Koirat.com

Mulla on ihan järjettömästä eroahdistuksesta kärsivä koira. Se arvaa sukkien jalkaan laitosta että oon lähtemässä.

Jos oon kotona ja suljen sen erilliseen tilaan niin mitään ei tapahdu. Samoin jos koitan huijata sitä että oon lähtemässä. Samantien kun oikeesti lähden niin kerkeen olemaan ehkä ~30sekuntia rappukäytävässä kun huuto alkaa. Se jaksaa huutaa just sen 15min - tunnin.
En oikeen tiedä mitä sen kanssa tekis, oon yrittänyt sitä että pikkuhiljaa totuttaisin lyhyissä ajoissa, mutta mikään ei tunnu tepsivän :(. Nykyään se on lopettanut sentään haukkumisen sillon kun kuulee mun tulevan.

Jos jätän koiralle aktivointipallon/herkkuja/tms. ja lähden kesken kun se puuhastelee, niin puuhastelu loppuu siihen eikä mihinkään kosketa mun poissaollessa. Raastaa koko tilanne

^^ pitää kokeilla huomenna. Tosin toi perskärpänen seuraa mua eteiseen ja jää tuijottamaan, eli vaivihkaa poistuminen ei oikein onnistu. Mulla on kello soimassa 05.00, jotta ehditään tehdä normaalia pidempi lenkki. Ajattelin jopa antaa ton juosta vapaana aamulla kun ei muita ulkoilijoita tohon aikaan täällä liiku :D

Meidän Vämppe kun oli eroahdistustapaus, niin se oli just sellane perskärpänen. Aina mukana joka paikassa jne. Aina, kun istui sohvalle, Väinö hyppäsi syliin lulluteltavaksi. Kun tajusin, että tolla on paljon merkitystä eroahdistushommeleihin, niin meillä muuttui kaikki täysin. Esim vessaan ei tulla mukaan, roskienviemisreissulle ei tulla mukaan, sängylle ei saa tulla ellen ite anna luvaa, sohvalle ei hypätä syliin istumaan vaan loikoillaan lattialla/omalla pedillä. Harjoiteltiin myös sitä, että Väinö oli pentuaitauksessa ja me hortoiltiin ympäri kämppää s.e. Väinö ei päässyt perässä porhaltamaan.

Lisäksi harjoiteltiin paljon tällaisia ns. itsenäisiä aktivointitehtäviä, kun taas aiemmin oltiin tosi paljon vaan yhessä temppuiltu yms. Uskon, että noi auttoi meillä huomattavasti eroahdistuksen kuntoutuksessa. Toki itse käytännön harjoitteluilla oli myös suuri merkitys, mutta todnäk edistyminen ei olisi ollut niin "tehokasta" ja nopeaa, jos muutos ei olisi ollut niin kokonaisvaltainen kuin oli.

^ mä aloin nyt tietoisesti olemaan huomioimatta. Tiedän kyllä, että oma vika kun olen antanut sen tulla syliin sohvalla yms. ottanut viereen. Tilasin muutamat aktivointilelut, joissa Nuppu pääsis käyttämään päätänsä ihan kunnolla ja ehkä rauhottuis paremmin. Aktiviointipallo aiheuttaa välillä vaan riehaantumista. Myös aamulenkkejä aletaan nyt pidentään 20minuutista melkein tuntiin. Ihanaa herätä ennen viittä, mutta ei auta muu xD

Kiitos kaikille tosi paljon vertaistuesta ja vinkeistä mun oman ahdistuksen lievittyminen varmaan helpottaa myös osaltaan tilannetta ja auttaa harjoituksissa.

Eroahdistus ei varmasti joo oo helppo paikka, täydet sympatiat kaikille siitä kärsiville!

Henk.koht. mä sellaiselta koiralta, jolla on hirveä tarve olla kokoajan lähellä niin jonkun verran ihan tarkoituksella estäisin pääsyä lähelleni ja koittaisin kaikin keinoin tukea koiran "itsenäisyyttä" jollain tempuilla ja koittaa rakentaa koiralle itsevarmuutta siinä varsinaisten eroahdistusharjoitusten/opetuksen ohella. Jotenkin kuvittelisin sen ainakin tukevan sitä ns. paranemista, että koira oppisi esim. leikkimään yksikseen/saisi pieniä aivopähkinoita itsekseen ratkaistavaksi ja saisi sitä kauttaa lisää itsevarmuutta. Oiskohan mitään sellasia oikeita harjotteita tarjolla, joiden tarkoituksena ois nimenomaan vahvistaa koiran itsetuntoa jne.?

MUOKS. Sinne olikin joku asiaan perehtyneempi ehtinyt väliin, kiva kuulla ettei omat ajatukset olleet ihan hukkateillä!

^^Minä taas tässäkin ehdotan vähän eri tapaa! Eli aamuisin vaan lyhyt pissatus niin ettei koira kerkiä "energistyä" vaan saa vaan tehdä pakolliset tarpeensa ja sitten takaisin kotiin, ruoka, ja sen jälkeen ei enää huomiota koko aamuna. Seuraavan kerran koira saa sitten huomiota sen jälkeen kun omistaja on tullut kotiin ja koira on rauhoittunut(siis jos tulee tervehtimään kauhean innokkaasti). Kuulostaako järkevältä?

Meilläkin on aika perskärpänen tuo koira, että usein tulee vessaankin mukaan, mutta kun lähden pois asunnosta, hyppää se automaattisesti sängylle lepoasentoon, vaikka ei nukkuisikaan oikeasti. Eli osaa rauhoittua yksin.

No sellaisen rutiinin olen huomannut, että koira huomaa siitä että olen lähdössä pois kotoa, nimittäin kun meikkaan. Siinä pakostikin keskittyy vain itseensä ja koira selvästi rauhottuu jo ennen lähtöäni.

Äh en tiedä, tehdäänköhän me ihmiset tästä koiran yksinolosta liian vaikee juttu? Ja muustakin koiran kanssa puuhailusta. Onko sille koko ajan pakko antaa huomiota? Riittäisikö 15min. huomiointi päivässä? Siis tarkoitan, että vaikka ollaankin kotona niin onko sitä koiraa pakko pusutella ja sylitellä vaikka se ihana onkin?

^ me ollaan tehty nyt vaan tollanen haistelu- ja pissalenkki aamusin, joten kokeilen nyt ainakin viikon pidempää lenkkiä. Katotaan onko eroa lenkin jälkeen annan ruuan ja sit aion olla täysin huomioimatta tota otusta. Ja sama nyt tästä lähtien aina kotiin tullessa. Aion seistä eteisessä vaikka tunnin jos Nuppu ei aiemmin rauhotu!

^^ Se on aikalailla yksilökohtainen kysymys, että tarviiko ennen yksinoloa pitkän vai lyhyen lenkin. Sen löytää vaa sit koklaamalla :) Ja tosiaan, tossa pitkässä lenkissä on sit se olennaista, että koiran on oltava rauhoittunut jonkin aikaa (abaut puolisen tuntia) ennen kuin kotoa lähdetään.

Meillä oli lisäksi joka kerta samat lähtörutiinit. Tosin mä en jäänyt koiralle heipattelemaan ollenkaan, vaan lähdin vähin äänin, hyvin rauhallisesti ja eleettömästi. Heti huomasi eron, jos lähti esimerkiksi kiireessä kotoa, koira rupesi samantien huutamaan kuin mikä.

muoks:väksyy kun tulee niin kauheesti viestiä :D

Meillä on koira aina ollut nätimmin yksin juurikin sillä tekniikalla että aamuisin käydään vaan just sen verran ulkona että saa tehtyä tarpeensa, sitten saa ruoan nokan eteen ja pääsee takaisin petiin. Jos mä menisin sen kanssa jonkun 30 minuutin reippaan lenkin niin aivan varmasti jäisi kotiin napottamaan ovea että mihis sä ny ku vastahan me alettiin.

Tuo mun koira on muuttanut eläissään nyt kerran asuntoon jossa oli jo kissa valmiina, joten ensimmäinen viikko eristettiin ne ovella toisistaan ihan vaan kun ei tiedetty että mihin täällä asiat eskaloituisi. Sen viikon ajan toi koira repi kirjoja hyllystä ja teki kaikkea pientä kiusaa, kunnes eräänä aamuna kissa oli luikahtanut sängyn alle enkä saanut sitä hätistettyä enää pois joten jätin elukat keskenään kiireessä ja siihen loppui pikkutuhot. Tosin eipä tuolla ollut kuin se vajaa 8 kuukautta ikää mittarissa, nyt varmasti olisi jo fiksummin.

Johille kovasti voimia. Aivan kamala tilanne .

Eroahdistuksesta yms. Meillä koira on sisällä tosi paljon "omissa oloisaan" ts ilman huomiota. Kulkee kyllä perässä niin paljon kuin pystyy (ei pääse lasten huoneeseen tai makkariin eikä saa tulla sohvalle). Jos teen jotain on koira melko varmasti parin metrin säteellä musta, jos istun sohvalla, makaa toi lattialla mun "jaloissa". Sisällä meillä ei leikitä (koira saa leikkiä yksinään omilla leluillaan ja kakarat joskus leikkii sen kanssa mutta mä en koskaan), eikä tota hirveesti paijailla tms (jos siis vertaa esim. koiraan joka makaa sohvalla kainalossa). Mun tietääkseni eroahdistusta ei ole. Kun oon lähdössä jonnekin, yrittää koira päästä mukaan (=seuraa jatkuvasti, eteisessä jää viereen kyttäämään, et otanko hihnan). Sit, kun huomaa, ettei pääse mukaan, menee nukkumaan. Kun tullaan, nukkuu (usein tosin on tullut jo eteiseen vastaan, mut joskus kömpii häkistä (=koiran nukkumispaikka) tai olkkarista matolta vasta, kun tullaan sisälle. Se, mitä mä jännään, on kun muutaman viikon päästä koira menee viikoksi hoitoon. Toi on niin mun koira eikä ole ikinä ollut musta erossa kuin tollasia muutaman tunnin pätkiä. Tosin hoitopaikka on tuttu ja ihmiset on tuttuja, mut silti vähän mietityttää, et alkaako siitä sit jotkut ongelmat.

johille jaksamisia! Omalle isälle tehtiin jokunen vuosi sitten pallolaajennus, koska se sai ihan jatkuvasti pieniä sekä vakavampia sydänifrakteja. Kerrankin se sai yhden päivän aikana kuus kohtausta. Vieläkin muistaa elävästi sen pelon ja epävarmuuden tulevasta joten kovasti tosiaan voimia.

Meillä koiran yksioloa helpottaa rutiinit. Ei niinkään se, et sanotaan se "Heippa" vaan se, et asiat tehdään aamulla samalla tavalla, joten koiralla on aikaa valmistautua siiheen et se jää yksin. Niinä kertoina kun on joutunut lähtemään kiireellä, tai lähtee muuten eri tavalla, niin koira on aina alkanut riehumaan. Mä en kyllä edelleenkää oo varma kärsiikö Luna eroahdistuksesta vai onko sen riehuminen vaan tekemisen tarvetta. Se ei nimittäin ulvo tai huuda vaan ainoastaan askartelee. Ja nyt meillä on taas alkanut, useamman viikon tuhoamiskauden jälkeen, hiljainen kausi, jolloin koira ei tee mitään muuta kun nukkuu päivän aikana.

Mullakin on eroahdistuskoira. Ja varmaan nimenomaan sen takia, kun se oli teljetty mun huoneessa olleeseen pentuaitaukseen (kuten keimu sanoi) syömään, nukkumaan, yksinoloon ja silloin kun ei ollut aikaa vahtia koiraa. Se on nimenomaan perskärpänen, se nousee aina ylös kun mä nousen ja seuraa huoneesta toiseen. Nykyisin se saa olla muuten suht vapaasti mutta mun syödessä sillä ei ole mitään asiaa keittiöön, mokoma rohmu.

Oli ihan hirveää lähteä kotoa koiran rääkyessä ja tulla takaisin vain todetakseen, että se 7-kiloinen piski rääkyy edelleen. Parhaimmillaan istuin alakerrassa tunnin kuuntelemassa huutoa ja siihen ei oikeasti tullut taukoa. Se oli kamalaa.

Nyt on jo helpottanut sen verran, että koira ei naapurien mukaan hauku/ulise, mutta edelleen vetää takit ja remmit naulakosta ja levittää ne lattialle. Sekä syö kaiken, keittiönovi täytyy pitää lukossa ettei koira tyhjennä jääkaappia. Pelottaa vaan että mitä käy silloin, kun me joko muutetaan tästä kämpästä pois tai tapahtuu jokin muu iso elämänmuutos, että laukeaako se stressi ja eroahdistus uudestaan.

Syvimmät sympatiani yksinolo-ongelmista kärsiville! :halaus:

cada kirjoitti:

Ihan OT, mutta ootteko huomannut tätä peukutus-villitystä? Tuntuu että jokaikistä viestiä on nyt lähiaikoina peukuteltu asiasisällöstä riippumatta

Olen huomannu ja kovasti ihmetelly kans.

Joh, ihan älyttömästi voimia vaikeisiin päiviin. Ihan kauheeta huolehtia avuttomana vieressä. Tosta kannattaa tehdä jo valitusta, jos on lähetetty liian pian kotiin kohtauksen jälkeen. Aiemmin talvella mun tuttu käännytettiin Oyssista vaikka oli aivoinfarktin oireet?! Uskomatonta, pitäis kyllä sairaalassa kaikilla olla tieto noista oireista. Onneksi hän sai yksityiseltä apua.

Se on jännä juttu mitä uhkaa tapahtua ystävyydelle, kun toiselle parhaaksi tavaksi viettää vapaa-aikaa alkaa tulla ryyppääminen joka perjantai ja lauantai, ja suurin haave olla se että olisi jo se perjantai. Minä oon sitten se vanha kalkkis joka ei ymmärrä.

Mä olen ihan hirveä ihminen, mut nyt vituttaa kyllä avokin isä ihan kympillä.
Se meinaan sai vissiin jonkun ruokapöpön kalasta, ja kävi oksentamassa KAKSI kertaa KEITTIÖNLAVUAARIIN!!! joo, no eka oli ehkä ymmärrettävää, koska ite olin juuri tietämättä pahasta olosto vessassa siihen aikaan.
Nyt se makaa meidän sohvalla, miksi se ei lähe sinne omaan kämppäänsä oksaamaan? Mun pitää nyt sit ruveta pesemään sohvanpäällisiäkin?

muoks. ja nyt avo pyysi sitä jäämään YÖKSI!!!

Mulla on linkki eroahdistusta käsittelevään päättötyöhön mutta en viitsi jakaa sitä suoraan täällä kun kyseessä ei ole oma työ. Eli laitelkaa viestiä jos haluatte lueskella.

Itsellä ei eroahdistuskoiraa ole, mutta olen käsittänyt että olennaista ois rutiinit, koiran rauhoittaminen ennen kuin se jätetään (eli että ei tehdä mitään kierroksia nostattavaa), huomioimisen vähentäminen ja sen rajoittaminen että koira ei voi seurata joka paikkaan ja muutenkin itsenäisemmäksi opettaminen. Erilaiset jäljestyshommat ja DAP yms toimii koiraa rauhoittavina myös.

Ai perhana, kun mäkin rupesin nyt jännittämään näitä eroahdistusviestejä lukiessa, että mitäs jos Rebekkakin huutaa joka kerta kun jää yksin. Oon vuoden aikana kuullut ehkä kolme kertaa kotiin tullessani, että se haukkuu. Vuorotyöläisenä vaan ei saa mitään säännöllistä rytmiä itellekään, saati sitten koiralle, eli nukkumiset, syömiset, lenkit ja leikkimiset tehdään tasan silloin kun ehditään ja mä olen hereillä.

Rebekka ei sinänsä ole mikään perskärpänen, mutta mun on pakko ottaa se makkariin mun kanssa kun meen nukkumaan, koska muuten se luultavasti menis sohvalle ja kusis sinne. Ja sama homma, jos nukun sohvalla: makkarin ovi pitää olla kiinni, koska muuten joudun pyykkäämään sängyn petivaatteet. Vessaan se tulee, jos mä olen siellä ja pistää vessan oven suuhun maata esim. kun mä meikkaan (eli vietän vessassa pidemmän tovin). Toisaalta mä saatan olla tunteja, etten huomioi sitä lainkaan ja kotoa lähden välillä heipat toivottaen ja välillä vaan poistun. Oikeastaan ainut rutiini, mikä on vakio, on se että käydään pihalla (pikapissalla) ennen kuin lähden ja lähtiessä annan sille makupalan.

Viimeksi Rebekka vaan haukkui tässä joku viikko sitten, yöllä, kun tulin töistä kotiin niin sisko väläytti, että olisko sillä eroahdistusta... Siitä vaan tämä aihe kiinnostaa. Onneksi mä saan ottaa sen töihin näin, kun oon koko yön töissä. Silloin vaan en voi, kun oon baarimikkona kun en pysty valvomaan sitä... Silloin mä tuun kotiin yöllä kolmelta tai neljältä, että ei se herkkua ole naapureille jos mun koira valvottaa niitä.

Lähinnä tämä lausahdus jäi mieleen kaihertamaan:

cada kirjoitti:


aina se on hiljaa kun lähden ja tulen ihan sama oonko kaupassa 20min vai töissä 9 tuntia...

Äääähh, pitää jättää kameraa nauhottamaan videokuvaa kun mä lähden... Näkee ainakin ekan vartin, mitä se tekee.

^ on kyllä oikeesti outoa, että Nuppu on lyhyen kauppareissun jälkeen hiljaa jos se kuitenkin jonkin aikaa huutaa..

Ah, kevät, kaikki sekopäät kaivautuvat koloistaan ja nousevat talviteloiltaan. Mm. hullu käsilaukkutappajamummo (keskusteltiin aika maireesti tästä naapuritalon rouvan kanssa, jolla on melko charmantisti vanhentunut silkkiterrieri ) ja liikennesääntöjä tuntemattomat kesäpyöräilijät.

Tossa just eilen huomautin ihan ystävällisesti (mutta ah, ku huomautin kumminkin!) yhdelle just 20m sitten pyöräilijät muualle ohjaavan liikennemerkin ohittaneelle lihavalle hintille, että ajaa polkupyörällä kävelytiellä ja se ei ole sallittu. Ja siitäkös riemu repes
Hän kuulemma tekee sitä:
- koska muutkin tekee (??!)
- koska on vasta muuttanut (ai muualla on erilaiset liikennemerkit ku täällä...?)
- koska ei tiennyt että se on kielletty
- koska minä en voi häntä kieltää
- eikä voi poliisitkaan ("no soita vaikka polisiit, kuule!")
- koska hän on toimittaja ja kirjailija ja hänen nimensä voi googlettaa (sori, unohdin sen nimen jo...)
- koska mä en voi sietää hänenlaisiaan ihmisiä (??)
- ja mitäs kaikkea muuta.

Me oltiin tossa vaiheessa edetty jo useampi metri eteenpäin, ja tää jäi vielä perään huutelemaan vaikka oltiin jo käännetty selät. Pui vielä nyrkkiäkin. Tais miestä sapettaa, kun jäi kiinni tekemästä sellaista, minkä vissiin hyvin tiesi kielletyksi.

Tarviin sen autiosaaren, kiitos.

*muoks* kirotusvihreitä

^Mekin ollaan mitä ilmeisemmin, ainakin yhden Aleksis Kiven kadun omistajan mielestä, noita liikennesääntöjä tuntemattomia kesäpyöräilijöitä.

Oltiin avon kans pyörillä liikenteessä (ja vähän eksyksissä ihan uudella alueella), kunnes eräs mummo leveällä kadulla vastaantullessaan äityy huutelemaan: "Mitä te siinä pyöräilette?? Tuolla menee pyörätie! Mitäs tolloja te oikein ootte??" Kyllä, lähellä todellakin meni pyörätie, jolle ei turisteina hoksattu heti ekasta risteyksestä kääntyä, vaan jolle oltiin kääntymässä heti seuraavasta mahdollisesta risteyksestä. Paluumatkalla syynäsin ekstratarkkaan jalkakäytävän varrella olleet liikennemerkit (pyörätiellä ajaen tietenkin), vaan en kyllä missään nähnyt vain jalankulkijoille tai ei polkupyöriä -merkkejä. Vieläkin harmittaa, etten keksinyt mitään nohevaa sanottavaa mummolle, vaan tyydyin huristelemaan ohi.

Jos vanhaksi eläminen tarkoittaa samaa kuin kärttyisäksi tiukkapipoksi tuleminen, niin mä en kyllä vanhene ikinä