpolta. Ilmeisesti sitä suositellaan myös ensimmäiseksi koiraksi. Belgi alkaa tippua pois koska niin moni on sanonut mulle että se on liian vaikea, vilkas, ja kasvattajat vaativat että sen kanssa harrastetaan suojelua tai kisataan muissa lajeissa. Mä haluan ensisijaisesti perhekoiran russelin kaveriksi, vaellus kaverin myös talveksi, harrastukset tulee sitten koiran mukaan, mistä se tuntuu tykkäävän ja kuinka meidän yhteistyö pelaa.
Porokoira on vielä harkinnassa, se olisi ehdottomasti turkiltaan paras ja kooltaan kätevämpi, paitsi niihin vetohommiin ei. Mutta tuon russelin puolesta, vaikka mulla ei oo epäilystäkään etteikö se pärjäisi minkä kokoisen koiran kanssa tahansa, ja miehelleni valkkari tuntuu hieman isolta äkkiseltään.
Aussie on myös vielä harkinnassa, ja pian päästään tapaamaan myös yhtä tsekinpaimenkoiraa, tosin ne voivat olla melkoisen kysyttyjä ja vaikeasti saatavia ja terveys on vähän niin ja näin..
Mutta valkkarin puolesta vaikuttaa lupaavalta!

Kiva kuulla, että ihastuit valkoisiin - siihen tosin ei paljoa tarvita, koska ihanteellisimmillaan valkkarit osaavat vaan olla niin valloittavia, itse ainakin koen saaneeni ihan lottovoiton kun päädyin valkkariin.

Epäilyksiä ja ennakkoluuloja rotua kohtaan oli kuitenkin isosti, netti on täynnä stooreja epävarmoista, hermoheikoista, aggressiivisista valkkareista, joiden päänupit ei kestä arkea. Osa jutuista ehkä vähän väritettyjä, mutta kyllä tosissaan mietin että joku totuudensiemen niissäkin tarinoissa on oltava? Moni haukkui hulluksi, kun harkitsin edes valkoista, mutta pitkän pohdinnan jälkeen päätin kuitenkin tutustua rotuun livenä. Noh, sanomattakin varmaan selvää että olin myyty ja rakastuin ensisilmäyksellä. Nyt meillä onkin sitten jo kaksi valkoista, Dara 10/2013 ja Ria 10/2015.

Totta on, että rodun sisällä on vieläkin paljon sutta ja sekundaa - niin luonteiden kuin terveyden osalta. Jos valkkariin päätyisit niin tarkkana saat siis olla, mistä yhdistelmästä koiran otat, mutta eiköhän se oikeastaan ole niin jokaisessa rodussa? Rotuyhdistys tukee kuitenkin vahvasti jalostusta, jossa suosittaisiin vain tutkitusti terveitä yksilöitä kaikin osin. Puskajussit kuitenkin tekee pentuja vähän omien kriteerien mukaan - valkosille näyttäville koirille on kysyntää.

Valkkari parhaimmillaan on upea koira - vaivaton arjessa, täynnä virtaa ja tekemisen riemua treeneissä, rauhallinen kun pitää vain olla, uskollinen lenkkikaveri säällä kuin säällä, omat eivät ole riistaviettisiä, joten pidän huoletta vallan vapaana. Vieraat ottavat avosylin varauksetta vastaan, lasten kanssa ovat täydellisiä koska isosta koostaan huolimatta eivät jyrää lapsia vaan paimentavat pihalla lapsikatrasta kasaan vain hakemalla laumaan kasaan kuin lampaita (eli eivät näyki tai juokse yli vaan ennakoivat muksujen arvaamattomat pyrähdykset ja kiertävät laumaa kasaan kauempaa). Koirat on täynnä toimintavalmiutta, mutta nytkin kun olen sairaslomalla ja pystytään tekemään paljon vähemmän ne osaa asettua lähelle, eivät sekoile tai mene pitkin seiniä (mitä moni muu aktiivinen rotu todella tekee).

Valkkari oppii nopeasti, ja saa olla tarkkana mitä toimintaa omalla toiminnallaan vahvistaa. Pehmeänä koirana sanoisin että valkkari ei kestä lyhytpinnaista kouluttajaa, mutta taipuu sitäkin helpommin omistajan tahtoon. Meillä on panostettu paljon sosiaalistamiseen erityisesti pentuaikana ja edelleen käydään viikoittain treeneissä - vieraiden koirien tuoma häiriö ja eri ympäristö tekee oppimiselle hyvää, koska vaikka koira toimisi olohuoneessa kuin unelma niin on ihan eri juttu tehdä samat temput ulkomaailmassa. Harrastuksien suhteen mulla oli saman suuntaiset ajatukset kuin sulla, halusin vaeltaa koiran kanssa ja kokeilla eri lajeja - kisaviettiä ei itsellä juuri ole, mutta kun valkkari toimii kuin ajatus niin saattaa olla että kisoihin lähdetään kuitenkin. Suurin haaste meillä on ollut se, että ohjaaja sössii - koira oppii pienimmästäkin vihjeestä niin tarkkana saa olla mitä pakkoliikkeitä itsellä on, mutta tekemällä oppii. Ulkona meillä vedettiin -25 asteen pakkasella ihan täyspitkää lenkkiä vielä, koirat ei olleet moksiskaan mutta omistajan kermaperse alko hyytymään kun tänne eteläänkin pamahti ne yli -30 asteen pakkaset.

Olen treenannut parin porokoiran kanssa samassa agilityryhmässä ja samaten koirapuistotuttavuuksissa on muutama porokoira - toki jokainen on omanlaisensa yksilö, mutta henk.koht olen sitä mieltä että valkkariin verrattuna porokoirat on rasittavan haukkuherkkiä ja omiin maailmoihinsa unohtuvia tyyppejä. Porokoiraihmiset kumotkoon väitteen, jos olen väärässä.

^Haukkuherkkyysväitettä en missään nimessä kumoa, sitä ne on, rotutyypillisesti Omiin maailmoihin nuo minulla olleet eivät ole uponneet kyllä niinkään.

Itse olen tavannut vaan muutaman valkkarin ja ne on olleet aika "lapasia" ja arkoja, mutta en mitenkään väitä, etteikö muunlaisia löytyisi. Kokemukset minulla niistä ei ole tosiaan mitenkään mittavat, joten en osaa rotua verrata sen kummemmin lapinporokoiriin.

Mun täytyy rehellisyyden nimissä todeta, että niistä noin ~ 10 valkoisesta jotka oon tavannut lähinnä treeneissä ei yksikään ole ollut mulle mieleinen, jokaisella on ollut puutteita joko päänupissa, motivaatiossa tai rakenteessa. Viimeksi pari viikkoa sitten jouduin poistumaan agilitytreeneissä sivuun kentän laidalta kun hallissa ollut parivuotias narttu lähti mönkimään mua kohta karvat pystyssä eikä pystynyt keskittymään tekemiseen. Olisi mielenkiintoista joskus tavata kiva valkkari, niin ehkä ne mielikuvat lähtisi loivenemaan. After all, mullakin on esim. collie jotka on monen mielestä räksyttäviä, arkoja, vetämättömiä pelkopurijoita kaikki.

Oca kirjoitti:



Olen treenannut parin porokoiran kanssa samassa agilityryhmässä ja samaten koirapuistotuttavuuksissa on muutama porokoira - toki jokainen on omanlaisensa yksilö, mutta henk.koht olen sitä mieltä että valkkariin verrattuna porokoirat on rasittavan haukkuherkkiä ja omiin maailmoihinsa unohtuvia tyyppejä. Porokoiraihmiset kumotkoon väitteen, jos olen väärässä.

Mä oon treenannut lähinnä yhden valkkariuroksen kanssa, ja se on tosi kivan tasapainoinen, kiltti ja innokas tekemään (ehkä vähän lapanen toimintakykynsä puolesta). Ei siltä virta lopu kesken (toisin kuin mun vanhemmalta porokoiralta). Sillä oli taas ongelmaa ääntelyssä (lajina toko) ja sieltä tuli haukkumista ja vingahteluita vähän liikaa kun meni ilmeisesti vire vähän liian korkealle. Voin sanoa että herkempi se oli haukkumaan treeneissä kuin porokoira Mutta näin arjessa ei sillä ole mitään vahtimista tai haukkumisen aiheita. Sellaisen valkkarin mielelläni ottaisin. Tosin huono luusto sillä sitten on.

Sitten tiedän pari valkkaria, jotka on tosi herkkiä ja toimintakyvyttömiä ja toinen pelkäsi pitkään liukkaita lattioita. Ja sitten yksi uros joka oli aika provosoiva muille uroksille. Joten moneen junaan löytyy.

Porokoirat mun mielestä kyllä on kuitenkin haukkuherkempiä kuin valkkarit, reilusti. Porokoirat myös vahtii reilusti enemmän ja myös varoittaa enemmän haukkumalla. Siihen äänen käyttöön on jossain määrin vaan totuttava, ja toisaalta porokoiralle opetetaan haukkuminen ja hiljentyminen.

Jokseenkin ymmärrän porokoirassa ton omiin maailmoihin unohtuvan tyypin, mulla toi vanhempi taitaa olla sellainen. Jos motivaatioon ei ole käytetty tarpeeksi aikaa jne, niin kyllä se keksii muuta tekemistä, ja menee kaivamaan vaikka niitä myyriä. Eikä se itsenäisenä uroksena jolla ei ole kovin paljoa miellyttämisenhalua, jaksa kauaa katsella kädettömän ohjaajan hölmöilyä. Eli motivointia piti ohjaajankin opiskella ja nyt 5-vuotiaana se on aikalailla valmis aina hommiin. Toisaalta mun nuorempi on sellainenkin virtapiikki ollut aina, joka on aina valmis toimintaan.

Mutta siis aloittajalle, hyvin valittu valkkari voisi olla ihan passeli. Luuston ja luonteen (hermorakenteen) osalta pitää olla vaan tosi tarkka ja itse mielelläni ottaisin vain luonnetestatuista vanhemmista.

. kirjoitti:

Mutta siis aloittajalle, hyvin valittu valkkari voisi olla ihan passeli. Luuston ja luonteen (hermorakenteen) osalta pitää olla vaan tosi tarkka ja itse mielelläni ottaisin vain luonnetestatuista vanhemmista.

Paljon pentueen vanhempia toki luonnetestataan, mutta autuaaksi ei tee se että testi on läpäisty, vaan katsoa myös niitä kohtia mitä pisteitä on mistäkin ropissut- joskus jopa videoita voi löytää näistä testeistä.
Mutta tarkkaa silmää valkkarin pennun valinnassa jos siihen päädyt, nyt on tullut paljon ns."höpöhöpö" pentueita valkkareissa kun suosio on noussut rodussa niin valtavasti.

Siis luonnetestatuissa nimenomaan täytyy katsoa luonnetestin osa-alueita, ei kai siitä luonnetestistä muuten hyötyä olekaan. Valkkarilla hermorakenne, toimintakyky ja pehmeys erityisesti.

No niin, nyt ollaan taas yhden vaelluksen verran viisaampia kun käytiin laina lapinkoiran kanssa UKK-puistossa hiihtelemässä vajaan viikon verran. Säät oli mitä parhaimmat, mutta kyllähän se sisäkoirana ollut lapinkoira paleli päivän päätteeksi, osin tietty rasituksestakin. Mutta reissu sai kyllä miettimään sitä, että semmoiselle vähän vaikeammalle talvireissulle ei ole kyllä kaikilla koirilla asiaa. Pitäisi olla oikeasti joku alaskanmalamuutti tms kunnon pohjoisen koira, joka mielellään myös kotona saisi olla päivät ulkona, että se pärjäisi pitkän vaelluksen kylmässä.
Ajatukset palailee niihin kesäreissuihin, kun on hyttysiä, sadetta, joskus tosi kuuma... Kyllä semmoinen lyhyt ja tiivis turkki olisi hyvä. Se pärjäisi tuommoisen helpon talvireissunkin jos on hyvät säät.
Toinen asia joka opittiin, oli se että hyvä retkikoira ei hauku kanssavaeltajia nuotiopaikoilla ja autiokämpillä, ei syö muiden ruokia, osaa käyttäytyä ja väistää muita. Tuo meidän laina lapinkoira on niin mainio juuri noissa tilanteissa, se ei hauku ketään tai mitään, ei vartioi, pöhähtää kyllä jos joku tulee, muttei muuta. Se ei mene kysymättä vieraiden luo mutta antaa kyllä lähestyä jos joku tulee tekemään tuttavuutta. Se ei ota mitään lattialta ja pysyy siivosti kämpässä. Sitä on helppo pitää irti kämpän pihassa ja sisällä kun se on niin helppo eikä aiheuta mitään harmia kenellekään.
Onhan nuo paljon luonne/koulutus kysymyksiä, mutta epäilen voinko saada esim aussieta, joka ei haukkuisi kaikkia hereille jos illalla leiriin tuleekin joku vaeltaja pimeydestä? Valkkarissa taas on se koko, se on niin iso! Vie paljon tilaa teltasta tai autiokämpästä...
Appenzelli kiinnostaa edelleen, mutta niilläkin on vähän tuo vartioiminen ja vieraiden haukkuminen ehkä herkässä. Sama porokoiralla..