UUTINEN - Sunnuntaina, 24.10.2010 klo 14:44
Koirien diabeteksen seurantaan uusi menetelmä
Kuopiolainen yritys on kehittänyt uuden menetelmän koirien diabeteksen seurantaan. Menetelmä on sovellettu ihmisten diabeteksen hoidosta tehdystä tutkimuksesta.
Uuden menetelmän avulla voidaan selvittää koiran verensokeri viimeisten kolmen kuukauden ajalta. Aiemmin käytössä ollut menetelmä mahdollisti selvittämisen vain kolmen edellisen viikon ajalta.
Aiheesta kertoi Helsingin Sanomat
Koirat.com - 24.10.2010
Aiheeseen liittyviä uutisia:
- Ihmisten mielenterveysongelmilla on paljon samankaltaisuuksia koirien pelkojen kanssa
- Etähoitopalvelu vähentää eläinlääkärikäyntien tarvetta
- Koirillekin määrätään mielialalääkkeitä
- Hajutunnistuskoirille uusi käyttökohde - malaria
- Ruskeat labradorinnoutajat lyhytikäisempiä kuin mustat ja keltaiset
- Hypokoira tunnistaa diabeetikon verensokerin liian alhaisen tason
- Raivotautialueilta tuodut koirat aiheuttavat todellisen uhkan
- Koirien hajuerottelukoulutuksessa käytetään jopa tilattuja luteita
- Kaupunkilaiskoirilla enemmän allergioita kuin maalla asuvilla
- Evirassa tehdään päivittäin ruumiinavauksia lemmikeille
- Pieni Ele-kampanjalla kerätään varoja mm. avustajakoirille
- Eläinten hyvinvointifoorumi 2016 - Koirien ja koiraihmisten mieli- tapahtuma järjestetään tänään
- 17 uutta sankarikoiraa
- Uudistuksia Kennelliitossa - Sopimuslomakkeet sekä terveydenhuolto-ohjelma
- Koiraperheen lapsilla vähemmän stressiä
- Keto-koira auttaa diabeetikkoa
- Eläinlääkäritkään eivät tunne kunnolla borrelioosia
- Lyhytkalloisuus lyhentää koiran elinikää merkittävästi
- Lemmikeillekin järjestetään jo laihdutuskilpailuja
- Liiallinen rakkaus pitkittää sairaiden lemmikkien tuskaa
- Rodunvalinnassa tulisi suosia terveyttä ulkonäön sijaan
- Rokotusvaatimukset muuttuivat
- Koirille tehdään yhä enemmän verensiirtoja
- Lonkkakuvauspakko on edistänyt monen rodun terveyttä
- Kymmenet koirat joutuvat leikkauspöydälle joka kesä
- Koirasta on hyötyä ihmisen terveydelle
- Siedätyshoitojen määrä on kasvussa
- Koiranpäivän teemana Hyvää elämää koiran kanssa
- Nenäpunkkia on joskus vaikea diagnosoida
- Uusi tauti leviää suomalaiskoirien keskuudessa
- Terveysongelmat yleisin riidanaiheuttaja koirakaupassa
- Eläinlääkäriasemien liikevaihto kasvaa ja asemat ketjuuntuvat
- Koirat auttavat dementiapotilasta
- Backmanin perhe koulutti itselleen hypokoiran
- HUS huolissaan kasvaneesta rabiesriskistä
- Kun koira sairastaa: tarina Hallan kaverin kohtalosta
- 80% ruotsalaiskoirista on vakuutettu
- Koiran geeniperimä selvitettävissä yhdellä testillä
- Koirien kantasoluhoidosta lupaavia tuloksia
- Punkkipannan ja koiran kuoleman välille ei löytynyt yhteyttä
- Koiraperheiden lapset terveempiä
- Suomenajokoiralta löydettiin geenivirhe
- Cotoneilta löydettiin vaarallinen geenimutaatio
- Painepaita jakaa mielipiteitä
- Kennelyskää liikkeellä
- Koirille oma uimahalli Helsinkiin
- Koirat.com arvioi: Kodin Eläinlääkeopas
- Lääketietokeskukselta kirja lemmikkien lääkinnästä
- Koirahaave toteutui siedätyshoitojen avulla
- Koirat avuksi mielenterveyskuntoutukseen
- Ylijalostuksen pahimpina ongelmina hengitys- ja liikkumisvaikeudet
- Koirien stressiä esiintyy luultua enemmän
- Koira haistaa keuhkosyövän jo varhaisvaiheessa
- Tylppäkuonoisten koirien lentokielto laajenee
- Geranioli haastaa permetriinin punkkikarkoitemarkkinoilla
- Lemmikkien tuontimääräykset tuntemattomia monille
- Lukukoira auttaa lukemaanopettelussa
- Cavalierin lopetusuhkaus ei ollut todellinen
- Koirien avulla lisää tietoa ihmisten sairauksista
- Koiran äkillinen sairastapaus lievensi omistajan ylinopeussakkoja
- Eläinlääkäri ei suosittele kyytabletteja kyynpuremaan
- Tunnettu kasvattajatuomari varoittaa ivermektiinin vaaroista
- Idols-finalistin koira lakkasi syömästä
- Koirat haistavat paksusuolensyövän jo varhaisessa vaiheessa
- Maailman ensimmäinen tekotassukoira
- Koirat eivät käyttäydy kuten ihmiset
- Koirasta saa hyviä mikrobeja
- Eläinlääkäriasema kieltäytyy hoitamasta Shar Peita
- Vesikauhu leviää Balilla
- Ns. käsilaukkukoirien salakuljetus lisääntynyt
- Massachusettsissa kielletään vaimennusleikkaukset
- Punkkipanta aiheutti keminmaalaiskoirille voimakkaat sivuoireet
- Koira tunnistaa eturauhassyövän
- Ruotsissa paljastui törkeä koirien salakuljetusyritys
- Uusi pentutehtailutapaus julki
- Suomeen ensimmäinen hypokoira
- TV-vinkki sunnuntaille: Apua eläinten masennukseen, TV1 klo 21.10
- Koiranpentu sai mykän pojan puhumaan - hiljeni heti kun pentu varastettiin
- Koiranpentu lievensi parkinsonin taudin oireita.
- Koiranpäivä 24.4