UUTINEN - Torstaina, 25.05.2017 klo 10:29
Lentomatka on riski osalle koirista
Tuoreen selvityksen mukaan Yhdysvalloissa kuolee vuosittain keskimäärin 26 koiraa kaupallisilla lennoilla. Finnairilla ei ole tiedossa 30 vuoden ajalta kuin yksi kuolemantapaus.
Etenkin ruumassa kuljetettavalle koiralle lentomatkaan pitäisi varautua hyvissä ajoin. Koiran olisi hyvä tottua kuljetuslaatikkoonsa sekä lentokentän meteliin ja hälinään. Joillain lentoyhtiöillä on rajoituksia koiran rodun tai kuljetusajankohdan suhteen. Jotkut eivät kuljeta tylppäkuonoisia koiria ollenkaan, osa ei puolestaan kuljeta ruumassa koiria kesäisin, jolloin lämpötila ruumassa koneen odottaessa lähtöä voi nousta vaarallisen korkeaksi.
Aiheesta lisää suomeksi MTV:n uutisissa
Alkuperäinen uutinen englanniksi löytyy Huffington Postin sivuilta
Koirat.com - 25.05.2017
Aiheeseen liittyviä uutisia:
- New Yorkiin avattiin koirataidemuseo
- Koirat ja kissat aiheuttavat yhden prosentin Suomen ilmastokuormasta
- Land Rover parantaa autojensa koiraystävällisyyttä
- Koirahotellit varattu loppuun - netin välityssivustoilta voi vielä onnistaa
- Koiravaljakon kyytiin pääsee etelässäkin
- Matkailu koirien kanssa lisääntyy
- Kääpiösnautseri oli mukana 63 lennolla
- Lotta Näkyvän koirat ovat matkustaneet enemmän kuin moni ihminen eläessään
- Tehotarkastus paljasti puutteita Suomeen tuotavien koirien papereissa
- Nissanilta koirille sopiva auto
- Hotelli järjestää koirille uudenvuodenjuhlat
- Tampereella uudistettiin sääntöjä koiran kuljettamisesta bussissa
- Skootterikoira ja omistajansa matkustaneet yli 50 000km yhdessä
- Koiran kanssa ulkomaille? Katso tästä maahantuontivaatimukset
- Liikennevahingoissa koiraa kohdellaan esineenä
- Delta lopettaa lemmikkien kuljettamisen ruumassa
- Koira aiheutti liikenneonnettomuuden
- Lemmikkien liikenneturvallisuus unohtuu usein
- Kapteeni teki ylimääräisen välilaskun pelastaakseen koiran
- Koirat.com aktiivin koira on kuin piisamirotta
- Lemmikkieläinpassi uudistuu
- Koirille oma sviitti
- Rahakoira Massi teki ensimmäisen löytönsä
- Opel Zafira voitti Helsingin Sanomien koira-autovertailun
- Vetokoirilla ei ole pakkasrajaa
- Koiran kanssa matkalla: Koiran tuonti ja vienti eri maihin
- Koiranäyttelytuomari arvostelee koiria eri puolilla maailmaa
- Rajavartiolaitokselle uusi koiranpentu Viking Linen tukemana
- Koira karkasi kiitotielle Helsinki-Vantaalla
- Koiran kanssa matkalla – lentomatkustus
- Koiran kanssa matkalla - Tuotetestissä Travall-läikkymätön juomakuppi
- Koiran kanssa matkalla - kulkuvälineenä auto
- Koira matkusti metrolla kotiin Tukholmassa
- Bostoninterrieri sekoitti junaliikenteen
- Kadonnut Remu-koira löytyi
- Ruotsin maahantuontisäännökset muuttuvat
- Tylppäkuonoisten koirien lentokielto laajenee
- Koiran kanssa autossa - Iltalehden vinkit
- Mäyräkoira karkasi lentokentällä
- Koiran kanssa matkalla - mitä tulee ottaa huomioon