UUTINEN - Sunnuntaina, 16.12.2018 klo 19:33
Koiramessujen tulokset - suomalaiskoirat olivat näyttelyn kauneimmat molempina päivinä
Tänä viikonloppuna järjestettyjen koiramessujen BIS-1 sijalle ylsi molempina päivinä suomalaiskoira: lauantaina keeshold Eerondaali Braveheart ja sunnuntaina suomenpystykorva Loukkaharjun Aito Lempi.
Kahden kansainvälisen koiranäyttelyn lisäksi kaksipäiväisillä koiramessuilla järjestettiin mm. junior handlerin suomenmestaruusfinaali sekä koiratanssin pohjoismaiden mestaruuskisat.
Viikonlopun tulokset löytyvät Koiramessujen tulospalvelusta
Koirat.com - 16.12.2018
Aiheeseen liittyviä uutisia:
- Koiranäyttelyiden osallistujamäärät laskussa
- New Yorkiin avattiin koirataidemuseo
- Imatralla järjestetään hyväntekeväisyys-match show
- Koiramessuilla 46 000 kävijää
- World Dog Show Leipzigissa – tunnelmia näyttelypaikalta
- Suomen palveluskoiraliiton lisenssipakko herättää närää
- Koiraharrastus kasvaa Suomessa hurjaa tahtia
- Saksanpaimenkoirien arvostelusta kohu Cruftsissa
- Westie voitti Cruftsin
- Suomen Kennelliitto ottaa kantaa Kiinan maailmannäyttelyyn
- Maailmannäyttely Kiinaan - Norja kannustaa boikottiin
- Cannes palkitsee myös koiria
- Cockerspanieli ja kiinanharjakoira BIS-koirat messukeskuksessa
- Apinapinseri on maailman kaunein
- Maailmannäyttelystä tulee vuoden suurin koiratapahtuma
- Maailmannäyttelyyn ilmoitettu jo 12 000 koiraa
- Koiranäyttelyiden kävijämäärät laskussa
- Lapinporokoirasta BIS sunnuntaina
- Liettuan kennelliitto ryhtyi kurinpitotoimiin netissä kiertäneen pahoinpitelyvideon johdosta
- Koiranäyttelytuomari arvostelee koiria eri puolilla maailmaa
- Suomalaiskoirasta maailmannäyttelyn BIS-2
- Petit basset griffon vendeen voitti Cruftsin
- Suomi menestyi koiratanssin PM-kisoissa
- Lhasa apso oli BIS voittajanäyttelyssä
- Suomen suurin koiratapahtuma on ensi viikonloppuna
- Lohjan koiraharrastushallihanke etenee
- Raumalla etsitään paikkaa ensi vuoden koiranäyttelylle
- Useampi rotu reputti eläinlääkärin tarkastuksen Cruftsissa
- Suomenlapinkoira tekee ensiesiintymisensä Yhdysvaltain tärkeimmässä koiranäyttelyssä
- Videovinkki: Kari Järvisen haastattelu
- Lhasa apso on Voittaja-näyttelyn BIS
- Koirien kanssa harrastetaan yhä enemmän
- Joensuuhun avataan uusi koiraharrastushalli
- Messukeskuksen näyttelyyn ilmoittautui 14 000 koiraa
- Näyttelyssä synnyttäneen koiran omistajalle sanktio
- Suomalaiskoira on maailman toiseksi kaunein
- Koira synnytti näyttelyssä
- Isovillakoira voitti Voittaja 2010-näyttelyn
- Menovinkki: Koiratanssin SM-kisat huomenna Lohjalla
- Ruotsalainen toyvillakoira on maailman kaunein
- Yhteispohjoismaiset näyttelysäännöt voimaan 1.1.2011
- Näyttelyturistina Saksassa - Berliinin KV tarjosi tuttua tunnelmaa ja erikoisia titteleitä