Koira synnytti näyttelyssä
Tänä viikonloppuna Helsingissä kutsukilpailuna järjestetyssä Champion of Champions - näyttelyssä on noussut kohu. Näyttelyssä oli ns. turistikoirana narttu, joka synnytti kesken gaalan.
Tapaus tuli järjestäjien tietoon synnytyksen ollessa käynnissä. Paikalla ollut eläinlääkäri varmisti nartun ja pentujen kunnon ja kehotti omistajaa viemään nartun ja pennut pois paikalta välittömästi kun se olisi koirien kannalta turvallista. Erityisesti koiramaailmaa järkyttää se, että nartun paikalle tuonut henkilö, nartun omistaja, on palkittu kasvattaja, joka toimii myös rotujärjestössään aktiivisesti.
Valtioneuvoston asetuksen mukaan "Nartulle on annettava mahdollisuus synnyttää rauhalliseen, mukavaan paikkaan, joka on sille etukäteen tuttu tai johon sen on annettu tutustua riittävän varhain ennen synnytystä. Nartulle, joka valmistautuu synnytykseen tai jolla on imetettäviä pentuja, on annettava mahdollisuus olla rauhassa."
Champion of Champions - tapahtuman järjestäjät ovat tehneet asiasta tarvittavat ilmoitukset sekä eläinsuojeluviranomaisille että Suomen Kennelliittoon.
Linkki Champion of Champions-kutsuvieras gaalan tiedotteeseen
Aiheeseen liittyviä uutisia:
- Koiranäyttelyiden osallistujamäärät laskussa
- New Yorkiin avattiin koirataidemuseo
- Koiramessujen tulokset - suomalaiskoirat olivat näyttelyn kauneimmat molempina päivinä
- Aineettomat lahjat - Koirat.comin vinkit
- Helsingin Eläinsuojeluyhdistykselle uudet tilat
- Florida kieltää vinttikoirakilpailut
- Kennelliitto puuttuu kasvattajien epäasialliseen toimintaan sääntöjensä puitteissa
- SEY testasi - ihmiset menevät yhä pentutehtailijoiden ansaan
- Poliisiin perustetaan eläinrikosyksikkö
- Imatralla järjestetään hyväntekeväisyys-match show
- Pyörätuolilla kulkevasta koiravanhuksesta tehtiin eläinsuojeluilmoitus
- World Dog Show Leipzigissa – tunnelmia näyttelypaikalta
- Aktivisti käy yhden miehen sotaa pentukauppaa vastaan
- Eläinsuojeluvalvoja saa monenlaisia yhteydenottoja
- Taiwanissa ei saa syödä enää koiranlihaa
- Koiraharrastus kasvaa Suomessa hurjaa tahtia
- Eläintenpitokiellossa yli 400 ihmistä Suomessa
- Talousvaikeudet näkyvät myös löytöeläinkodeissa
- Hesylle uusi toiminnanjohtaja
- Poliisilla ongelma myrkytettyjen lihapullien tutkinnassa
- Saksanpaimenkoirien arvostelusta kohu Cruftsissa
- Westie voitti Cruftsin
- Lahjoja kerätään vähävaraisten perheiden lemmikeille
- Suomen Kennelliitto ottaa kantaa Kiinan maailmannäyttelyyn
- Maailmannäyttely Kiinaan - Norja kannustaa boikottiin
- SEY julkaisi koiranosto-oppaan
- Koira otettiin mukaan vaalikampanjaan - kennelliitto tuomitsee
- Koiranlihafarmilta pelastettiin 57 koiraa
- Cockerspanieli ja kiinanharjakoira BIS-koirat messukeskuksessa
- Liiallinen rakkaus pitkittää sairaiden lemmikkien tuskaa
- Turun Eläinsuojeluyhdistys järjestää ruokatempauksen
- Suurista koirista tullut luksusesineitä Hong Kongissa
- Apinapinseri on maailman kaunein
- Maailmannäyttelystä tulee vuoden suurin koiratapahtuma
- Maailmannäyttelyyn ilmoitettu jo 12 000 koiraa
- Koiranäyttelyiden kävijämäärät laskussa
- Lapinporokoirasta BIS sunnuntaina
- Kulkukoiratilanne kuohuttaa Romaniassa
- Liettuan kennelliitto ryhtyi kurinpitotoimiin netissä kiertäneen pahoinpitelyvideon johdosta
- Koiranäyttelytuomari arvostelee koiria eri puolilla maailmaa
- Rescueyhdistykset eivät halua sekoittua ulkomaisiin pentutehtaisiin
- Koiralauman kidutuksesta sakkoja
- Suomalaiskoirasta maailmannäyttelyn BIS-2
- Petit basset griffon vendeen voitti Cruftsin
- Lhasa apso oli BIS voittajanäyttelyssä
- Suomen suurin koiratapahtuma on ensi viikonloppuna
- Koiria hylätään luontoon
- Lahtelaismiehelle sakkoja ja eläintenpitokielto
- Lohjan koiraharrastushallihanke etenee
- Raumalla etsitään paikkaa ensi vuoden koiranäyttelylle
- Vaasassa keräys kodittomille koirille ja kissoille
- Vain puolet eläinrääkkääjistä eläintenpitokieltoon
- Sakkoja koiransa ruokinnan unohtaneelle
- Useampi rotu reputti eläinlääkärin tarkastuksen Cruftsissa
- Rico-amstaffin tapaus käräjillä
- Suomenlapinkoira tekee ensiesiintymisensä Yhdysvaltain tärkeimmässä koiranäyttelyssä
- Videovinkki: Kari Järvisen haastattelu
- Lhasa apso on Voittaja-näyttelyn BIS
- Koirien kanssa harrastetaan yhä enemmän
- Ukrainassa tapettiin koiria jalkapallon EM-kisojen vuoksi
- Joensuuhun avataan uusi koiraharrastushalli
- Messukeskuksen näyttelyyn ilmoittautui 14 000 koiraa
- Näyttelyssä synnyttäneen koiran omistajalle sanktio
- Omia koiria viedään eläinkotiin löytökoirina
- Koira hylättiin metsään
- Takavarikoidut koirat sai myydä ennen oikeusprosessin alkua
- Suomalaiskoira on maailman toiseksi kaunein
- Sairaaksi jalostettu koirarotu halutaan lakkauttaa
- Turun uusi eläinhoitola valmistuu pian
- Mikkelin uusi löytöeläintalo valmistui
- Kennelliitto ja SEY tuomitsevat turkkivärjäyksen jyrkästi
- Koiraemo söi toisen koiran pelastaakseen pentunsa
- Aktivistit pelastivat ruoaksi tarkoitetut koirat Kiinassa
- Nainen sakkoihin koirien huonosta hoidosta
- Koiranpennun pahoinpitelystä vankeustuomio ja sakkoja
- Lemmikkien tunnistusmerkintää vaaditaan pakolliseksi
- Ruotsissa nousi kohu tosi tv-ohjelmasta
- Isovillakoira voitti Voittaja 2010-näyttelyn
- Turkulaisnaiselta löydettiin 20 nälkiintynyttä koiraa
- Massachusettsissa kielletään vaimennusleikkaukset
- Ruotsalainen toyvillakoira on maailman kaunein
- Yhteispohjoismaiset näyttelysäännöt voimaan 1.1.2011
- Uusi pentutehtailutapaus julki
- Eläintenpitokiellossa ollut hoiti koiria - koirat tuomittiin valtiolle
- Näyttelyturistina Saksassa - Berliinin KV tarjosi tuttua tunnelmaa ja erikoisia titteleitä