Labradoodle

Labradoodle – tausta ja alkuperä

Labradorinnoutajia ja villakoiria on risteytetty satunnaisesti jo vuosikymmeniä, ja nimeä labradoodle käytti jo 1950-luvulla brittiläinen nopeusennätysmies Donald Campbell kuvatessaan omaa koiraansa. Nykyisen labradoodlen tarina alkaa kuitenkin Australiasta vuodesta 1989.

Australian Victoriassa toimineen opaskoirayhdistyksen Royal Guide Dogs Association of Australian (nykyinen Guide Dogs Victoria) jalostuspäällikkö Wally Conron sai pyynnön havaijilaiselta näkövammaiselta naiselta, jonka puoliso oli allerginen koirille. Yhdistys oli kokeillut opaskoiriksi kymmeniä isovillakoiria, mutta yksikään ei soveltunut tehtävään. Conron päätti yhdistää labradorinnoutajan yhteistyöhaluisuuden ja villakoiran vähän karvaa irrottavan turkin.

Labradornarttu Brandyn ja isovillakoirauros Harleyn pentueessa syntyi kolme pentua. Niiden karva- ja sylkinäytteitä testattiin perheen kanssa, ja vain yksi pennuista, Sultan, sopi allergiselle puolisolle. Sultanista tuli opaskoira. Jo tämä ensimmäinen pentue osoitti, että turkki ja allergisuus vaihtelevat samankin pentueen sisällä.

Conron käytti nimeä labradoodle risteytyksen markkinoinnissa, ja kiinnostus räjähti. Myöhemmin hän sanoi katuvansa, koska suosio houkutteli kasvattajia, jotka eivät välittäneet vanhempien terveydestä tai luonteesta. Vuonna 2019 julkaistussa haastattelussa hän kuvasi päästäneensä irti Frankensteinin hirviön.

Australianlabradoodle ja monisukupolviset linjat

1990-luvulta alkaen osa australialaisista kasvattajista, tunnetuimpina Tegan Park ja Rutland Manor, alkoi yhdistää labradoodleja keskenään useiden sukupolvien ajan. Linjoihin lisättiin myös muita rotuja, kuten cockerspanieleita, amerikancockerspanieleita ja irlanninvesispanieleita. Tavoitteena oli ennustettavampi koko, turkki ja luonne. Näin syntyneitä koiria kutsutaan australianlabradoodleiksi, ja niille on omat kansainväliset yhdistyksensä ja kantakirjansa.

Rutland Manor lisäsi vuonna 2004 linjoihin vehnäterrieriä, ja tästä haarasta kehitettiin australiancobberdog. Sekään ei ole kansainvälisesti tunnustettu rotu, vaikka se on yksityisen kasvattajajärjestön kirjoissa rotu kehitysvaiheessa.

Nykyään labradoodle on yksi maailman tunnetuimmista villakoiraristeytyksistä. Sitä kasvatetaan erityisesti Australiassa, Pohjois-Amerikassa ja Isossa-Britanniassa, ja pentuja tuodaan myös Suomeen.

Onko labradoodle rotu?

Labradoodle ei ole virallinen koirarotu. Kansainvälinen kynologinen liitto FCI ei ole hyväksynyt sitä, eikä Suomen Kennelliitto rekisteröi risteytyksiä. Myöskään australianlabradoodle ei ole virallinen rotu, vaikka sen yhdistyksillä on omat rotumääritelmänsä ja rekisterinsä.

Käytännössä tämä tarkoittaa kolmea asiaa:

• Ei virallista rotumääritelmää. Koolle, turkille, värille tai luonteelle ei ole yhteistä standardia, joten koirat eroavat toisistaan paljon.
• Ei virallista rekisteriä. Pennulla ei ole rotukoiran sukutaulua, ja sukutaulun tiedot ovat kasvattajan oman ilmoituksen varassa.
• Ei rotukohtaista terveysohjelmaa. Kukaan ulkopuolinen ei valvo, onko vanhemmat terveystutkittu. Vastuu jää kasvattajalle ja ostajalle.

Sukupolvet F1, F1b, F2 ja multigen

Labradoodle-pentuja kuvataan sukupolvimerkinnöillä. Ne kertovat, kuinka paljon kummankin rodun perimää pennuilla on ja kuinka paljon ominaisuudet voivat vaihdella.

• F1 on ensimmäinen risteytyssukupolvi: labradorinnoutaja × villakoira. Pennuilla on puolet kummankin rodun perimää, mutta yksittäiset pennut voivat muistuttaa enemmän jompaakumpaa vanhempaa.
• F1b syntyy, kun F1-labradoodle paritetaan villakoiran kanssa. Villakoiran osuus on noin kolme neljäsosaa, ja kihara, vähän karvaa irrottava turkki on todennäköisempi.
• F2 syntyy kahden F1-labradoodlen pennuista. Vaihtelu on tässä sukupolvessa suurinta: samassa pentueessa voi olla labradorimaisia ja villakoiramaisia pentuja.
• Multigen eli monisukupolvinen tarkoittaa, että labradoodleja on yhdistetty keskenään useita sukupolvia. Australianlabradoodlet ovat tyypillisesti tällaisia linjoja.

Kysy kasvattajalta pentueen sukupolvi, vanhempien rodut ja villakoiran kokomuunnos. Pelkkä nimi labradoodle ei kerro, millainen pennusta tulee.

Ulkonäkö, koko ja kokoluokat

Labradoodle on yleensä tasapainoinen, sporttinen ja labradorinnoutajaa kevytrakenteisempi koira, jolla on riippuvat korvat ja ilmeikkäät kasvot. Kasvojen ja kuonon pidempi karva antaa monelle labradoodlelle tunnusomaisen nallemaisen ilmeen. Tavallisia värejä ovat kerma, aprikoosi, punainen, kulta, musta ja ruskea, ja myös kaksivärisiä koiria tavataan.

Koko riippuu ennen kaikkea siitä, millaista villakoiraa risteytyksessä on käytetty. Alkuperäinen labradoodle syntyi isovillakoirasta, ja sellainen kasvaa labradorin kokoiseksi. Pienempiä labradoodleja tehdään keskikokoisesta villakoirasta tai kääpiövillakoirasta, jolloin pentujen koko vaihtelee enemmän.

Kokoluokat

Kasvattajat käyttävät yleisesti australianlabradoodle-yhdistysten kokoluokkia. Ne ovat suuntaa antavia, eivät virallisia:

• Mini: säkäkorkeus noin 35–43 cm, paino noin 7–13 kg.
• Medium: säkäkorkeus noin 43–53 cm, paino noin 13–20 kg.
• Standard: säkäkorkeus noin 53–63 cm, paino noin 20–36 kg.

Erityisesti F1-pentueissa, joissa vanhemmat ovat eri kokoisia, pentujen aikuiskoko voi vaihdella selvästi. Labradorinnoutaja painaa tavallisesti 25–36 kg, kääpiövillakoira vain 5–8 kg, joten pentue voi jakautua pieniin ja keskikokoisiin yksilöihin. Monisukupolvisissa linjoissa koko on yleensä ennustettavampi, koska kasvattaja on valinnut vanhempia samankokoisista koirista.

Pyydä tietää kummankin vanhemman säkäkorkeus ja paino. Ne ennustavat pennun aikuiskokoa paremmin kuin kokoluokan nimi.

Labradoodlen luonne

Labradoodlen luonne on sekoitus kahdesta hyvin seurallisesta rodusta. Usein se on iloinen, ihmisrakas ja innokas oppimaan, mutta yksilöiden välinen vaihtelu on suurta. Luonteeseen vaikuttavat vanhempien oma luonne, kasvattajan valinnat ja pennun kasvatus.

Labradorinnoutajan perintö

Labradorinnoutaja on ystävällinen, yhteistyöhaluinen ja yleensä rauhallinen aikuinen koira. Se on alun perin riistan noutaja, joten kantamisen ja noutamisen halu on vahva. Labradori on myös hyvin ruokamotivoitunut, mikä helpottaa koulutusta mutta altistaa ylipainolle. Nuorena se on vilkas ja voimakas.

Villakoiran perintö

Villakoira on älykäs, nopea oppimaan ja herkkä ihmisen tunnetiloille. Se kaipaa tekemistä ja osallistumista perheen arkeen. Villakoira voi olla vieraille aluksi pidättyväisempi kuin labradori, ja pienemmät kokomuunnokset voivat olla ääniherkkiä ja haukkua helpommin.

Millainen labradoodle on käytännössä?

Moni labradoodle on vilkas ja seurallinen koira, joka tervehtii mielellään kaikkia ja hyppii innoissaan ihmisiä vasten, jos sille ei opeteta muuta. Kanadalaisessa vuonna 2019 julkaistussa omistajakyselyssä labradoodlet asettuivat käyttäytymispiirteissään useimmiten vanhempirotujensa väliin. Brittiläisessä vuonna 2026 julkaistussa laajassa kyselytutkimuksessa labradoodleilla oli joissakin piirteissä enemmän ja joissakin vähemmän ei-toivottua käyttäytymistä kuin vanhempiroduilla. Esimerkiksi omistajaan ja muihin koiriin kohdistuvaa aggressiota esiintyi vähemmän kuin isovillakoirilla.

Labradoodle sopii usein hyvin perheeseen, jossa on lapsia, kunhan koira on hyvin sosiaalistettu ja aikuiset huolehtivat kouluttamisesta. Iso ja innokas nuori koira voi kuitenkin kaataa pieniä lapsia vahingossa. Muiden lemmikkien kanssa labradoodle tulee yleensä toimeen, kun ne on esitelty rauhassa jo pentuna.

Tapaa pennun emo ja mahdollisuuksien mukaan myös isä. Vanhempien käytös kotiympäristössä kertoo pennun tulevasta luonteesta enemmän kuin mainoskuvaukset.

Turkki, karvanlähtö ja allergia

Labradoodlen turkki voi olla lähes mitä tahansa labradorin lyhyen, kaksikerroksisen turkin ja villakoiran tiiviin kiharan välillä. Australianlabradoodlen piirissä turkkityypit jaetaan yleensä kolmeen ryhmään:

• Karvaturkki on suora tai hieman laineikas ja muistuttaa labradorin turkkia. Se irrottaa eniten karvaa.
• Fleece-turkki on pehmeä, laineikas tai löyhästi kihara. Se irrottaa yleensä vähän karvaa ja on monisukupolvisten linjojen tavoiteltu turkki.
• Villaturkki on tiivis ja kihara kuin villakoiralla. Se irrottaa vähiten karvaa, mutta takkuuntuu helposti.

F1-pentueessa voi olla kaikkia turkkityyppejä. Turkin ominaisuuksiin vaikuttavat tunnetut geenit, kuten kasvojen pitkästä karvasta eli parrasta ja kulmakarvoista vastaava RSPO2 ja kiharuuteen vaikuttava KRT71. Joillakin kasvattajilla on vanhemmista näiden geenien testitulokset, jotka auttavat arvioimaan pentujen turkkia. Pennun lopullinen turkki näkyy vasta, kun pentuturkki vaihtuu aikuisturkiksi noin 6–12 kuukauden iässä.

Turkinhoito

Vähän karvaa irrottava turkki ei tarkoita vähän hoitoa. Irtokarva jää kiinni turkkiin, ja ilman säännöllistä harjausta laineikas tai kihara turkki takkuuntuu nopeasti iholta asti. Hyvä hoitorytmi on harjaus ja kampaus useita kertoja viikossa sekä trimmaus tai saksiminen noin 6–10 viikon välein. Korvakäytävät kannattaa pitää puhtaina ja kuivina, koska riippuvat ja karvaiset korvat altistavat tulehduksille.

Suomen talvessa pitkä turkki kerää lumipaakkuja jalkoihin ja vatsaan, ja syksyn kurakelit kastelevat turkin iholle asti. Moni omistaja pitää koiran talvella lyhyemmässä mallissa ja kuivattaa turkin huolellisesti lenkin jälkeen.

Onko labradoodle allergiaystävällinen?

Rehellinen vastaus on: ei voi luvata. Koiran allergeenit, kuten Can f 1, ovat syljessä, hilseessä ja virtsassa, eivät itse karvassa. Karva vain kuljettaa allergeeneja kotiin. Hollantilaisessa vuonna 2012 julkaistussa tutkimuksessa labradoodlejen ja muiden allergiaystävällisinä markkinoitujen rotujen karvanäytteissä allergeenipitoisuudet olivat jopa korkeampia kuin vertailukoirilla, eikä kotien ilman allergeenimäärissä ollut eroja rotujen välillä. Yksilöiden väliset erot olivat suurempia kuin rotujen väliset.

Vähemmän karvaa lattialla voi helpottaa siivousta ja joidenkin lievästi allergisten oloa, mutta takuuta ei ole. Jos perheessä on koira-allergiaa, tapaa juuri sitä koiraa tai sen vanhempia useamman kerran ennen päätöstä ja keskustele asiasta lääkärin kanssa. Lisää aiheesta oppaassa allergiaystävällisistä koiraroduista.

Terveys ja elinikä

Labradoodle elää yleensä noin 12–15-vuotiaaksi. Pienet labradoodlet elävät keskimäärin hieman pidempään kuin isot. Elinikä riippuu paljon vanhempien terveydestä, painonhallinnasta ja onnesta.

Risteytykset eivät ole automaattisesti terveempiä kuin rotukoirat. Niin sanottu hybridielinvoima voi suojata sairauksilta, joita on vain toisella rodulla ja jotka periytyvät peittyvästi. Sairaudet, joita esiintyy kummassakin rodussa, kuten lonkkaniveldysplasia ja etenevä verkkokalvon surkastuma (prcd-PRA), voivat silti periytyä pennuille. Brittiläisessä vuonna 2024 julkaistussa tutkimuksessa labradoodlejen, cockapoojen ja cavapoojen sairausriski ei eronnut vanhempirotujen riskistä 86,6 prosentissa tutkituista sairauksista. Risteytykset eivät siis olleet terveempiä eivätkä sairaampia. Labradoodleilla oli villakoiria vähemmän polvilumpion sijoiltaanmenoa, mutta enemmän korvatulehduksia sekä ruoansulatuskanavan häiriöitä.

Labradorinnoutajalta periytyviä sairauksia

• lonkka- ja kyynärniveldysplasia
• perinnöllinen kaihi ja etenevä verkkokalvon surkastuma (prcd-PRA)
• verkkokalvon dysplasia ja siihen liittyvä luuston ja silmän kehityshäiriö (RD/OSD)
• rasituksen aiheuttama kollapsi (EIC) ja sentronukleaarinen myopatia (CNM)
• perinnöllinen nenänpään parakeratoosi (HNPK)
• atopia, allergiat ja ulkokorvan tulehdukset sekä taipumus ylipainoon

Villakoiralta periytyviä sairauksia

• Addisonin tauti, jota on raportoitu myös australianlabradoodleilla
• talirauhastulehdus (SA), erityisesti isovillakoirilla
• epilepsia
• mahalaukun kiertymä isoilla, syvärintaisilla koirilla
• polvilumpion sijoiltaanmeno ja Legg–Calvé–Perthesin tauti pienissä kokomuunnoksissa
• etenevä verkkokalvon surkastuma (prcd-PRA) ja ylimääräiset ripset

Brittiläisessä silmätutkimusaineistossa labradoodleilla todettiin monipesäkkeistä verkkokalvon dysplasiaa 4,6 prosentilla ja kaihia 3,7 prosentilla tutkituista koirista, eli suunnilleen yhtä usein kuin labradorinnoutajilla.

Mitä tutkimuksia vanhemmilta kannattaa vaatia

• Labradorinnoutajalta: viralliset lonkka- ja kyynärkuvauslausunnot, voimassa oleva silmätutkimus sekä geenitestit ainakin prcd-PRA, EIC, CNM, HNPK ja RD/OSD.
• Isovillakoiralta: lonkka- ja kyynärkuvaukset, voimassa oleva silmätutkimus sekä mahdollisuuksien mukaan SA-tutkimus. Geenitesteistä hyödyllisiä ovat ainakin vWD1 ja neonataalinen enkefalopatia (NEwS).
• Keskikokoiselta ja kääpiövillakoiralta: silmätutkimus, polvitutkimus, lonkkakuvaus ja prcd-PRA-geenitesti.
• Monisukupolvisilta labradoodleilta: kaikki edellä mainitut, koska niissä on molempien rotujen perimää.

Koska prcd-PRA esiintyy sekä labradoreilla että villakoirilla, on tärkeää, että ainakin toinen vanhempi on testattu siitä vapaaksi. Pyydä tulokset nähtäväksi virallisina todistuksina, äläkä tyydy pelkkään mainintaan, että eläinlääkäri on tarkastanut koiran.

Liikunta, koulutus ja arki

Labradoodle on molemmilta vanhemmiltaan aktiivinen koira. Aikuinen medium- tai standard-kokoinen labradoodle tarvitsee tavallisesti 1,5–2 tuntia liikuntaa päivässä, ja osan siitä pitäisi olla vapaata juoksua, uintia tai noutoleikkejä. Pienikin labradoodle on mieleltään työkoira eikä tyydy pelkkiin pihalenkkeihin.

Älykäs koira tarvitsee myös päätä rasittavaa tekemistä. Hyviä vaihtoehtoja ovat nenätyö, temppujen opettelu, noutoharjoitukset, rally-toko ja agility. Labradoodle on usein innokas vesikoira, joten kesällä uinti on oiva tapa kuluttaa energiaa nivelille ystävällisesti.

Kouluttaminen

Labradoodle oppii nopeasti, ja ruokamotivaatio tekee palkkaan perustuvasta koulutuksesta tehokasta. Nopea oppija oppii kuitenkin myös ei-toivotut tavat. Tärkeimpiä asioita ovat rauhallinen tervehtiminen ilman hyppimistä, löysällä hihnalla kävely ja luoksetulo. Iso, vahva nuori koira on hankala hallita, jos perusasiat on jätetty pentuaikana väliin.

Yksinolo ja arki

Ihmisrakkaana koirana labradoodle ei viihdy pitkiä aikoja yksin. Yksinoloa kannattaa harjoitella vähitellen pentuajasta lähtien. Jos perheen arki tarkoittaa koiralle säännöllisesti 8–10 tunnin yksinoloa, koiralle tarvitaan ulkoiluttaja tai hoitopaikka.

Suomen olosuhteisiin labradoodle sopeutuu hyvin. Kylmä ei yleensä haittaa liikkuvaa koiraa, mutta märkä turkki voi jäähdyttää pysähdyksissä, ja pitkä karva kerää lunta. Kesähelteellä paksu turkki ja vilkas luonne voivat johtaa ylikuumenemiseen, joten liikunta kannattaa ajoittaa viileisiin tunteihin.

Labradoodlen pennun hankinta

Labradoodlen suosio on houkutellut markkinoille myös pentutehtailijoita. Koska risteytyksille ei ole virallista rekisteriä eikä terveysvaatimuksia, pentuja voi myydä kuka tahansa, ja ilmoituksissa luvataan usein allergiaystävällisyyttä, jota kukaan ei voi taata. Hyvää kasvattajaa ei tunnista hinnasta tai kauniista kuvista, vaan avoimuudesta.

Tuontipennut ja tarttuvat taudit

Osa Suomessa myytävistä labradoodle-pennuista tuodaan ulkomailta, usein Itä-Euroopasta. Tuontipennun riskejä ovat liian varhainen erottaminen emosta, puutteelliset rokotukset, loiset ja tarttuvat taudit, kuten parvovirus ja pahimmillaan raivotauti. EU-maista tuotavan pennun pitää olla rokotettu raivotautia vastaan aikaisintaan 12 viikon iässä, ja rokotuksen on oltava voimassa, mikä tarkoittaa käytännössä vähintään noin 15 viikon ikää maahantulossa. Hyvin nuorena tuotu pentu on varoitusmerkki.

Suomessa jokainen koira, myös risteytys, merkitään mikrosirulla ja ilmoitetaan Ruokaviraston koirarekisteriin. Kasvattajan tulee hoitaa merkintä ja rekisteröinti ennen pennun luovutusta.

Mitä kasvattajalta kannattaa kysyä

• Mitkä ovat vanhempien rodut, villakoiran kokomuunnos ja pentueen sukupolvi (F1, F1b, multigen)?
• Saako vanhempien viralliset lonkka-, kyynär- ja silmätulokset sekä geenitestien todistukset nähtäväksi?
• Voiko emon tavata kotiympäristössä ja onko isä nähtävissä tai videolla?
• Missä pennut kasvavat? Kotona arjen keskellä kasvaneet pennut ovat paremmin valmistautuneita perhe-elämään kuin tarhassa kasvaneet.
• Montako pentuetta kasvattajalla on vuodessa, ja montako eri risteytystä tai rotua hän kasvattaa?
• Minkä ikäisenä pentu luovutetaan? Yleensä noin 8 viikon ikä on hyvä vähimmäisikä.
• Tehdäänkö kirjallinen kauppasopimus, jossa on pennun tunnistetiedot, terveystiedot ja kasvattajan vastuu piilevistä vioista?

Jos kasvattaja ei halua näyttää terveystuloksia, kiirehtii varausmaksun kanssa tai haluaa luovuttaa pennun parkkipaikalla, kannattaa kävellä pois.

Pentua ei aina tarvitse hankkia kasvattajalta. Myös aikuiset labradoodlet ja muut sekarotuiset etsivät joskus uutta kotia. Ilmoituksia löytyy Koiratorilta, ja pennun hankinnan vaiheet käydään läpi pentuoppaassa.

Kenelle labradoodle sopii?

Labradoodle sopii aktiiviselle perheelle, joka haluaa seurallisen, koulutettavan ja iloisen koiran ja on valmis panostamaan sekä liikuntaan että turkinhoitoon. Säännöllinen trimmaus maksaa ja vie aikaa, ja nuoren labradoodlen energia yllättää monen.

Labradoodle ei ole hyvä valinta, jos tärkein syy hankintaan on perheenjäsenen allergia, jos aikaa päivittäiseen liikuntaan ei ole tai jos haluat tietää tarkasti etukäteen, millaisen koiran saat. Risteytyksessä vaihtelu kuuluu asiaan.

Vaihtoehtoja, joista saa saman ominaisuuden ennustettavammin

• Vähän karvaa irrottava turkki ja älykkyys: isovillakoira tai keskikokoinen villakoira. Villakoiran turkki on ennustettava, ja rotu on aktiivinen ja helposti koulutettava.
• Labradorin luonne: labradorinnoutaja, jos karvanlähtö ei ole ongelma.
• Kihara turkki ja työkoiran into: portugalinvesikoira, espanjanvesikoira tai lagotto romagnolo.
• Noutaja kiharassa turkissa: kiharakarvainen noutaja, joka on itsenäisempi kuin labradori.

Muita villakoiraristeytyksiä ovat esimerkiksi goldendoodle ja cockapoo, ja kaikki risteytykset löydät risteytysten sivulta. Jos et vielä tiedä, millainen koira sopisi sinulle, kokeile rotutestiä.