Koirat.com

SanttuJ: Ikävä juttu!. Onko sun koiralla jotain oireita vai muutenko vain kuvautit?

jannie kirjoitti:

Mutta äiti... Ei ole edes kuuttakymmentä vielä, ja mun olo on ihan kauhea, mitä jos se kasvain onkin jotain vakavaa?! Äiti on muutenkin ehkä mun elämäni tärkein ihminen, enkä mä edes halua ajatella, "mitä jos". Ei vielä, ei vielä

Mun äiti sairastui syöpään 56-vuotiaana. Mä olin tuolloin 15-vuotias teini, ja ihan hukassa. Se oli yksi mun senastisen elämäni vaikeimpia asioita, vaikka en silloin sitä oikein tajunnutkaan. Menin vain tosi lukkoon, enkä näyttänyt tunteitani ollenkaan. En varmaan edes tajunnut kunnolla, mistä on kyse. Aina vaan vihlaisi jos hetkenkään laski painoa sille ajatukselle, että jos äiti kuolee nyt. Ja sitä vain puski kauemmaksi.

Jossain vaiheessa alkoi näkyä valoa tunnelin päässä, vaikka kyllähän äitikin sai kokea vaiheen ilman hiuksia, ripsiä, ja kulmakarvoja kaikkien niiden vaikeiden hoitojen takia. Kun äiti itki, ettei hän näytä enää edes ihmiseltä, minä sanoin, ettei hän koskaan ole näyttänyt niin kauniilta.

Tällä hetkellä äiti on kuivilla, ja mitään enää uusiutuvaa ei ole löytynyt, vaikka mistäs sitä tietää. Syöpä kun on sellainen mysteeri..

Mitä tahansa asia sieltä paljastuu, pysyykää vahvoina Se, että annetaan diagnoosi jollekin sairaudelle, ei tarkoita vielä loppua.

jannie, tsemppiä vaikeaan tilanteeseen mun äiti sai keuhkoveritulpan viime kesänä ja se on melkoisen järkyttävää aikaa pelätä pahinta. uskotaan ja toivotaan kuitenkin, että olisi vain kysta!

Santtuj, millaiset hoito-ohjeet esimerkiksi liikunnan suhteen saitte, mitä kaikkea joudutte nyt lopettamaan?

magik kirjoitti:

SanttuJ: Ikävä juttu!. Onko sun koiralla jotain oireita vai muutenko vain kuvautit?

Ajatuksena oli, et jos Lunan kans saadaa kisatuloksia ja sen terveys on hyvä, niin sitä käytettäis jalostukseen. Boksereilla tuo virallinen kuvausikä selälle on se 24 kk ja toki suositeltavaa ois kuvata kaikki koirat vähintään tuossa iässä, vaikkei astutuskäyttöön olisikaan. Koira ei siis oo oireillu tuota selkäänsä ja spondyloosihan voi säilyä oireettomana läpi elämän.

Kaikille purkautujille kovasti tsemppiä, oli se oma ikävä juttu mikä vaan! Erityisesti kuitenkin jannielle voimia, toivottavasti äitisi kohdalla ei olisi kyse mistään hirmuisen vakavasta.

SanttuJ:lle kans Lunan selän kanssa jaksamisia ja toivottavasti keksitti yhdessä muuta kivaa puuhaa. Tai ehkä avokkisi voisi tässä tapauksessa harkita toista koiraa samaan aikaan, jotta saisit harrastuskaverin?

Tsemppiä kaikille purkautujille

Huomenna saan tietää viljelyn tulokset tosta Veikan takajalan varpaanvälipatista. Toivottavasti ei ole furunkuloosi, ei saa olla. Hermostuttaa :/

keimu kirjoitti:

Santtuj, millaiset hoito-ohjeet esimerkiksi liikunnan suhteen saitte, mitä kaikkea joudutte nyt lopettamaan?

Tuo kuvannut eläinlääkäri meinas, et lähinnä lenkkeilykaveriksi jää tuo koira. Tokoa sais jatkaa. Pitää tuolta kennelliiton eläinlääkäriltä vielä tiedustella tarkemmin, mut kuvannut eläinkääkäri ei oo kuulemma montaa noin huonoa selkää nähnyt.

Karvakamu: Eiköhän me jotain keksitä. Ja toivottavasti tuo avokki lämpiää ja myöntyy siihen, et saadaan toinen koira taloon jonka kanssa mä voin sit harrastaa niitä lajeja joita Lunan kans ei voi harrastaa.

Notte kirjoitti:

Aina vaan vihlaisi jos hetkenkään laski painoa sille ajatukselle, että jos äiti kuolee nyt. Ja sitä vain puski kauemmaksi.

Mäkään en vielä nytkään edes halua kunnolla ajatella asiaa, ja turhan aikaista mun ois ajatellakaan - tulokset tulee vasta huomenna. Mutta.. huokaus. Onneksi teillä kaikki on kääntynyt hyvin päin

Kiitokset tsempeistä muillekin, täytyy kahtella miten huomenna.

Ja jottei tää nyt ihan liian helpoks kävis, niin mun palkanmaksu viivästyy työpaikan omistajanvaihdoksen takia. Alunperin olivat sopineet että uusi maksaisi koko kuun palkan ja edellinen tilittäis sitten uudelle oman osuutensa jälkikäteen, mutta sitten vaihtoivatkin nyt ilmeisesti tänään että suoraan 50/50. Nyt sitte edellinen ei saa palkkaa maksuun huomiseksi, ja uusi ei saa palkkaa maksuun ollenkaan ennen kuin edellisen tilitsto toimittaa verokortin uuden tilitoimistoon. Mä en edes tiedä miten tällasessa, ku uusi omistaja puhui jo siitä 60% sanktioverostakin toimittamattoman verokortin takia - kyllähän jumaleissön MÄ sen olen aikoinani toimittanut!
Ei muuten mitään, mut tilillä on napakat 7€ ja vuokrakin pitäis pistää 1. päivä maksuun.
Plääh. Tekis mieli kaivautua sänkyyn peittojen alle eikä nousta enää ikinä.

*muoks* niin joo ja SanttuJ, kyllä teillekin olis voinut tulla parempia uutisia Koita nyt vaan lämmitellä avokkia, luulis ainakin hänen ymmärtävän tilanteen

^Kauheasti jaksamista sulle tuohon tilanteeseen! Pidetään kaikki peukut pystyssä, että kyseessä ei olisi kasvain.

Munkin äiti sairasti 90-luvun puolenvälin jälkeen syövän, vain 36-vuotiaana. Parani siitä onneksi. Enhän mä silloin oikein voinut käsittää syövän vakavuutta, kun olin vasta 7-vuotias.

Kymmenen vuotta tuon jälkeen olin samankaltaisessa tilanteessa kuin Jannie nyt - kauhulla odottamassa tuloksia minkä sortin kasvain äidillä oli. Kasvain oli samassa paikassa kuin aiemmin ollut syöpä, mutta luojan kiitos hyvälaatuinen! Se oli elämäni rankinta aikaa, kun isä oli kuollut alle viisi vuotta takaperin ja sain pelätä menettäväni äitinkin - ja olin vasta 17. Oon niin kiitollinen, että äiti on vielä mukana elämässäni. Isän kuoleman jälkeen äidin menettämisen pelko on ollut liian usein mukana elämässä. Mutta sille pelolle ei vain pidä antaa valtaa.

Vielä kerran hirveesti tsemppiä Jannielle ja toivotaan, että huomiset uutiset olisivat helpottavia.

Viestintäministeriö päätti sitten että mie maksan televisiomaksun, koska kuulemma voin pelikonsolin välityksellä katsoa televisiota! On se jännä.

^ No niin justiinsa.

Mulla on niin tällainen olo. En tiedä. Jotenkin tuntuu, että päivästä toiseen jokin asia on jotenkin ylitsevuotavan hankalaa. Tänään se oli viikon vittumaisin, aka tiistaiseminaari, joka on täynnä vain ilkeitä ihmisiä, joille minä en ole tehnyt yhtään mitään, mutta joilla on pakottava tarve syrjiä mua ja ottaa kulmienkohauttelun kohteeksi. Mutta minä olen kohta 22, enkä viisi, joten ei tässä varmaan sovi pillittääkään. Nyt mun pitäis aloittaa esseenkirjoitus kyseenomaista seminaaria varten, eikä kiinnosta sitten yhtään. Se on muutenkin pakollinen kurssi, ja oikein inhottava. Tänään tuntui, että oikeasti saan paniikkikohtauksen ja vähintään kuolen niiden ihmisten keskelle.

Mää haluun jo kotiin. Tosin juttelin toissapäivänä mun parhaan ystävän kanssa, ja hän oli jotenkin tosi kylmän ja etäisen kuuloinen, niin kuin hänellä(kään) ei kiinnostaisi yhtään miten mulla oikein menee. Vaikka ei toi oo oikeesti totta, toi on mun silkkaa vainoharhailua, nyt kun mulla on jo muutenkin valmiiksi tosi torjuttu olo.

Mut silti. Tää on just se aika vuodesta, jolloin mulla ei kohta paskaakaan kiinnostais tää homeenhaju ja noi cupcakegirlsit, jotka on niin täydellisiä että. Tai lähikaupan kassamies, joka nauraa mulle koska olen suomalainen. Jumankekka.

Täältäkin jaksamista jannielle tuloksia odotellessa, toivottavasti tosiaan ei ole mitään vakavaa.

Ja tsemppiä SanttuJ:lle, ei varmasti ole kiva uutinen noin nuoren koiran kanssa. Kyllä voisi siippakin nyt joustaa siitä yksi koira kerrallaan-periaatteesta, jos ei kerran nykyisen kanssa pysty täysillä harrastamaan.

Omaa pientä, mutta tällä hetkellä niin v***n suurta. On oikeen riemuvoitto olla asiakaspalvelussa. Kaikki paaska vaan mun niskaan, vielä mahtuu. Ihan kohta vaan pistän ton oven kiinni ja lähen kävelemään kotiin. Enkä välttämättä huomenna enää jaksa tullakkaan töihin.

Voimia kaikille purkautujille tasapuolisesti!

^^^Samanlaisia oloja täälläkin. Kaikki tuntuu olevan vaikeaa, eikä mikään onnistu. Joutuu kyllä oikein todenteolla käymään tätä elämänkoulua! Voisiko jokin asia joskus onnistua helposti, pliiis??

Outoa muuten, että ollaan samanikäisiä! Olen jotenkin aina ajatellut, että olet vanhempi!

Mua kaduttaa aivan tajuttomasti, etten käynyt mummoni ja pappani viimeisten vuosien aikana heitä tapaamassa kuin pari kertaa. Heidän molempien kuolemasta tulee syksyllä kaksi vuotta täyteen. Tuntuu jotenkin uskomattomalta, että siitä on jo niin kauan. Mummoni kuoli sydämen pysähdyttyä hänen nukkuessaan. Hän oli vuodeosastolla murtuneen lonkan takia. Pappani kuoli vähän mummon jälkeen haimasyöpään, joka oli levinnyt myös vatsalaukkuun ja maksaan.

Kesällä 2010 kävin heitä katsomassa kun elivät vielä normaalia elämää heidän kakkosasunnossaan kaupungissa. Kaupungissa sen takia, että palvelut vieressä ja joku meistä lähisukulaisista pääsi aina tarvittaessa paikalle. Kesän jälkeen näin heidät molemmat kerran, ennen kuin kuolivat. Enkä oikein edes jutelleet heille kovin paljoa. Toisinaan ennen nukkumaan menoa itken ja kadun syvästi etten viettänyt heidän kanssaan aikaa. Nytkin itkettää.

SanttuJ Oliko sulla sijoituskoira vai mistäköhän olen saanut sellaisen käsityksen?

Toivotaan, et avokki lämpenee. Oonhan mä toki halunnut jo vuoden ajan toista koiraa, mut nyt on jo jopa ihan hyvä "syy". Kiitoksia kaikille myötäelämisestä ja tsemppiä myös muille purkautujille.

muoks. maddy: Loonie on ihan oma. nevermindillä on sijoituksessa, jos siis sekotat siihen.

Tää on kyllä niin syvältä perseestä ja poikittain, Antero lähtee melko varmaan tämän viikon aikana taivasmatkalle

Se ei tee muuta kuin on ulkona, käy sisällä vain syömässä. Ulkona se sitten taas kangistuu ja kävely on hankalampaa, vaikka kylmä sinällään illmeisesti auttaa sen nivelsärkyihin. Äiti oli viime yönä herännyt sen itkuun... sen polvet on niin kipeät Ja ell ei tosiaan ole antanut lupaa tihentää kipulääkitysväliä, Anterollahan on ollut munuaisten kanssa ongelmia ja äiti soittaa huomenna kysyäkseen voiko sitä kipulääkettä nyt vielä antaa vai onko oikeasti realistisena pelkona Anteron munuaisten romahtaminen, jos ei voi niin lopetetaan ehkä jo huomenna. Ja jos sitä kipulääkettä uskaltaa antaa, niin lopetus siirtyy ehkä parilla päivällä.



Mun maailman ihanin, viisain ja lempein Anteroni

Iida-kissan silmät nyt sitten ei koskaan parane. Jos silmänpaineet ei pysy aisoissa tai ruokahalu ei nouse niin neiti lähtee parempaan paikkaan En pysty nyt ees ajattelemaan asiaa etten ala vollottamaan. Monet itkut jo itketty mutta pahin vasta edessä. Vielä en luovuta mutta pakko valmistella itseään jo vähän.

jannie: Isot halit sulle!

Voi Anteroa ja Iidaa..