Koirat.com

Tuli mieleen tuosta Ousan kuvasta tällainen kuva Vilmasta:



Ei ole juurikaan kuraa, mutta tuhansittain papinpiikkejä . Noissa meni puoli päivää saada irti.

Tässä vielä iloinen rallattelija pellolla:

^Voin vaan kuvitella sen riemun ku oot koiraa puhistanu
(Meillä onneksi riitti vaan ihan pesu, mutta siihenkin sai uppoamaan melkosen ajan, että sai otuksen oikeesti puhtaaksi.)
Ihanainen Vilma koira

^No juu, kyllä siinä useampi tunti meni kiskoa noita irti, ja fiskarseilla joutui tiukoissa paikoissa avustamaan.Korvantakuset ja kainalot oli pahimmat, oikein laatoiksi tarttuneet märkään karvaan.
Onneksi ei ole lähiaikoina näyttelyitä luvassa, koska ipana jouduttiin myös viime viikolla irroittamaan samoilla fiskarseilla ruusupuskasta .
Oli häntäkin kiertynyt ihan nahkaa myöten sinne piikkipuskaan...nyt on häntä tällä hetkellä vähän vähemmän tuuhea.
Tänään olisin saanut hyvää kuvamatskua kuravellisestä koirasta kun löydettiin soramontulta pieni kurainen lampi...siellä vetivät siskon koirien kanssa rallia hyvän tovin. Ensin veteen luttaamaan ja sitten rallia ja kuperkeikkaa soramontun rinteessä ylös-alas.
Toisaalta kurainen koira on pieni hinta siitä ilosta mikä niillä oli keskenään. Ihana katsella elukoita jotka leikkii ja juoksee ihan voimiensa edestä .

Meilläkin pääsi tänään fiskarsit hommiin. Eilen koira oli vanhempien mukana naapurissa istumassa iltaa eikä tällä(kään) kerralla säästytty kommelluksilta. Koira oli meinaan istunu ulkotulen päälle . Ilmeisesti ei ollut ollut ees tukalat paikat, kun oli siinä pidemmän tovin viihtynyt. No, mitä tästä opimme: lapinkoira on oiva väline ulkotulien sammuttamiseen.

Kysymys kanssalappalaisten omistajille ; minkä ikäisenä koiranne ovat olleet "valmiita" ?
Siis sillälailla aikuisia, että siitä eteenpäin luonne ei ole enää kovin paljoa kehittynyt suuntaan tai toiseen ? Tietysti iän myöstä tulee sitä viisautta ja rauhallisuutta lisää, mutta pääkopan kehitys suhteessa ikään kiinnostaa.
Meillä on Vilma nyt hiukan päälle 2v, ja alan huomata siinä aikuismaisia piirteitä pikkuhiljaa enemmän ja enemmän.
Puolen vuoden takaisen isottelut ja pätemisen tarpeet ovat tasoittuneet mukavasti, kuitenkin virtaa löytyy edelleen todella kivasti, sekä harrastuksiin että kavereiden kanssa telmimiseen.

Jostain Fennelin kirjasta muistan lukeneeni, että kun "pyrkyri-ikä" on ohi ja koira vakiinnuttanut asemansa laumassa, tuossa päälle kaksivuotiaana, on koira muodostunut jo pääpiirteittäin sellaiseksi kun se tulee aikuisikänsä olemaan.

Tämä on kauhean kiinnostava ajatus, eikä ole kokemusta sen kummemmin kun Moona tuli meille vasta nelivuotiaana ja edellisistä koirista en moista vaihetta edes hahmota, paitsi että labbis-mix ei aikuistunut koskaan .

Kokemuksia ja pohdintoja kehiin !

^Ruka oli "valmis" tosi nuorena. Siksi uskalsinkin ottaa Kitan niin lyhyellä ikäerolla Rukaan (pojilla on ikäeroa hilkun vajaa 1v 9kk). Ruka on aina ollut jotenkin "fiksu" ja aikuinen eikä sen kanssa ole ollut käyttäytymisongelmia oikeastaan ikinä. Ainoa mitä on ollu oli pentuna yksinolotouhuilut, mutta nekään ei nyt mitään niin hankalia. Kita taas on ollut "valmis" vasta huomattavasti vanhempana ja sen sen jälkeen en olisi kyllä tuolla ikäerolla ottanut seuraavaa. En osaa sanoa tarkkaa ikää, mutta selkeästi kyllä useamman vuoden ikäisenä vasta.

Täällä kirjoittelee tuore paimensukuisen omistaja. :) Miehen kanssa haimme pennun kotiin viime perjantaina.

Ensimmäistä kertaa tapasimme, kun poika oli hieman yli viiden viikon ikäinen:



Meillä on ennestään koira ja kaksi kissaa. Paimenkoiramaisesti on kyllä melko tapaus pomottamaan toisia, ja onkin varmaan jonkinmoinen homma karsia hölmöilyt, kuten kissan hännän veto, pois. Onneksi paimenluonne on tuttua läheisten koirien kautta, ei tullut suurena yllätyksenä tämä iso ego. En muuten muistanutkaan sitä pissamäärää, joka mahtuu pieneen koiraan. Asumme luhtitalon yläkerrassa ja rappuja onkin tullut juostua muutama kerta ylös alas.

Ensimmäinen viikko on meillä mennyt ihan mukavasti kotiutuessa. Pieni kitisi ensimmäisinä öinä enemmänkin kun joutui aitaukseen, mutta nyt on nukkunut rauhallisesti ja heräilee aamulla syömään ja tarpeille. Nukkuvat vielä eri huoneissa vanhemman kanssa, kun vanhempi tuppaa välillä kiihtymään aika rajuksi, eikä ymmärrä varoa pentua. Muuten yhteiselämä on sujunut ihan mukavasti. Näin:



Innolla odotan, millainen koira tästä pikkuisesta vielä kehittyy. Aineksia ainakin varmasti on moneen menoon. Nenäänsä tuntuu käyttävän ihan ahkerasti jo, ja hyvin on kiinnostunut maailman menosta ympärillä.

Tässä vielä tämänpäiväinen kuva pojasta, kaksi kuukautta tulee täyteen suununtaina:



Anteeksi kuvien pimeys ja kehnohko laatu, meidän asunto on vähän pimeä kun ei olla hankittu kunnon lamppuja "vielä", kesällä muutettiin.

Tuplat pois, kone tyhmäilee.

^Ihana pikku penneli

nnora: Kyllä se meilläki meni sinne lähemmäs kahteen vuoteen ennen ku toi typy oli "valmis". Sillon ku toi oli 1,5 vuotias, alko kuulemaan muilta, että ompa se rauhottunu hirveesti. Noh, ite enemmänkin tosiaan miellän sen "valmiiksi" tulon sinne lähemmäs kahteen vuoteen, sillä meidän neitihän osaa olla vieraskorea.
Pikku jätkästä on vielä paha sanoa yhtään mitään, kohta pikku jätkällä on ikää se kaks vuotta ja enpä voi sanoo, että toi vielä mitenkään tasottunu ois.. Tai sitte se tulee olemaan lopun ikäänsä tommonen hömelö

nann:lla on siellä suloinen pikkukaveri! Onnea kovasti

nnora, Kuurasta on hankala sanoa sillä se on todella leikkisä huithapeli edelleen ja se tulee varmaan aina olemaan tuollainen energinen kakara. Moni vastaantulija onkin kysellyt tai todennut että se taitaa olla vasta vuoden ikäinen ja nolona olen vastannut että se on jo neljä... Ei kyllä haittaa vaikka Kuura on tuollainen lällättelijä kuin se on, elämä olisi varmaan paljon tylsempää jos koirana olisi huumoritajuton ja totinen jäärä. Kiltti ja nöyrä se on ollut aina sekä on oppinut tavat ja temput helposti.
Mutta varmaankin tuossa 3,5 vuotiaana on alkanut tulla sellaista aikuisen koiran varmuutta ja hieman rauhallisuuttakin. Eli vaikka se 2 vuotta mielletään yleensä aikuisen koiran iäksi, niin Kuura oli silloinkin vielä täysi raakile.

Pitääpä tarkentaa, ettei Ruka ole suinkaan mikään huumorintajuton ja totinen jäärä, vaikka onkin ollut luonteeltaan "valmis" jo hyvin nuorena Energinen ja innokas harrastuskoira se on mulla edelleen nyt 9-vuoden iässä. Kesäkarvassa ajeltuna Rukaa usein luullaan nuoreksi koiraksi. Itseasiassa paljon hitaammin luonteeltaan kehittynyt Kita on taas hommissa aina totisempi kuin Ruka ja höntsää Rukaa vähemmän.

Ja miun pitää varmaan kanssa tarkentaa (vaikka menee hiukan OT:ksi) etten suinkaan tarkoittanut, Sarahia, Rukaa tuolla "huumorintajuton ja totinen jäärä"-ilmauksellani vaan ihan yleisesti. Ettei tule lukijoille väärinkäsityksiä ja toivottavasti siullekaan ei tullut sellaista käsitystä

Täältä löytyis suht tuore paimensukuisen lappalaisen, Inarin, omistaja



Ipana syö ulkoa suurinpiirteen kaiken pikkukivistä muiden koirien ulosteisiin ja kotona omat jätökset vedetään myös suurella ruokahalulla nassuun - onko kellään ollut vastaavaa ongelmaa? Ei muuten tuolla pihalla ruokailu niin pahasti nyppisi, mutta täällä on noita kuspäisiä rotanmyrkyn viljelijöitä, joten on jo paniikissa tullut kaivettua parit koiran peet tuon kurkusta myrkyn pelossa, kun en tiennyt mitä mutusti..

^ Laita pari lusikkaa ananasmurskaa penturuuan sekaan,sen pitäis ainakin auttaa niin ettei omaa pas#%& syö.

Meillä ihan normi lappalainen vain.

Mä luulen että tuo on vaan joku pentu vaihe,kaikki kiinnostaa.

^^ Meillä oli kans pentuaikana omien jätösten syöntiä. Ruuan vaihdos lopetti jätösten mussuttamisen, sen huomasin tosiaan vasta ruuan vaihdon jälkeen (ruoka siis vaihdettiin eri syystä).
On onni omistaa koira, joka on "unohtanut" suoran istumisen sivulla, hankalampia juttuja kyllä osaa.. Tietääpä mitä nyt taas aletaan palautteleen mieleen. Ja vielä ku sais itelle taottua päähän, että koira ei tartte niin paljon apuja kuin mää annan sille. Sanoinki kurssin alussa vetäjälle, että kiinnittää huomion mun käsiin ja huomauttaa käsimerkkien käytöstä. Toi kurssi onki ehkä enemmän mua varten entä ku koiraa

muoks. unohtu sitte ihastella pikku Inaria Pennuissa on vaan sitä jotain..

Kiitoksia kaikille jotka viitsitte vastailla kysymykseeni .
Luonnetestiä kun mietiskelen tässä niin varmaan kannattaa odotella siihen saakka että koira on noin kolme-neljävuotias ? Ja siten jo valmis ja aikuinen.

Ihania pentusiakin tullut tänne . Inari on ihana nimi, meidän koiran sisko on samanniminen .

^ Minusta meidän koira oli just jotain 3 vuotias kun ns.rauhottui.
Onhan Se edelleen leikkisä tietyssä seurassa,mutta nyt väittäsin kun tulee tuo 7 vuotta täyteen että näkys pikkusen kiukkusuutta ( sitä samaa mitä vanhenevissa ihmisissäkin.)
Ailahteleva.
Hakee kyllä silitystä,huomioi ihan vierailta ihmisiltäkin.

Muita koiria kohtaa harkitseva,ei tykkää edes kaikista uroksista.Vähän miten huvittaa,millä tuulella on joskus sietää toiset nartutkin.

Useat ihmiset luulee tätä meidän rouvaa aluksi pennuksi ja yllättyy kun kuulee iän,kai Se on tuo kevyt liikkuminen mikä huijaa.

Tää alko aikuistumaan siinä parin-kolmen vuoden paikkeilla. Tasan tarkkaan en muista enkä osaa edes sanoa, koska ton elämässä muuttu niin monet jutut siinä kahen vuoden paikkeilla. Aina tuo on ollut suht rauhallinen, mutta kumminkin innokas eikä rauhottumisessakaan oikeen muutosta huomannu. Toisaalta musta tuntuu et se on ihan oikeesti aikustunu vasta nytten neljävuotiaana, se pystyy oleen rennommin muuallakin kuin kotona eikä ole heti hampaat irvessä, jos toinen koira sattuu syystä tai toisesta osumaan kohdalle. Tohonkin toki vaikuttaa kouluttaminen ja se, että jos vertaa vaikka tätä päivää ja kaks vuotta sitten niin meidän koirakohyaamiset on moninkertaistunu (siedättyminen).

Mutta nyt 4,5-vuotiaana tuolla on taas kääntyny joku lehti ja siitä on tullu paineistivampi. Esmes yks päivä lenkillä tuli kiltti chihuahua vastaan, ja tuo meni ihan paniikkiin. Toki tuossa tilanteessa on voinut olla muitakin juttuja, mutta kumminkin, tuo meni ihan paniikkiin ja rupesi riuhtomaan hihnassa ja veti taaksepäin. Lisäks treenatessa on tullu semmosta, et jos sillä menee pidempään virheiden kanssa enkä huomioi sitä mitenkään, lähtee pakittamaan. Mutta toisaalta, jos sillä tulee virhe esim kokonaista tokoliikettä tehdessä ja ite oon silleen "hups, mebnään uuestaan, nyt ei kyllä tuu palkkaa", se kestää sen hyvin ja jaksaa tehdä, vaikka tulisi montakin virhettä peräkkäin. Tai sitten sillä on muuten vaan pakka sekasin, jos vaikka jollain lähistön nartulla on juoksut. Mun pitää vaan toivoo, ettei toi mee pahemmaks.

Ja ihania penneleitä teillä . Meidänkin pentuhaaveet ottaa pikkuhiljaa tuulta siiven alle. Jos se pikkupörrö sieltä ensivuoden aikana kotiutuisi...

Pitkän pitkä odotus siis päättyi ja viime perjantaina käytiin hakemassa neiti kotiin Virallinen nimi on Katajaisen Elotuuli, mutta kutsumanimeksi tuli Pihka. Älyttömän reipas ja rento pentu, ruoka maistuu (mikä on nirson koiran omistajana suuri ihmetyksen aihe) ja virtaa riittää. Ekat päivät oli melkein jatkuvaa piippailua ja rääkymistä, mutta sekin on jo vähentynyt paljon. Tosin edelleen hätkähdän niitä "RÄYH!"- haukahduksia, en vaan voi käsittää miten noin pienestä pallerosta voi lähteä niin kova ääni
Pari ensimmäistä päivää varoivat Kuuran kanssa toisiaan, mutta alusta asti ovat leikkineet keskenään ja touhuavat monta kertaa päivässä yhdessä. Kuuraa vähän ällöttää kun Pihka pissii lattialle ja arvostaa enemmän yksikseen nukkumista, pentu kun on menossa aina toisen iholle tirsottamaan. Mutta jo tänä aamuna tulivat molemmat sängyn alta pois nukkumasta, joten hajurako näyttää pienentyneen

Pari pönötykuvaa 7 viikkoisesta Pihkasta kotikotoa, jossa viikonloppukin vierähti.

^ Iiiiiiiiihana! Kuolen, kun kaikkien pennut niin sööttejä