Koirat.com

mä oon 173cm (mut kada ja jamppa sai mut epäilee et oisinkin vähän pidempi...? en oo saanu kuitenkaan aikaseks mitata joten elän siinä uskossa että oon 173cm, korkeintaan 174cm) ja painan nyt 63,7kg. mun tavote on 58kg vaikka siis pääasiassa peilin mukaan kuitenkin meen.

ja mulla on siis nyt tarkotuksena vähän laihtua plus kiinteytyä ja saada lihaksiakin jostain tuolta alta esiin.

nipanapa kirjoitti:

ihan sama miten paljon väittää että tekee vaan omaksi ilokseen ja blablablaa musta tuntuu että taustalla on vaan se että kaikkien kuuluis nykyään olla samannäkösii ja muotosii ja tehdä samoja asioita. eniten ehkä suututtaa se että oon itsekin niin kiinni siinä ihanteessa,

Junnuissakin on aika monta erilaista taapertajaa, ja mä uskon että jokainen tietää millaisiin tuloksiin itse haluaa pyrkiä ja millaiset ovat realistiset mahdollisuudet saavuttaa ne. Mä olen pygmi enkä edes tavoittele samanlaista kroppaa kuin joku mallinmitoissa heiluva Adriana Lima. Keinot kropan saavuttamiseksi voivat olla samanlaiset, sillä oman kehon koostumusta ei yllätys yllätys voi muokata oikein muutoin kuin lihasmassan ja rasvan suhdetta muokkaamalla. Ellei sit mennä synteettisten aineiden kuten silikonin pumppaamiseen, mutta sitäkin saa tunkea ulokkeisiinsa melkoiset määrät.

Jotenkin sun tekstistä tuli sellainen fiilis, että erilaisuus olis sulle itseisarvo. Että on jotenkin pahasta, että suuri osa ihmisistä harrastaa liikuntaa ja on tietoisempia syömisistään, minkä vuoksi sä itse päätit lopettaa saman toiminnan. Sua ei siis haittaa liikunta ja terveelliset elämäntavat itsessään vaan se, että niistä on tullut ilmiö? Miksi pitäis olla väkisin erilainen, jos kuitenkin haluaa tehdä samoja juttuja kuin muutkin? Mun mielestä aitous on sitä, ettei tavoittele edes sitä muotin ulkopuolelle jäämistä vaan tunkee sen häiritsevän muotin vaikka naapurin persiiseen ja tekee just niin kuin huvittaa, osui siihen muottiin taikka ei.

nipanapa kirjoitti:

voisko joku vähän kommentoida tähän et miks te laihdutatte ja liikutte ja paljonko mietitte sitä ja miks mä oon näin vihanen?

Haluan ison perseen, lihaksikkaan yläkropan ja mahaläskit pois. Lisäbonuksena mun on mainittava, että rullailen varmasti viisikymppisenä iloisesti pyörätuolilla, mikäli en keskity pitämään selästäni hyvää huolta jo tässä vaiheessa. Lyhyemmällä tähtäimellä liikunnasta tulee hyvä olo, ja jos mä en liikkuisi, mä todennäköisesti joisin paljon enemmän.

Mä oon 172cm ja painan 56-57kg, mitä ei tosiaan uskois! Mut mulla ei yksinkertaisesti oo lihaksia yhtään, joten siitä se johtuu. Kyllä mä tiedän ettei mun tarvisi laihduttaa, mut silti haluisin olla laihempi ja kiinteempi. Yh, inhoon mun mahaa. Se on oikestaan ainut ongelmakohta. :( Mutta aion nyt tosissani tehdä vatsa(ja tietty selkä)lihaksia, jos se vähän tois ryhtiä tohon keskiosaan!

Olen 158cm ja 56-57kg. Ajattelin käydä kehonkoostumusmittauksessa, jotta tulis selvyyttä siihen onko tässä kropassa enemmän lihasta vai läskiä.

Ficaro kirjoitti:

Mä oon 172cm ja painan 56-57kg, mitä ei tosiaan uskois! Mut mulla ei yksinkertaisesti oo lihaksia yhtään, joten siitä se johtuu. Kyllä mä tiedän ettei mun tarvisi laihduttaa, mut silti haluisin olla laihempi ja kiinteempi. Yh, inhoon mun mahaa. Se on oikestaan ainut ongelmakohta. :( Mutta aion nyt tosissani tehdä vatsa(ja tietty selkä)lihaksia, jos se vähän tois ryhtiä tohon keskiosaan!

Mulla on melko sama tilanne (mitat 159cm ja 44kg) ja välillä mut tuomitaan anorektikkona koska haluan kiinteytyä ja ei oteta huomioon, että jokainen kroppa on erilainen. en oo muodoton tikku, mulla on vaa olemattomat lihakset :D

mun ongelma on jalat :( kauheet tankit ja persekin kiitos vähän pienemmäks, vaikka en mistään lättäperseistä kyllä perusta yhtään :D ja sit käsiin tahdon lihakset ja vatsan timmimmäks.

mut mun vyötäröstä tykkään koska se on kapee ja sit käsivarret (siis kyynerpäästä alaspäin... :D) on ihanan laihat. ja vatsa on sillee siedettävä. ja rakastan mun ranteita kun ne on niin pikkuset. mulla menee noiden ranneluiden kohdalta pikkurilli ja peukalo yhteen niin et siihen jää vielä helposti pikkurillin menevä aukko. mut siihen se mun sirous sit jääkin valitettavasti.

Hakataru kirjoitti:

mulla menee noiden ranneluiden kohdalta pikkurilli ja peukalo yhteen niin et siihen jää vielä helposti pikkurillin menevä aukko. mut siihen se mun sirous sit jääkin valitettavasti.

Hhahhaha, mun oli pakko kokeilla omaan ranteeseen, ja ei luoja, en saa pikkurilliä ja peukaloa edes kohtaamaan! :----D Mut mulla onkin tosi lyhyet nakkisormet.

Onneks on nykyään vanhentunut sen verran, että osaa lähinnä nauraa tollasille. Joskus 13-vuotiaana olisin varmasti saanut tostakin kamalan kriisin aikaiseksi.

Mä haluun kiinteytyä niin kovasti! Tykkään kyl nytki mun jaloista tai siis en rakasta mut on ne kyl ihan ok. ja peppu on kiva mut haluisin sinne enemmä lihasta! Ja mun ongelmakohta on maha ja kyljet ja niistä ylimääränen on jotenki hirveen vaikee saada pois :( varsinkin kyljistä. Mut joo oon siis sen 168 ja painan jotai 58-60kg väliltä riippuen päivästä. Ja haluisin kovasti tiputtaa edellee sen n. 5kg! Mut otan maltillisesti enkä ala paastoamaa, siitä ei hyvää seuraa :D

Hakataru kirjoitti:

mulla menee noiden ranneluiden kohdalta pikkurilli ja peukalo yhteen niin et siihen jää vielä helposti pikkurillin menevä aukko.

Munki oli pakko koklaa ja mulki menee! :D

mä oon 164cm ja painan 52 - 54 kg (heittelöö nii rajusti viikonki sisällä), haluan kiinteyttää kroppaa joistaki paikoosta (mutta nykyään tulee siinä 'samalla' sitte treenaaltua/kokeeltua palijo erimoosia lajeja ja tehtyä aika kattavia treeniä), lähinnä ehkä lihaksia saara enemmän koska eipä mulla tota ylimäärästä missää oo :D
käsivarret haluun kiinteemmäks! lisäks tartten töissä hyviä lihaksia ja kestävyyttä
+ että liikkumisestä tulee hyvä olo.

nanae kirjoitti:

Mulla on melko sama tilanne (mitat 159cm ja 44kg) ja välillä mut tuomitaan anorektikkona koska haluan kiinteytyä ja ei oteta huomioon, että jokainen kroppa on erilainen. en oo muodoton tikku, mulla on vaa olemattomat lihakset :D

Joo sama! Jos vähäki oon puhunu laihduttamisesta niin "OMG EI SUN TARVI LAIHTUU OOT JO LAIHA!!" öh en oo? Painohan ei kerro _yhtään_mitään_ ja muutenki harva näkee esim. mun mahaa et minkälainen se oikeesti on. Vaatteilla voi peittää niiiiiin paljon!
Ja tosiaan en mä halua laihtua, pelkästään kiinteytyä.

Pitäisköhän mun avautua tuon nipan tekstin innoittamana... Varmaan poistan tän myöhemmin tai jotain.

Mulla on paino sahannut koko pienen ikäni melko reippahasti. (Liikunnasta mainittakoon, että kovin merkittävää liikkumista en ole harrastanut sitten ysiluokan, jolloin lopetin ratsastuksen. Viime vuoden karateharrastus ei juuri laihduttanut.)
Ala-asteen lopulla/yläasteen alussa olin liki anorektinen. Kasilla aloin saada niitä kuuluisia naisellisia muotoja ja kaikki mässy alkoi näkyä toisin kuin lapsosena. Lihoin ja olin varsin pyöreä.
Ysin keväällä taas laihduin ja lukion ekalla olinkin taas hirmu hoikkanen. Sitten lukiossa aloin tasaisesti taas pyöristyä, ja välillä on pari kiloa ehkä pudonnut, mutta nykyään menen tasaisesti mitoissa 165cm/~80kg.

Joku saattaa ajatella noista mitoista, että huh mikä lihavuori. Itse kuitenkin tyydyn sanaan vanttera, enkä jaksa välittää mistään netin painoindeksilaskureista, joiden mukaan lähentelen pian jo merkittävää lihavuutta.

En oikein löydä mitään kivoja vaatteita mistään, koska mikään ei näytä hyvältä mun päällä. Oon aika epätyytyväinen moneenkin asiaan mun kehossa.
Täälläkin on varmasti niitä, joiden mielestä lihavuus on ns. oma vaihtoehto, että omaa tilaa ei pitäisi surkutella vaan liikkua ja laihduttaa kitisemisen sijaan. (Näitä ihmisiä on kaikkialla, en siis tarkoita ketään tiettyä täältä.)
Mutta toisaalta en tiedä auttaisiko asiaa lainkaan se, jos laihtuisin. Se, että mulla on masennus ja huono itsetunto ei todennäköisesti paranisi sillä, että maha vähän pienenisi tai reidet olis kapeemmat. Keksisin varmasti jotain muuta mihin olla tyytymätön.

Liikunta ei tuota mulle minkäänlaisia endorfiinipurkauksia ja hyvänolontunteita. Vihaan sitä tuskaista hikoilua. Ainoa liikunta, josta nautin, on ratsastus ja koirien kanssa lenkkeily. Ratsastukseen ei ole varaa ja koiraa ei ole.

Joskus kun olen rikas ja aikuinen, mulla on hevonen ja koira. Siihen saakka nautin sohvalla löhöämisestä ja yritän opetella pitämään itsestäni läskeine reisine ja pulleine mahoineni.

Ficaro kirjoitti:

Joo sama! Jos vähäki oon puhunu laihduttamisesta niin "OMG EI SUN TARVI LAIHTUU OOT JO LAIHA!!" öh en oo? Painohan ei kerro _yhtään_mitään_ ja muutenki harva näkee esim. mun mahaa et minkälainen se oikeesti on. Vaatteilla voi peittää niiiiiin paljon!
Ja tosiaan en mä halua laihtua, pelkästään kiinteytyä.

Juu tuo on ihan totta, mun mielestä paino ei kerro yhtään mitään. Mäkään en halua laihtua vaan kiinteytyä, lihasta enemmän jne. paino ei merkitse mulle oikein mitään, pääasia on se miltä näyttää.
mulla on ongelma alueet ehkä toi alavartalo, lantio mulla on melko leveä, joka korostuu kun vyötärö on nii pikkunen. maha mulla on jostain syystä aina timmi, vaikka en mitään tekis.
haluisin kiinteytyä pepusta ja jenkkiksistä" koska niissä mulla on omasta mielestä vähän ylimäärästä.

Kadaver kirjoitti:

Jotenkin sun tekstistä tuli sellainen fiilis, että erilaisuus olis sulle itseisarvo. Että on jotenkin pahasta, että suuri osa ihmisistä harrastaa liikuntaa ja on tietoisempia syömisistään, minkä vuoksi sä itse päätit lopettaa saman toiminnan. Sua ei siis haittaa liikunta ja terveelliset elämäntavat itsessään vaan se, että niistä on tullut ilmiö? Miksi pitäis olla väkisin erilainen, jos kuitenkin haluaa tehdä samoja juttuja kuin muutkin? Mun mielestä aitous on sitä, ettei tavoittele edes sitä muotin ulkopuolelle jäämistä vaan tunkee sen häiritsevän muotin vaikka naapurin persiiseen ja tekee just niin kuin huvittaa, osui siihen muottiin taikka ei.

hmm en mä ihan tätä hakenut, muotoilin varmaan vähän hassusti. pointti oli enemmänkin ehkä se että oon alkanut miettii taas vähän enemmän tämmösii juttuja ja kiinnostaa et mitä muut kelailee. mulla on tapana vähän vetää yli kaikki mietinnät ja kaikki menee aika kausittain. joskus en voi syödä mitään eläinperäistä, sit taas totun yleismaailman meininkiin ja syön dyykattuu kanaa. sama juttu laihduttamisessa. tällä hetkellä haluun pohtii sitä vähän syvemmin, miettii että MIKSI suurimmalla osalla jengistä on alintajuntainen tarve laihtumiseen, mistä se tulee ja tuleeko sitä mietittyä. itse reagoin pohdintoihin sillä että hylkään kaikki tollaset koska tuntuu että tää on taas tällaisia juttuja jotka on aseteltu jossain tuolla kaukana ja siihen pitää vaan alistuu. eli voin mä nyt sit olla se epäaito ernu jos mut on siihen kategoriaan pakko laittaa, mutta oikeestaan halusin vaan vähän toisia näkemyksiä tähän keskusteluun (jotta voin sit itsekseni taas vähän enemmän kelailla ja ehkä kehittyä).

Oon niin onnellinen siitä et viikon päästä mulla ei oo enää puntaria! Ei tarvi yhtään panikoida painoa, voin vaan keskittyä peilikuvaan, mittanauhaan ja vaatteisiin. Huh, edes yks huoli vähemmän! Ja viikon päästä voin myös alottaa lenkkeilyn ja salille meen heti ku saan avaimen. :)

nipanapa
kun sen tonta kantilta katsoo niin ihan mielenkiintoinen kysymys kyllä.
se on nyt selvää, että monien kauneusihanne on olla laiha ja itse kuulun tähän myös.
olen jollain tasolla ulkonäköäni kohtaan perfektionisti ja itelläni on tietty käsitys miltä haluan näyttää. ja kuten sanoin, voin olla pinnallinen, mutta olen onnellisempi kun näytän mielestäni hyvältä. tämä ei tietenkään ole välttämättä hyvä asia sillä joskus se menee liiallisuuksiin. nyt ei liittynyt aiheeseen joo, mutta niin..

nipanapa kirjoitti:

MIKSI suurimmalla osalla jengistä on alintajuntainen tarve laihtumiseen

ei varmasti ole alintajuntainen, vaan ihan ympäristön vaikutteista tulee. jos jotain kehoon/ruokailuun/kuntoiluun liittyvää on alitajunnassa, niin eiköhän se ole ihan sellaista ihmislajin luontaista fyysisyyttä kymmenien tuhansien vuosien takaa kun metsästettiin jellonia savannilla. siis että alitajuntaisesti pyrkii kestävään kroppaan koska alitajunnasta tulee viesti että niin pärjää paremmin (= saa helpommin ruokaa ja pääsee karkuun tarvittaessa) elämässä, ja nyky-yhteiskunta on sen viestin muokannut muotoon "musta tykätään tällasena enemmän". tällai mä asian pohtisin, oman fiiliksen pohjalta.
kerran olen juossut elämäni aikana "henkeni edestä" ja se oli kiva fiilis vaikka jännäskin kamalasti! ja toisaalta joku vaaniminen ja piiloutuminenkin on tosi kivaa, vaikka se oiskin jotain pelkkää leikkiä. koiralta piiloutuminen jonnekin nurkan taaksekin aiheuttaa sellasen tietyn jännityksen ja sit kun se ilmestyy näköpiiriin niin tekee mieli lähteä karkuun.

ihminen on aggressiivinen, pelokas kädellinen, joka käyttäytyy sen mukaisesti edelleen, joten on varmasti ihan luontaista pyrkiä kehoon jossa on turvallisempi fiilis. mitä enemmän asiaa ajattelen niin sitä enemmän tunnistan näitä piirteitä itsestäni, ei kai se hyvä tunne ihan tyhjästä tule kun tajuaa olevansa jotakuta nopeampi tai voimakkaampi. olenko ainoa jolle tää hypoteesi vaikuttaa järkevältä?

tehtailija kirjoitti:

ei varmasti ole alintajuntainen, vaan ihan ympäristön vaikutteista tulee. jos jotain kehoon/ruokailuun/kuntoiluun liittyvää on alitajunnassa, niin eiköhän se ole ihan sellaista ihmislajin luontaista fyysisyyttä kymmenien tuhansien vuosien takaa kun metsästettiin jellonia savannilla. siis että alitajuntaisesti pyrkii kestävään kroppaan koska alitajunnasta tulee viesti että niin pärjää paremmin (= saa helpommin ruokaa ja pääsee karkuun tarvittaessa) elämässä, ja nyky-yhteiskunta on sen viestin muokannut muotoon "musta tykätään tällasena enemmän". tällai mä asian pohtisin, oman fiiliksen pohjalta.

jep, tätä mä siis tarkoitinkin. mutta myös että noi viestit on aika hyvin piilotettu, niin että ei kauheesti tuu mietittyy siltä kantilta, eli sillä tavalla ne on jossain takaraivossa piilossa. tänään ei kyl tää mun kommunikointi suju yhtään... mut tietenkin voi miettii et tarviiko sitä nyt kaikkea niin kyseenalaistaa vaan voisko vaan elää sen mukaan mitä täällä jengille enimmäkseen tarjoillaan. mä oon vähän tämmönen että pitää aina miettii asiat miljoonaan kertaan läpi ja mieluiten monen eri henkilön kanssa :-)

tehtailija kirjoitti:

ihminen on aggressiivinen, pelokas kädellinen, joka käyttäytyy sen mukaisesti edelleen, joten on varmasti ihan luontaista pyrkiä kehoon jossa on turvallisempi fiilis. mitä enemmän asiaa ajattelen niin sitä enemmän tunnistan näitä piirteitä itsestäni, ei kai se hyvä tunne ihan tyhjästä tule kun tajuaa olevansa jotakuta nopeampi tai voimakkaampi. olenko ainoa jolle tää hypoteesi vaikuttaa järkevältä?

mä en mielelläni lähtis ajattelee noin kauas (geeniperimään). kaiken voi mukajäljittää olevan jotenki ihmiselle "luontaista" tai olleen joskus, joten en pidä sitä sinänsä hyvänä argumenttina. en kuitenkaa sano etteikö se nyt sun tolleen muotoilemana kuulostais ihan fiksulta.

kyl mä voisin sanoa että urheilen lähinnä itteäni varten. tietysti sillon kun laihduin aika paljon oli kiva saada ihmisiltä positiivisia kommentteja, mutta havahduin siihen että saan ihan samoja kommentteja edelleen. sitä paitsi mulla on tällä hetkellä niin vähän sosiaalista elämää ettei tätä mun hienoa elämänmuutosta ole edes kukaan näkemässä, hah hah.

mun syy urheiluun on se että oon kyllästyny olemaan masentunu mytty, tarviin itsetunnon kohotusta eron jälkeen ja jotain muuta päihteiden tilalle, ja koska se on ihan fakta ainakin mun kohdalla että urheilu auttaa niin miksenpä sitä tekis. sinänsä mulle riittää se urheilunjälkeinen endorfiinilataus pääsemään masentuneesta olosta eroon mutta on se tietysti plussaa saada kiva kroppa siinä samalla ja vaikuttaa varmasti itsetuntoonkin.

muutenkin kun mulla oli toi pieni tauko salista niin sen huomas heti energiatasossa, unirytmi meni ihan sekasin, kokoajan väsytti, pää ei toiminu eikä jaksanu tehä mitään (mikä vaikutti jälleen selvästi mielialaan). sit toisaalta sillon ku jaksaa pakertaa salilla on yleisestikin tosi aikaansaava olo, ja tuntuu että sitä energiaa ja aikaakin on vähän liikaa kun mm. pärjää muutaman tunnin unilla ;D siinäkin mielessä ei todellakaan oo iso ajallinen investointi urheilla sen tunnin ajan päivässä, ja se enemmänkin lisää tunteja vuorokauteen ku vie niitä.

musta vaan urheilu on tärkee pohja kaikelle muulle tässä elämässä, mutta jos nyt vielä tiivistän niin omalla kohdalla tärkein syy urheiluun on: psyykkinen terveys...

Mä olin amikseen asti hirveen hoikka ja oikeestaan laiha. En ajatellu sillon painoa tai kroppaa oikeen mitenkään, kun se tuntu hyvältä ja omalta :D Sitte tuli ammattikoulu ja kroppaan jysähti kymmenen kiloa kertaheitolla yhdessä vuodessa. Sen jälkeen olinki normaalipainoinen, mutta kyllähän se nyt jäi kaihertamaan... Tuosta kymmenestä kilosta on puolet lähteny pysyvästi.

Mulle on aina tuonu paineita se, että mä nään hirveesti ympärilläni urheilijoita. On pesäpalloilijaa, on lätkäpelaajaa, on futispelaajaa ja sitte oon minä.

Mutta nykyään oon päässy aika hyvin yli noista ja oon saanu elämään sellasen oikeen tärkeysjärjestyksen :D Kyllä vieläki tulee välillä sellasia pakonomasia pakko_laihtua_nyt_vaiheita, mutta aika harvoin enää. Mä liikun vieläkin paljon, mutta lähinnä siks että on vaikee olla liikkumatta! Sen huomaa heti jos ei käy muutamaan päivään lenkillä tai mitään, että alkaa olla sellanen vetämätön ja löllö olo :D

tehtailija kirjoitti:


ihminen on aggressiivinen, pelokas kädellinen, joka käyttäytyy sen mukaisesti edelleen, joten on varmasti ihan luontaista pyrkiä kehoon jossa on turvallisempi fiilis. mitä enemmän asiaa ajattelen niin sitä enemmän tunnistan näitä piirteitä itsestäni, ei kai se hyvä tunne ihan tyhjästä tule kun tajuaa olevansa jotakuta nopeampi tai voimakkaampi. olenko ainoa jolle tää hypoteesi vaikuttaa järkevältä?

Mun mielestä tämä oli hirveen hieno näkökulma! Varsinaisesta keräilykulttuurista, jolloin ihminen oli vielä saaliseläimen roolissa, on kulunut 10 000 vuotta. Ei mitenkän hirveän pitkä aika siis. Kuulostais ihan järkevältä.

Mulla on kuitenkin sellainen muistikuva, että esimerkiksi Mesopotamiassa ihannoitiin rehevää naisruumista. Siis oikeasti isotissistä ja kunnollisella vararavinnolla varustettua emäntää, joka hoiti kotona jöllöttävän lapsilauman eikä kaatunut pienistä tuulenhenkäyksistä. Rehevä perä, isot rinnat ja vararavinto kertoivat elinkelpoisesta ja hedelmällisestä yksilöstä, joka suurimmalla todennäköisyydellä luotsasi ison lapsikatraan ruton ja nälänhätien ohitse.

Nykyäänkin kauniit rinnat ja pyöreä peppu kuuluvat monen heteromiehen unelmanaisen pakettiin. Vararavintoa ei nykyään nähdä kuitenkaan saavutuksena, koska nykyään on niin helppo hankkia talven yli pelastava vararavintotankkeri vyötärölle kävelemällä joka päivä rax pizzabuffettiin. Olisko niin, että ihminen haluaa kaikista eniten sitä, mikä ei ole kaikista helpoiten saavutettavissa?