Koiran kanssa ulkomaille? Katso tästä maahantuontivaatimukset
Lomakausi on käynnistynyt ja sen kunniaksi Koirat.com keräsi maahantuontivaatimukset yleisimpiin suomalaisten lomanviettomaihin.
Koiran kanssa matkustaminen ulkomaille on täysin mahdollista, kunhan hieman selvittää asioita etukäteen. Monissa hotelleissa on erillisiä koirahuoneita, laivoissa osa hyteistä varattu koiran kanssa matkustaville ja lentokoneissakin on koirapaikkoja sekä matkustamossa että ruumassa. Eri maiden maahanvientisäännökset vaihtelevat hieman, joten keräsimme tähän tämänhetkisen (kesäkuu 2016) tilanteen muutamasta suomalaisten suosimasta lomanviettomaasta. Muistathan aina ennen lähtöä kuitenkin vielä tarkistaa ajantasaiset vaatimukset! Erilaisten epidemioiden ja tautien leviämisen tai vähenemisen takia säännökset muuttuvat aina välillä. Oheiseen listaan on kerätty eri maiden maahantuontivaatimusten lisäksi koira-asioista vastaava virastot.
Tärkeää on myös muistaa, että 1-5vrk ennen Suomeen paluuta koiralle on aina hankittava eläinlääkäristä ekinokokkoosilääkitys! EU:n ulkopuolelta, esim Venäjältä Suomeen tuleville koirille on lisäksi muita vaatimuksia.
EU:n alueella yleiset vaatimukset koirien maahantuonnille ovat:
-EU:n lemmikkieläinpassi
-Voimassaoleva raivotautirokotus
-Mikrosiru (tai jos tunnistusmerkintä on tehty ennen 3.7.2011: selkeästi luettavissa oleva tatuointi)
Yleisten vaatimusten lisäksi eri mailla voi olla omia maahantuontivaatimuksia. Koirat.com listasi tähän suomalaisille tutuimpien matkailumaiden vaatimuksia
Ruotsi
EU:n vaatimusten lisäksi ei erityisiä maahantuontivaatimuksia. Maahan saapuva koira tulee ilmoittaa rajalla tullille.
Lähde: Jordbruksverket
Norja
EU:n vaatimusten lisäksi ei erityisiä maahantuontivaatimuksia Manner-Norjaan matkustaville koirille. Huippuvuorille pitää anoa erillistä vientilupaa etukäteen.
Viisi koirarotua on maassa kielletty, näitä eikä näiden risteytyksiä saa viedä maahan ollenkaan. Kielletyt koirarodut ovat: pitbullterrieri, amerikanstaffordshirenterrieri, tosa inu, fila brasileiro, eskoslovensky vlcak
Lähde: Mattilsynet
Tanska
EU:n vaatimusten lisäksi ei erityisiä maahantuontivaatimuksia. 13 koirarotua on maassa kiellettyjä, mm. dogo argentino, pitbullterrieri ja amerikanstaffordshirenterrieri.
Lähde (sekä tarkka rotulista): Fødevarestyrelsen
Viro
EU:n vaatimusten lisäksi ei erityisiä maahantuontivaatimuksia.
Lähde: Maksu- ja tolliamet
Saksa
EU:n vaatimusten lisäksi ei erityisiä maahantuontivaatimuksia. Muutamia koirarotuja on listattu eri osavaltioissa kielletyiksi tai vain rajoitetusti sallituiksi. Lista eri rotujen tilanteesta löytyy Wikipediasta
Maahantuontiasioissa lähde on Bundesministerium für Ernährung und Landwirtschaft
Espanja
EU:n vaatimusten lisäksi ei erityisiä maahantuontivaatimuksia. Muutamia koirarotuja on listattu eri alueilla kielletyiksi. Lista eri rotujen tilanteesta löytyy Wikipediasta
Maaahantuontiasioissa lähde on Ministerio de Agricultura, Alimentación y Medio Ambiente
Venäjä
EU:n vaatimusten lisäksi:
-Rokotus leptospiroosia vastaan
-Kaupungin/kunnaneläinlääkärin todistus koiran hyvästä fyysisestä kunnosta
-Kaupungin/kunnaneläinlääkärin todistus siitä, että koira tulee tartuntataudeista vapaalta alueelta.
Lähteet:
Venäjän suurlähetystö Suomessa
Evira
Paluu Venäjältä takaisin Suomeen:
-Heisimatolääkitys. Tämä voidaan antaa jo Suomessa, mikäli koiran kanssa oleskellaan Venäjällä korkeintaan 28 päivää. Eviran sivuilta löytyy tarkempia tietoja.
Aiheeseen liittyviä uutisia:
- Norjalaisnainen kuoli raivotautiin
- Uusi koirarotu Suomeen
- New Yorkiin avattiin koirataidemuseo
- Läänineläinlääkäri haluaa kieltää raivotautialueilta tulevien koirien maahantuonnin
- Varastetut koiranpennut saatiin takaisin sosiaalisen median avulla
- Koirat ja kissat aiheuttavat yhden prosentin Suomen ilmastokuormasta
- Suomen joukkueelle pronssimitali Agilityn MM-kisoissa
- Venäjän rajalla työnsä aloittanut ruokakoira Aino on löytänyt jo 300kg kiellettyjä elintarvikkeita
- Poliisiin perustetaan eläinrikosyksikkö
- Land Rover parantaa autojensa koiraystävällisyyttä
- Koirahyökkäykset puhuttavat - ulkomailla on erilaisia käytäntöjä ongelman taltuttamiseksi
- Elintarvikkeita etsivä koira aloitti tullissa
- Koirahotellit varattu loppuun - netin välityssivustoilta voi vielä onnistaa
- Koiravaljakon kyytiin pääsee etelässäkin
- Kellarista löytyi koiranpentuja huonoissa oloissa - poliisi selvittää toiminnan laajuutta
- Koiranomistaminen pidentää etenkin yksinasuvien ikää
- World Dog Show Leipzigissa – tunnelmia näyttelypaikalta
- Laika-koiran avaruuslennosta tuli 60v viime perjantaina
- Aktivisti käy yhden miehen sotaa pentukauppaa vastaan
- Matkailu koirien kanssa lisääntyy
- Rescue-eläimiin erikoistunut eläinlääkäriklinikka avataan Helsinkiin
- Viidesosa jättää koiransa rokottamatta - Berliinissä penikkatautivaara
- Kääpiösnautseri oli mukana 63 lennolla
- Lotta Näkyvän koirat ovat matkustaneet enemmän kuin moni ihminen eläessään
- Lentomatka on riski osalle koirista
- Tehotarkastus paljasti puutteita Suomeen tuotavien koirien papereissa
- Poliisikoiria lennätetään laskuvarjoilla estämään salametsästystä
- Nissanilta koirille sopiva auto
- Viipurin koirat vastaa Seura-lehden kritiikkiin
- Viipurin koiratarhoille kritiikkiä
- Hotelli järjestää koirille uudenvuodenjuhlat
- Ruotsalaiset kauppaketjut luopuvat ilotulitteiden myynnistä koirien takia
- Tulli käännyttää vuosittain satoja eläimiä takaisin tuontimaahansa
- Valencia ottaa DNA-näytteet käyttöön koirankakkaongelman ratkaisemiseksi
- Agilityn MM-kisat tänä viikonloppuna
- Laiton pentukauppa kasvussa
- Berliinissä koira saa kulkea vapaana - jos sekä koira että omistaja läpäisevät testin
- Espanjan ja Suomen koirakulttuureissa on eroja
- Skootterikoira ja omistajansa matkustaneet yli 50 000km yhdessä
- Koira putosi laivasta - löytyi 5 viikon jälkeen elossa
- Liikennevahingoissa koiraa kohdellaan esineenä
- Delta lopettaa lemmikkien kuljettamisen ruumassa
- Koira aiheutti liikenneonnettomuuden
- Ekinokokkoosilääkityksen laiminlyönnistä 200euron maksu
- Kapteeni teki ylimääräisen välilaskun pelastaakseen koiran
- Suomen Kennelliitto ottaa kantaa Kiinan maailmannäyttelyyn
- Maailmannäyttely Kiinaan - Norja kannustaa boikottiin
- Vaaralliseksi määritellyt rodut eivät olekaan vaarallisia
- Pentuja myytiin väärennetyillä eläinlääkäritodistuksilla
- Lemmikkieläinpassi uudistuu
- Uusi realitysarja järkyttää Ruotsissa
- Koirille oma sviitti
- Ehdollista vankeutta koiranpentujen salakuljetuksesta
- Hoitokoira avasi maahanmuuttajalle uuden maailman
- Valeostajat käräyttivät pentutehtailijan - ostajat olivat silti valmiita tekemään kaupat
- Opel Zafira voitti Helsingin Sanomien koira-autovertailun
- Vetokoirilla ei ole pakkasrajaa
- Tutkijat kehittävät koiratulkkia
- Koiran kanssa matkalla: Koiran tuonti ja vienti eri maihin
- Kotkalaisnaiselle syyte koirien salakuljetuksesta
- Koiranäyttelytuomari arvostelee koiria eri puolilla maailmaa
- Rajavartiolaitokselle uusi koiranpentu Viking Linen tukemana
- Designkoirat yleistyvät
- Koirat.com arvioi - Paras Kirja Koirastani
- Tehtaasta ostettu pentu sairasti parvovirusta
- 80% ruotsalaiskoirista on vakuutettu
- Koira karkasi kiitotielle Helsinki-Vantaalla
- Suomi menestyi koiratanssin PM-kisoissa
- Koirankakkapusseissakin mainostetaan nykyään
- HESY ja SEY muistuttavat pentukaupan vaaroista
- Kymmeniä koiria myrkytetty Moskovassa
- Koiran kanssa matkalla – lentomatkustus
- Koiran kanssa matkalla - Tuotetestissä Travall-läikkymätön juomakuppi
- Koiran kanssa matkalla - kulkuvälineenä auto
- Koira-ajokortti tulee Saksaan
- Loikkarikoirat ongelmana itärajalla
- Beaglen muotoinen majoitusliike ihastuttaa Yhdysvalloissa
- Nettikaupassa huijattiin pennunostajaa
- Koira matkusti metrolla kotiin Tukholmassa
- Bostoninterrieri sekoitti junaliikenteen
- Metsästyskoira löysi huumeviljelmän
- Koira haistaa keuhkosyövän jo varhaisvaiheessa
- Suomalaiskoirat paljastivat suuren huume-erän
- Ruotsin maahantuontisäännökset muuttuvat
- Tylppäkuonoisten koirien lentokielto laajenee
- Koirien avulla lisää tietoa ihmisten sairauksista
- Jyväskylässä keräys kodittomille koirille
- Hiihtoloma täytti lemmikkihotellit
- TV-vinkki maanantaille: Silminnäkijä - Pentutehtaat
- Ruotsissa nousi kohu tosi tv-ohjelmasta
- Isovillakoira voitti Voittaja 2010-näyttelyn
- Suomelle joukkuekultaa saksanpaimenkoirien MM-kisoissa
- Suomalaiset menestyivät Agilityn MM-kisoissa
- Ruotsissa esitetään taistelukoirakieltoa
- Koiran kanssa matkalla - mitä tulee ottaa huomioon
- Ruotsissa paljastui törkeä koirien salakuljetusyritys
- Koira tappoi pikkuvauvan Saksassa