UUTINEN - Torstaina, 18.08.2011 klo 13:37
Koira haistaa keuhkosyövän jo varhaisvaiheessa
Saksalaisessa Schillerhöhen sairaalassa tehdyn tutkimuksen mukaan koira haistaa keuhkosyövän jo varhaisvaiheessa.
Keuhkosyöpä on maailmanlaajuisesti eniten tappava syöpä. Euroopassakin se on toiseksi tappavin syöpä. Tutkijat ovat kehittäneet menetelmiä, joilla syöpä voitaisiin tunnistaa jo varhaisessa vaiheessa. Nämä menetelmät eivät ole kuitenkaan olleet läheskään yhtä luotettavia, kuin nyt tutkittu koiran hajuaistin avulla tapahtunut tunnistaminen.
Aiheesta kertoi Suomessa ensimmäisenä Tekniikka&Talous
Koirat.com - 18.08.2011
Aiheeseen liittyviä uutisia:
- Aktivointilelut sopivat jokaiselle koiralle
- Koira tunnistaa epilepsiakohtauksen
- Etähoitopalvelu vähentää eläinlääkärikäyntien tarvetta
- Varastetut koiranpennut saatiin takaisin sosiaalisen median avulla
- Hajutunnistuskoirille uusi käyttökohde - malaria
- Ruskeat labradorinnoutajat lyhytikäisempiä kuin mustat ja keltaiset
- Koirahyökkäykset puhuttavat - ulkomailla on erilaisia käytäntöjä ongelman taltuttamiseksi
- Koirien hajuerottelukoulutuksessa käytetään jopa tilattuja luteita
- Poliisikoiralle löytyi eläköitymisen jälkeen uusi tehtävä
- Kaupunkilaiskoirilla enemmän allergioita kuin maalla asuvilla
- Australialaiskoira ei voi ulkoilla ilman aurinkolaseja
- World Dog Show Leipzigissa – tunnelmia näyttelypaikalta
- Evirassa tehdään päivittäin ruumiinavauksia lemmikeille
- Aktivisti käy yhden miehen sotaa pentukauppaa vastaan
- Hajukätköetsintä on koiralle lajinomainen harrastus
- Viidesosa jättää koiransa rokottamatta - Berliinissä penikkatautivaara
- Norwichinterrieri tunnisti omistajansa syövän
- Koiran sisäiselle kellolle toisenlainen selitys
- Berliinissä koira saa kulkea vapaana - jos sekä koira että omistaja läpäisevät testin
- Koiran kanssa ulkomaille? Katso tästä maahantuontivaatimukset
- Kapteeni teki ylimääräisen välilaskun pelastaakseen koiran
- Eläinlääkäritkään eivät tunne kunnolla borrelioosia
- Lyhytkalloisuus lyhentää koiran elinikää merkittävästi
- Vaaralliseksi määritellyt rodut eivät olekaan vaarallisia
- Koe-eläin uralta eläköityneiden koirien uudelleensijoituksesta ensimmäiset kokemukset
- Punkkikausi on alkanut - Turun yliopisto kerää näytteitä
- Lemmikeillekin järjestetään jo laihdutuskilpailuja
- Liiallinen rakkaus pitkittää sairaiden lemmikkien tuskaa
- Rodunvalinnassa tulisi suosia terveyttä ulkonäön sijaan
- Id-jälkikoirat nykyään harrastajien varassa
- Rokotusvaatimukset muuttuivat
- Koirasta on hyötyä ihmisen terveydelle
- Siedätyshoitojen määrä on kasvussa
- Nenäpunkkia on joskus vaikea diagnosoida
- Uusi tauti leviää suomalaiskoirien keskuudessa
- Koiran kanssa matkalla: Koiran tuonti ja vienti eri maihin
- Backmanin perhe koulutti itselleen hypokoiran
- Designkoirat yleistyvät
- HUS huolissaan kasvaneesta rabiesriskistä
- Kun koira sairastaa: tarina Hallan kaverin kohtalosta
- 80% ruotsalaiskoirista on vakuutettu
- Koiran geeniperimä selvitettävissä yhdellä testillä
- Punkkipannan ja koiran kuoleman välille ei löytynyt yhteyttä
- Suomenajokoiralta löydettiin geenivirhe
- Cotoneilta löydettiin vaarallinen geenimutaatio
- Koira-ajokortti tulee Saksaan
- Kennelyskää liikkeellä
- Koirat.com arvioi: Kodin Eläinlääkeopas
- Lääketietokeskukselta kirja lemmikkien lääkinnästä
- Koirahaave toteutui siedätyshoitojen avulla
- Koirat avuksi mielenterveyskuntoutukseen
- Ylijalostuksen pahimpina ongelmina hengitys- ja liikkumisvaikeudet
- Koirien stressiä esiintyy luultua enemmän
- Lemmikkien tuontimääräykset tuntemattomia monille
- Dna-näytteet avuksi koirankakkasotaan
- Koirien avulla lisää tietoa ihmisten sairauksista
- Koiran äkillinen sairastapaus lievensi omistajan ylinopeussakkoja
- Eläinlääkäri ei suosittele kyytabletteja kyynpuremaan
- Idols-finalistin koira lakkasi syömästä
- Koirat haistavat paksusuolensyövän jo varhaisessa vaiheessa
- Koirat eivät käyttäydy kuten ihmiset
- Koirasta saa hyviä mikrobeja
- Eläinlääkäriasema kieltäytyy hoitamasta Shar Peita
- Koirien diabeteksen seurantaan uusi menetelmä
- Suomalaiset menestyivät Agilityn MM-kisoissa
- Koira tunnistaa eturauhassyövän
- Uusi pentutehtailutapaus julki
- Koiranpentu sai mykän pojan puhumaan - hiljeni heti kun pentu varastettiin
- Koiranpentu lievensi parkinsonin taudin oireita.
- Koira tappoi pikkuvauvan Saksassa