UUTINEN - Lauantaina, 19.05.2012 klo 13:39
Lohjan koiraharrastushallihanke etenee
Lohjan Muijalan koirahallihanke nytkähti eteenpäin kun Uudenmaan ely-keskus myönsi hallille merkittävän avustuksen
Hallin rakennustyöt pyritään aloittamaan vielä tänä syksynä. Tällöin halli olisi valmiina ensi keväänä. Hallissa on tarkoitus järjestää niin agilitykilpailuja, näyttelyitä kuin tottelevaisuuskokeitakin.
Aiheesta uutisoi ensimmäisenä Länsi-Uusimaa
Koirat.com - 19.05.2012
Aiheeseen liittyviä uutisia:
- Koiranäyttelyiden osallistujamäärät laskussa
- New Yorkiin avattiin koirataidemuseo
- Koiramessujen tulokset - suomalaiskoirat olivat näyttelyn kauneimmat molempina päivinä
- Suomen joukkueelle pronssimitali Agilityn MM-kisoissa
- Imatralla järjestetään hyväntekeväisyys-match show
- Koiraurheiluyhdistysten rinnalle on tullut yksityistä liiketoimintaa
- Agilityn SM-kisoihin uusia luokkia
- Agilityn arvostus nousussa
- Koirien älyliivi tulossa markkinoille
- World Dog Show Leipzigissa – tunnelmia näyttelypaikalta
- Koiran kanssa kahvilaan? Moni espoolaiskahvila sallii koirat
- Koiraharrastus kasvaa Suomessa hurjaa tahtia
- Agilityliitto Olympiakomitean jäseneksi
- Agilityn MM-kisat tänä viikonloppuna
- Agilityn MM-Kisat Turkuun
- Junioreiden agilityn EM-kisoissa Suomelle kultaa
- Turun seudulle koirauimahalli
- Agilityliitolle valtionavustusta
- Saksanpaimenkoirien arvostelusta kohu Cruftsissa
- Westie voitti Cruftsin
- Agilitystä tulossa vihdoin virallinen urheilulaji
- Agilityn MM-kisat Suomeen
- Kulttuurikoiratoiminnasta apua yksinäisyyteen ja vuorovaikutustaitoihin
- Suomen Kennelliitto ottaa kantaa Kiinan maailmannäyttelyyn
- Neljän hengen joukkue Suomesta paragilityn MM-kisoihin
- Maailmannäyttely Kiinaan - Norja kannustaa boikottiin
- Suomelle TOKOn joukkuekultaa
- Cockerspanieli ja kiinanharjakoira BIS-koirat messukeskuksessa
- Apinapinseri on maailman kaunein
- Maailmannäyttelystä tulee vuoden suurin koiratapahtuma
- Maailmannäyttelyyn ilmoitettu jo 12 000 koiraa
- Koiranäyttelyiden kävijämäärät laskussa
- Agilityharrastus pähkinänkuoressa
- Lapinporokoirasta BIS sunnuntaina
- Suomelle kultaa tottelevaisuuskokeen PM-kisoista
- Suomelle kultaa agilityn PM-kisoista
- Liettuan kennelliitto ryhtyi kurinpitotoimiin netissä kiertäneen pahoinpitelyvideon johdosta
- Koiranäyttelytuomari arvostelee koiria eri puolilla maailmaa
- Mikkeliläiset saivat uuden koiraurheilukeskuksen
- Suomalaiskoirasta maailmannäyttelyn BIS-2
- Petit basset griffon vendeen voitti Cruftsin
- Vuokattiin avattiin koiraharrastushalli
- Lhasa apso oli BIS voittajanäyttelyssä
- Suomen suurin koiratapahtuma on ensi viikonloppuna
- Pohjois-Karjalaan uusi koiraurheilukeskus
- Uudet etusivun blogittajat aloittivat Koirat.comissa
- Nurmijärvellä kadonneen cotonin omistaja toiveikas
- Raumalla etsitään paikkaa ensi vuoden koiranäyttelylle
- Useampi rotu reputti eläinlääkärin tarkastuksen Cruftsissa
- Suomenlapinkoira tekee ensiesiintymisensä Yhdysvaltain tärkeimmässä koiranäyttelyssä
- Videovinkki: Kari Järvisen haastattelu
- Ouluun avattiin koirien uimahalli
- Koirille oma uimahalli Helsinkiin
- Lhasa apso on Voittaja-näyttelyn BIS
- Koirien kanssa harrastetaan yhä enemmän
- Joensuuhun avataan uusi koiraharrastushalli
- Messukeskuksen näyttelyyn ilmoittautui 14 000 koiraa
- Näyttelyssä synnyttäneen koiran omistajalle sanktio
- Koirat avuksi mielenterveyskuntoutukseen
- Suomalaiskoira on maailman toiseksi kaunein
- Kajaaniin uusi halli koiraharrastajille
- Koira synnytti näyttelyssä
- Isovillakoira voitti Voittaja 2010-näyttelyn
- Kotkaan koiraurheiluhalli
- Menovinkki: Koiratanssin SM-kisat huomenna Lohjalla
- Suomalaiset menestyivät Agilityn MM-kisoissa
- Kemiin halli koiraharrastajille
- Ruotsalainen toyvillakoira on maailman kaunein
- Yhteispohjoismaiset näyttelysäännöt voimaan 1.1.2011
- Näyttelyturistina Saksassa - Berliinin KV tarjosi tuttua tunnelmaa ja erikoisia titteleitä
- TV-vinkki sunnuntaille klo 11.30