Koirat.com

Pelkäsin ennen piikkejä mutta 4 vuoden siedätyshoito (siis siitepölyallergian ei piikkikammon) vei pelon. Katetri on kyllä sellainen (muillakin) että tekee pahaa kun sellaisen näkeekään. Jos itselle pitäis sellainen laittaa en tiedä osaisinko sen kanssa olla (sehän tietenkin voi vääntyä ja sit valtimosta vaan suihkuaa verta seinät täyteen... Joo ihan pimee pelkohan se on, mut minkäs teet...)

Pimeää en pelkää enää juurikaan. Kyllähän se vähän jännittää mutta en mä sitä pelkää.

Mutta yksi pelko on mikä oikeasti rajoittaa elämää: mä pelkään nykyisin jäädä vieraiden ihmisten kanssa kahden mihinkään. Juontaa juurensa reilu vuoden takaiseen ahdisteluun. Erityisesti lääkäriin meno ahdistaa. Ja poliisiaseman/oikeustalon luona en halua käydä yksin. Käyn kyllä, mutta en haluaisi. Nykyisin mä varmistelen siis selustaa kun pitää jonkun kanssa yksin jäädä. Kerron etukäteen mihin oon menossa, varmistan että pääsen ulos ja että lähistöllä on muita jne. Ja pystyn siis toimimaan, mut semmoinen perusluottamus on mennyt. Ja aika usein saan rytmihäiriön kun jännään niin paljon (kuten tänään lääkärissä viimeksi). Väkijoukoissa ei oo ongelmaa ja esim koirien kanssa mä olen ok vieraidenkin ihmisten kanssa (mut sillon en ookaan yksin oikeesti).

Tietyt ötökät on sellaisia etten pysty niiden kans oleen samassa tilassa / itse niitä hävittään. Mut tänkin kanssa pärjää (= mä olen opettanut koirat pyydystämään ötököitä käskystä. Tosin ampiaisia ne ei voi pyydystää joten ne mä joudun kohtaamaan omillani (ja pelkään kyllä)). Ulkona ne vielä menee (kun vaihtaa paikkaa eikä ajattele niitä) mutta sisätiloissa ne on jaiks ja iiks ja apua.

lintuja kirjoitti:

Hurjia pelkoja teillä, voimia niiden kohtaamiseen (kohtaamalla ne kuulemma lähtee, ehkä).

Musta on alkanut tuntua, että mitä enemmän kohtaan pelkoani (ihmisiä), sen enemmän saan todisteita pelkoni aiheellisuudelle. Joskus on todella vaikea muistaa, ettei valtaosa vastaan kävelevistä halua tahallisesti aiheuttaa pahaa mulle. Vaikka vastaan kävelisi tuhansia mukavia ihmisiä, yksi narkomaani, sekakäyttäjä tai delirium tremes -tapaus vesittää kaiken turvallisuudentunteen. Ja joka kerta kun kohtaa pelkonsa ja menee tilanteeseen, missä pitää tuollaisen ihmisen kanssa yrittää kommunikoida, pelko vähenee hetkeksi adrenaliinin ansiosta, mutta tulee takaisin entistäkin voimakkaampana.

Eilen kuulin että mun yksityisasioita on ruodittu isoon ääneen töissä, kun en itse ole ollut paikalla. Tapauksesta on jo vähän aikaa ja kyse ei periaatteessa ole mistään vakavasta, mutta sattumalta silti asiasta, minkä ruotiminen on mulle heikko kohta ja isku vyön alle. Oikein kuulin päässäni kuinka taas yksi henkinen lukko napsahti kiinni ja olen taas entistäkin varautuneempi.

Piimäenkeli kirjoitti:


-- Joskus on todella vaikea muistaa, ettei valtaosa vastaan kävelevistä halua tahallisesti aiheuttaa pahaa mulle. Vaikka vastaan kävelisi tuhansia mukavia ihmisiä, yksi narkomaani, sekakäyttäjä tai delirium tremes -tapaus vesittää kaiken turvallisuudentunteen.
--
Eilen kuulin että mun yksityisasioita on ruodittu isoon ääneen töissä, kun en itse ole ollut paikalla. -- Oikein kuulin päässäni kuinka taas yksi henkinen lukko napsahti kiinni ja olen taas entistäkin varautuneempi.

Voi Piimäenkeli. Minun on hirveän vaikea ymmärtää miksi kukaan tahtoisi Sinulle pahaa.

Ja minun puolesta sais mennä itteensä jokainen joka muiden asioita ruotii

Piimäenkeli kirjoitti:

Ja joka kerta kun kohtaa pelkonsa ja menee tilanteeseen, missä pitää tuollaisen ihmisen kanssa yrittää kommunikoida, pelko vähenee hetkeksi adrenaliinin ansiosta, mutta tulee takaisin entistäkin voimakkaampana.

Tämä on kyllä tuttua. Ei se ehkä kohtaamalla minultakaan lähde se pelko, mutta asioiden jauhamisella kyllä.

Tigru kirjoitti:

Pelkäsin ennen piikkejä mutta 4 vuoden siedätyshoito (siis siitepölyallergian ei piikkikammon) vei pelon. Katetri on kyllä sellainen (muillakin) että tekee pahaa kun sellaisen näkeekään. Jos itselle pitäis sellainen laittaa en tiedä osaisinko sen kanssa olla (sehän tietenkin voi vääntyä ja sit valtimosta vaan suihkuaa verta seinät täyteen... Joo ihan pimee pelkohan se on, mut minkäs teet...)

Kesti hetken tajuta että mistä oikein puhut Ehkä voin helpottaa pelkoasi oikaisemalla hieman nuita asioita Mutta siis tarkoitit ilmeisesti kanyylia, siis kun laitetaan tippa käteen? Katetri laitetaan virtsarakkoon (tai on muitakin katetreja, mutta usein miten tarkoitetaan virtsakateria). Kanyyli laitetaan aina laskimoon, ei valtimoon. Eli voin lohduttaa että ei sieltä verta lennä vaikka kanyyli irtoisi, kyllähän se vuotaa tietenkin mutta ei lentämällä Eikä kanyyli voi ns. "vääntyä", koska suoneen jää vain ohut muoviputki, neula otetaan pois kanyylin asettamisen jälkeen. Toivottavasti lohduttaa yhtään Mutta joo, sen voin ikävä kyllä sanoa omaan piikkikammooni liittyen että kanyylin laittaminen on se pahin pelkoni, onneksi en ole joutunut kuin kolme kertaa sen kokemaan Kanyylin laittaminen toiselle onkin sitten todella kivaa ja ihana tunne kun sen osaa tehdä, ei nimittän ole mikään maailman helpoin juttu

Voi jösses, kyllä mäkin vähän sit katetria ihmettelin, mutta "järkeilin" sitten, että nää pelothan ovat välillä niin sanotusti järjettömiä. Ei edes käynyt mielessä, että vois olla puhe kanyylista. Noh, mä en joudukaan kanyylien kanssa (en kyllä sen puolen katetrienkaan) touhuamaan töissä.

Miekin pelkään vähän vettä. En osaa uida ja pelkään äkkisyvää. Vaikka minulle vakuuteltaisiin että ranta syvenee ihan tasaisesti, niin menen vieraassa rannassa silti aina hyvin varovasti ja hipsutellen vähitellen syvemmälle. Mieluiten en mennyt ollenkaan uimaan. Viime kesänä miespuolinen kuitenkin houkutteli minut rannalle ja veteen, ja kun monta kertaa käytiin uimassa niin vähitellen rohkaistuin ja uskaltauduin menemään jo melko syvälle (kuitenkin niin että jalat ylti pohjaan). Se oli oikeasti tosi iso juttu minulle, ja toivonkin että jossain vaiheessa oppisin uimaan.
Uimahalleista en tykkää, se kloorin haju aiheuttaa ällötystä.

Kärpäsentoukkia myös kammoan. Muut matoset ja perhosentoukat ei aiheuta pahemmin ällötystä, mutta kärpäsentoukat.. Hrrr, alkaa oksettaa ja kammottaa jo pelkkä ajatuskin. Ne on niin ällöttäviä, valkoisia, paksuja ja kiemurtelevia. Yäk!

Joo mulla menee välillä sekaisin samankuuloiset sanat (varsinkin kun ei ole mitään aktiivisanastoa), joten kiitos korjauksesta (eli kanyylia tarkoitin). (Tosin ajatuskin siitä katetrista pelottaa kans, mutta kanyyli on se jota ei oikein voi edes katsoa). Ja kyllähän mä tiedän ettei niihin oikeasti mitään vaaraa liity, mutta pelottaa silti. Toistaiseksi olen säästynyt kaikenlaisilta pidemmiltä piikityksiltä...

Osaakos kukaan vettä pelännyt sanoa mikä siihen pelkoon auttaisi? Jos siitä pelosta on siis yli päässyt?

Tigru kirjoitti:

Osaakos kukaan vettä pelännyt sanoa mikä siihen pelkoon auttaisi? Jos siitä pelosta on siis yli päässyt?

(Meikä myös hieman ihmetteli tota katetria, kunnes hogasin, että varmaan tarkotit kanyylia).
En nyt suoranaisesti oo ikinä pelännyt kumpaakaan, mutta kyllähän ajatus kanyylin laitosta hieman inhotti. Kunnes näin noin miljoona kertaa mutsilla sellasen, niin asiasta alko tulla ihan tavallinen. Verenluovutus on ollut myös hyvä valmentaja.

Mulla oli muutama vuosi sitten kanyyli kädessä yli kaksi viikkoa, ja kyllähän se tosi inhottavaa oli. Tuntui että koko suoni ja iho repeää, jos se neula (tai oikeastaan letku) meni edes vähän kireälle. Vieläkin puistauttaa koko ajatus.

Ja sitten lisäksi vielä se, että eräs sairaanhoitaja tuli yksi aamu siellä sairaalassa ollessani mittaamaan verenpainetta siitä kädestä, missä mulla oli kanyyli. Siis haloo, eihän sellaista voi tehdä! Tietenkin se kanyylisuoni sitten "räksähti" ja mulla oli toinen käsi mustana (se veri tietenkin levittäytyi ihon alle kun suoni meni rikki) yli kuukauden. Todella asiantunteva hoitsu oli se, jep . Itse en siinä lääketokkurassa ehtinyt asiaan edes reagoida ennenkuin tunsin sen mukavan tunteen kun suoni "poksahti". Hrrrrr.

Itse ketjun aiheeseen ei ole oikein paljoa sanottavaa - pelkään varmaan suht "tavallisia" asioita kuten pimeällä yksin kulkemista, kotona yksin ollessani "kummituksia (), tulipaloja, korkeita paikkoja.. Mutta mikään niistä ei vaikuta päivittäiseen elämääni.

hupellus kirjoitti:


Voi Piimäenkeli. Minun on hirveän vaikea ymmärtää miksi kukaan tahtoisi Sinulle pahaa.

Ja minun puolesta sais mennä itteensä jokainen joka muiden asioita ruotii

Kiitos Hupellus. Mä luulen, ettei valtaosa negatiivisista tapahtumista ole kohdistunut minuun, mutta työssä ne kohdistuvat siihen, että edustan "isoa pahaa organisaatiota" ja moni ihminen (myös muut kuin laitapuolenkulkijat) on oppinut uhittelemalla saamaan tahtonsa läpi.

Aiheeseen liiittymättä, se on musta hämmästyttävää että ihan tavalliset, hyvässä työssä olevat ihmisetkin saattavat tuoda oman kantansa esiin tahallisen uhkaavasti käyttäytymällä. Perusuhkailuja on mm. tuhota mun ura tai uhkailla jollain epämääräisillä "isoilla vaikeuksilla". Sitten on se oma porukkansa, joka käskee varomaan pimeellä liikkumista jne. Mutta noissa tapauksissa paljon auttaa se, että yksikin mies uhkasi tehdä mun loppuelämästä helvettiä, mutta ei edes tunnistanut kadulla parin päivän päästä. Yleensä niihin pystyy onneksi suhtautumaan jo rutinoituneesti. Nuorena tyttönä oli tosi raskasta kasvattaa omaa kuorta niin, ettei ala itkettää jokainen ääliö.

Toi toisten asioiden ruotiminen on ihan p*rseestä. Varsinkin kun ruoditaan jotain vääristynyttä versiota kovaan ääneen. Eikö ne ihmiset tajua, että se tuntuu pahalta, vai eivätkö vaan välitä?

Joh, mä en ennen ole pelännyt kanyylia, mutta nyt kun luin sun kirjoituksen, saatan hyvinkin alkaa kammoksumaan sitä.

Hyi kamala tuo John tapaus

Avon äidille kävi niin että kun hän oli menossa johonkin leikkaukseen niin hänelle oli ensin laitettu normaalisti iso kanyyli kyynärtaipeeseen anestesialääkkeitä varten. Hänet oli nukutettu, mutta olivat vielä tarvinneet toisen suoniyhteyden. Avon äiti oli sanonut anestesialääkärille ennen nukutusta monta kertaa että älkää sitten vaan yrittäkö laittaa hänen vasempaan käteen sitä toista kanyylia koska hänellä on niin elastiset suonet, jotka pakenee, ettei kukaan lääkäri tai hoitaja ollut siihen mennessä saanut laitettua kanyylin siihen käteen. Noh, mitäköhän se anestesialääkäri oli sitten tehnyt? Pistänyt häntä siihen vasempaan käteen muistaakseni kuusi-seitsemän kertaa (reiät näkyivät hyvin) niin että lopulta oli aiheuttanut peukaloon hermovaurion, jonka takia avon äiti oli sitten muutaman kuukauden sairaslomalla kun ei käsi toiminut enää kunnolla.

Ja kaiken huippu ettei hän ikinä edes saanut mitään korvauksia, koska sairaala oli todennut että "tällaista sattuu melko usein, ihmisiä mekin vain ollaan".

Hei vaan heipahei kaikki. Hiljaistahan tässä ketjussa on ollut joten ajattelin lähteä kyselemään miten on mennyt pelkojen kanssa? Parempaan vai huonompaan suuntaan?

Itse nimittäin ajattelin että olen rohkea ja haen kouluun yhteishaussa joka alkaa tuossa parin viikon päästä, en tiedä olenko valmis kohtaamaan koulumaailman mutta yrittänyttä ei laiteta ja parasta toivotaan.

Sitten uuteen pelkoon: Olen noin viikon ajan pelännyt ihan hirveästi että masussani olisi vauva. Periaatteessa sen ei pitäisi olla mahdollista, mutta on ollut outoja mahakramppeja, oksetusta ja turvotusta ja sain jostain päähäni että nämä viittaavat raskauteen. Viikko sitten olin aivan hysteerinen suorastaan ja mietin jo keinoja joilla voin lopettaa vauvan itse kotona ettei tarvitse lääkäriin mennä. Itkin monena päivänä monta kertaa aivan hysteerisesti. Nyt on olo helpottunut ja rauhoittunut enkä enää usko että vauva on tuloillaan. Outoa silti tuollainen skitsoilu.

Aloin pohtimaan kaikenmaailman fobioita ja löysin tämän ketjun. Mielenkiintosia pelkoja ihmisillä. ja hyvin voin ymmärtää (lähes) kaikkia, lähipiiristä löytyy niin korkeanpaikankammoa, piikkikammoa, paniikkihäiriöitä, bulimiaa, jne.

Ite pelkään ahtaita paikkoja. Lähinnä tämä ilmenee jos ahdas paikka on myös suljettu, mutta riittää pelkkä ahtauski. Esim ihmispaljoudessa (esim jossain keikalla) minun ei kestä yhtään ajatella sitä, että en välttämättä pääse pois heti ku haluan. Muuten iskee paniikki ja tuntuu, että en saa enää henkeä. Ja tätä ei helpota se, että olen yleensä muita lyhyempi.

Pahin paikka viimeaikoina on ollu lentokone. Syksyllä lennettiin Budapestiin Wizzairin pikkusella Airbusilla ja hölmöt mentiin ensimmäisten joukossa koneeseen (ku en osannu ees ajatella että alkais ahistamaan, edellisen kerran olin lentäny 15v sitte). Ihmisiä alko lappamaan sisään, käytävä oli ihan täynnä, ilmastoinnit ei ollu päällä, tuli ihan hullun kuuma, tuntu että happi loppuu, eessä oleva penkki oli niin korkea, että tila tuntu entistä pienemmältä, jne. Lentäminen on siistiä (ajatus siitä, että lentää), mutta ei kestä alkaa ajattelemaan sitä, että tämä on suht pieni "putki", jossa on jopa 100 ihmistä sisällä, ovet on lukossa, eikä ulos pääse ku haluaa... Vahingosta viisastuneena paluumatkalla mentiin taas ekana koneeseen, jotta saatiin etupaikat -> isompi jalkatila, enempi tilaa hengittää.

Myös esim gondolihissit on pahoja. Varsinki jos se tupataan täyteen ihmisiä. Olemista helpottaa heti jos saa pienenki ikkunaluukun auki ja sieltä tulee raitista ilmaa. Myös esim kellarit ja luolat, joissa on paljon väkeä, ahistaa. Hississä olo menee ku tietää, että se on lyhyt aikanen ahas ja suljettu paikka (kuolisin varmaan jos jäisin jumiin vaikka 6 muun kans hissiin). Yleensäki paikat, joissa on vain yks ulospääsy ja muitaki ihmisiä.

Sitte pelkään kuolemaa. En omaa, vaan jonku läheisen. Joskus ku esim äiti soittaa, mulle tulee ajatus, että nyt on jotain kamalaa sattunu. Myös joskus iltasin ennen nuahtamista ajattelen, että mitä jos... En uskalla ees ajatella sitä hetkeä, jolloin oikeasti joku perheenjäsen tai mummo kuolee.

On sitte lievempiä pelkoja, tai oikeastaan kammotuksia. Varpaat. En voi sietää ihmisten varpaita. Ne on rumia, ällöttäviä, inhottavia, puistattavia, yms. Ainoat varpaat, joihin voin ajatella koskevani on omat tai miehen. Oisin voinu ajatella fysioterapeutin uraa, mutta ajatuski siitä, että pitäis jonku vanhuksen varpaita hivellä, ei houkuttanu.

Edit* Pari lisäystä.

tonitrua kirjoitti:

On sitte lievempiä pelkoja, tai oikeastaan kammotuksia. Varpaat. En voi sietää ihmisten varpaita. Ne on rumia, ällöttäviä, inhottavia, puistattavia, yms. Ainoat varpaat, joihin voin ajatella koskevani on omat tai miehen. Oisin voinu ajatella fysioterapeutin uraa, mutta ajatuski siitä, että pitäis jonku vanhuksen varpaita hivellä, ei houkuttanu.

Hyvä, en ole siis yksin. Varpaat ja jalat ällöttää! Jalat on ehkä oksettavin ihmiskehon osa. Ainoat jalat, mihin voin koskea, on omani. Etenkin telkkarista tulevat jalkasienimainokset on jotain aivan hrr... karmivia!

Minulla on ihan järjetön piikkikammo. En mene neuloista paniikkiin, mutta lähes jokaikinen kerta verikokeissa pyörryn. Raskaana oli todellakin kamalaa, kun hemoglobiilinia mitattiin joka viikko ja järjestään joka kerta olin taju kankaalla, ketarat ojossa kohti taivasta.
Pyörtyilen myös monesti vielä kotonakin, kun kertaan labrareissun mielessäni.
Nuorena minulla oli paljon lävistyksiä - eipäs niiden tekemiseen pyörtynyt Mutta pelkkä labran haju saa minut voimaan pahoin. Minulla on myös pari tatuointia, enkä niiden tekemiseenkään ole pyörtynyt.
Piikkikammo on lähinnä kiusallista, ei kamalaa. Siellä sitten ollaan pitkin sairaalan käytäviä miehen käsipuolessa roikkuen menossa mukamas kotiin, kuin pahempikin juoppo. On sitä joskus lähdetty labrasta kantamallakin, kun isäntä ei jaksanut enää odottaa milloin meikäläisellä alkaa taas vintti pelaamaan Hävettää lojua pitkin pituutta jossakin aulassa selvittämässä päätä ja virkoamassa jne.

Mulla on luomikammo , pimeäkammo ja korkeanpaikan kammo. HMM mitäs muuta mut nuo ainakin. En pysty katsomaan toisten ihmisten luomia(varsinkaan sellaisia ulkonevia,puistattaa ihan hirveästi kun näen.
En uskalla nukkua yksin täysin pimeässä,mulla on aina joku pikkuvalo päällä hehhe. Ja muutenkin pimeällä jossain metsätiellä niin olisin ihan paniikissa joten turha toivekkaan että uskaltaisin edes mennä. Esim. Joskus olen illalla/yöllä kulkenut metsätietä ,ei se ollut ees ku ihan lyhyt pätkä (mut oli pimeää) niin tuli niin hirvee paniikki et juoksin koko matkan .
Ja korkeanpaikan kammossa en luonnollisestikkaan kovin korkealle uskalla mennä. Paitsi olen mä joskus kiipeillyt kallioilla ja se meni suht hyvin vaikka välillä vähän paniikissa olinkin.

Piikkikammo minullakin on, tosin ei ihan niin paha että pyörtyisin. Tekee vaan todella pahaa verikokeet ym.. Jopa se pienen pieni sormenpäästä napattava verikoe *HYYYI*...
Aiemmin ajattelin että synnytyksessä on se epiduraali otettava, ei siitä muuten tule mitään. Sitten kun sen hetki koitti, kaikista kamalimmissakin kivuissa neulakammo iski sen verran että hivuttauduin vain neulaa pakoon. Anestesialääkäri alkoi jo manaamaan että "ei tätä taida tälle saada"..
Kun synnytys oli ohi kysyin hoitajalta että montako piikkiä yleensä epiduraalissa laitetaan, "yksi"... Mulla oli 5 neulanreikää selässä

Toinen kammo onkin sitten ötökät.. jo pelkkä ötököitten ajatteleminen saa kylmät väreet menemään iholla
Tämmönen löyty tänään:
kuva
Täysin vaaraton kirjaskorpioni, mutta hyi että minkä näköinen...

Ainoastaan omat kuvat saa lisätä img-toiminnolla, muut tulee aina linkittää.
Vanis

^^ Luomet on kyllä jokseenkin kammottavia. Mulla on jääny ikuiset traumat, kun yläasteella naispuolisella atk-opettajalla kasvo kädessä ihan järjettömän kokonen luomi ja siitä karvoja. Hrr. Punkkeja pelkään myös niin paljon, että pelkkä ajatteleminen saa inhotuksen aikaan. Ja sarvijaakot, hyi hemmetti! Voiko olla mitään kamalampaa kuin tällainen lentävä hirvitys?!

Testatkaa onko kellään teistä Trypofobiaa eli reikäkammoa. Trypofobia...

Mulla ainakin tekee niin pahaa että ei oo tosikaan. Ei pysty kattomaan tuota kuvaa kauaa, vilkasee nopeasti ja äkkiä käännettävä pää pois. Hui kamala.

^ Onneksi tuo kuva ei ole aito..

mut hyi silti :X