Suomenlapinkoirat - osa 2
nann

Viestimäärä: 31

Meillä on Odinin äidillä C-lonkat, mutta jalostusindeksi on yli sadan, minkä vuoksi rohkenin ottaa pennun tuosta pentueesta. Olen tähän asti ajatellut, että en c-lonkkaisen koiran pentua ottaisi, kun en tuosta lonkkien periytymisestä sen enempää tiedä, mutta Sarahian aiemmin esille ottama puhe indeksistä selvensi, ja tein sitten päätöksen harkittuani. Toivottavasti tästä poijasta kasvaa ihan kunnon lappalainen.

Puhunkohan nyt ihan läpiä päähäni, hehe.
pslku Odin s.2013
Sarahia

Viestimäärä: 4470


Strikku

Viestimäärä: 1820
Sarahia, onko jossain joku lonkkaindeksien laskuri vai laskeeko Kennelliitto ne silloin, kun sinne pistetään kuvat menemään? Tätä hommaa hankaloittaa selkeesti se, etten mä tiedä kilpailevasta sulhosta muuta kuin asuinpaikan. Ei voi pähkäillä mitään todennäköisyyksiä...
Ja tää meidän on oiva esimerkki siitä, ettei hyvään harrastuskoiraan tarvita välttämättä supermenestyjiä vanhempia. Kumpikaan vanhemmista ei harrasta mitään (emä ei pysy edes vapaana...) ja niin vaan tääkin on ihan unelma harrastuskaverina. Tosin tän kanssa alotettiin vasta 2-vuotiaana ja suurin työ onkin mennyt kouluttamattomuuden tuloksien korjaamiseen. Tiedä sitten, missä me mentäis, jos ihan pennusta asti oltais tehty jotain. Mutta kiteytettynä, mä katson, että koiran ominaisuuksia suurempi painoarvo harrastettaessa on omistajassa, työmäärässä ja omistajan sekä koiran välisessä suhteessa.
Tutuli

Viestimäärä: 3982
Muistoissa tiibetinspanieli Mona 1992-2006
Sarahia

Viestimäärä: 4470
edit. katos, olin hidas

Strikku

Viestimäärä: 1820
Mutta joo, osaakos kukaan sitten kertoa, miksikäs nartulla, joka sitten mahdollisesti tulee olemaan emo, ei näy lonkkaindeksiä, vaikla lonkkatulokset näkyvätkin?
Sarahia

Viestimäärä: 4470
ousa

Viestimäärä: 477
Olipas ihana ku eilen tuli työkaverin lapsi käymään meillä ja autto mua koirien treenaamisessa. Osaa noi tohelot näköjään muitaki kuunnella entä ku mua vaan.

Mites esim Sarahia teillä, toki kiva kuulla muiltakin, toimiiko pojat samalla tavalla/motivaatiolla, jos joku muu käskyttää? Siis tarkotan ihan perusjuttuja kuten istu, maahan yms. Meillä kyllä heti huomaa eron mun ja miehen välillä. Miestäkin tottelevat, mutta meininki on ihan eri. Johtuu kyllä siitä, että minähän se nuitten kanssa pääsääntösesti touhuan. Ja nuo on sen verran nopeita oppimaan, että ketä pystyy "huijaamaan", eli tekemään vähä sinne päin ja palkka tulee silti. Ei mitään tyhmiä otuksia

Ja nann, ei sun oo ihan pakko ees oottaa sinne murkkuiluun asti, että voit aikasemminkin sen tänne pistää tulemaan

iisamai

Viestimäärä: 201
nann kirjoitti:
MUOKS. Onnea iisamai ihanasta pumpulaisesta
Tää oli mennyt vähän ohi, mutta kiitos! Samoin onnittelut siullekin söpösestä pienestä!

Pihka on jo 10 viikkoa (mihin tää aika menee?) ja ihan perusjuttuja ollaan opeteltu. Oma nimi alkaa olla jo hyvin tuttu samoin tänne- kutsu ja istu- käsky alkaa hahmottua hyvin. Maahanmenoa ollaan opeteltu ja tänään tutustuttiin naksuttimeen. On niin jännä opettaa tuota pentua, kun sitä vertaa välillä Kuuraan mutta tässäpä sitä itsekin kehittyy ja pikkuhiljaa edetään.
Huvittaa, kun Pihkan kanssa pidän koulutus-sessioita niin Kuura hääräilee samoja temppuja taustalla namin toivossa. Tänään yritti antaa tassua läpsimällä Pihkaa päähän, kun "Kato mua! Katokato kun mä osaan! Mikset sä huomaa!"

Kuura osaa kyllä vedättää muita käskyttäjiä, on juuri sellainen hoopo tai hällä väliä-asenne. Siskon kanssa toimii ehkä parhaiten, mutta hän osaakin vaatia Kuuralta enemmän. Eli jos Kuura tietää, että pääsee helpommalla niin kyllä se siitä menee missä ei aitaa ole. Piipasta ei nyt voi vielä mitään sanoa, kun se on vielä niin napero.
Slkn Pihka (sij.)
Strikku

Viestimäärä: 1820
Mutta mun on vielä pakko kysyä, vaikuttaako tän tulokset sitten muiden sukulaisten tuloksiin ts. lasketaanko kaikkien tän sukulaisten indeksit uudelleen?
Ja tämäkin osaa vedättää. On oppinu, että kaikille muille paitsi minulle riittää pa:kso pelkkä vasemmalla sivulla istuminen. Mä taas vaadin samaa rintamasuuntaa mun kanssa, katsekontaktia, juuri oikeaa paikkaa jne.
Sarahia

Viestimäärä: 4470

ousa kirjoitti:
Mites esim Sarahia teillä, toki kiva kuulla muiltakin, toimiiko pojat samalla tavalla/motivaatiolla, jos joku muu käskyttää? Siis tarkotan ihan perusjuttuja kuten istu, maahan yms.
Ruka vedättää. Ruka testaa kaikki ihmiset, että mitä kenenkin kanssa voi tehdä ja suurimman osan kietoo samantien tassun ympärille ja pyörittelee tirehtöörinä kätevästi pakkaa. Kita on paljon yksioikoisempi. Hölmöydessään suoraviivaisempi

ousa

Viestimäärä: 477


Se on kyllä mukava kuulla, että näitä "kieroilijoita" löytyy muitakin. Kokeilin kerran nimittäin naapurin kanssa, että se treenaili typyn kanssa ja minä seurasin sivummalta. Ihmettelin ku otus toimi hitaasti ku lapanen ja muutenki hiimaili ihan omiaan (tätä tekee myös mun vanhemmille, mutta eipä ne juuri koskaan mitään istumista tai maahan menoa kummempaa pyydäkään). Minä sitte otin naapurilta otuksen takas itelle ja heti muuttu ääni kellossa; koira alko toimimaan paljon paremmin, tarkemmin ja suuremmalla motivaatiolla. Onneksi nuo kumpiki otus osaa erottaa mun kanssa treenaamisen ja muitten kanssa, ettei ne ala löysäilemään mun kanssa.
sario

Viestimäärä: 43
iisamai

Viestimäärä: 201
Strikku

Viestimäärä: 1820

Rollen kasvattajalle lähti tänään tuommonen huopaeläin ja joulukortti.
Strikku

Viestimäärä: 1820
Strikku kirjoitti:
Meillä tultiin tänään alas pilvilinnoista ja kovaa. Oon käytännössä päivä päivältä kivunnut siell pilvilinnoissa ylöspäin ja tänään tuli nartun omistajalta viesti, etteivät he aio käyttää Rollea
Kaikista inhottavinta tässä on se, että kerkesin just lähettää tän kasvattajalle kirjeen, että tätä ob pyydetty jalostukseen. Onneksi etanaposti ei kulje niin nopeasti, että kerkeäisi jouluksi perille niin kasvattaja voi leijua sielä pilvilinnoissa joulun ajan.
Mutta me käydään sielä terveystarkastuksissa ja toivotaan sen jälkeen, että joku muu kiinnostuisi tuosta.
Strikku

Viestimäärä: 1820
Mutta tänään oltiin siis terveystatkeissa. Silmät katottiin ekana ja ne oli ok, iiriksessä jotain ihan pientä, polvet 0-0, kyynärät oli tosi nätit ja epäillään 0-0. Lonkissa ei ollu ihan täydellinen pallo ja ell epäili B tai C. Nyt ootellaan tuloksia ja toivotaan b-lonkkia.
sassu

Viestimäärä: 89
Hei hyvää joulua tänne lapparaisten omistajille! Onko teillä samanlaisia kinkkuvahteja kotona, kun meiän pikkunen? Eileen sai pienet maistiaissiivut kinkusta ja voi luoja sitä kouhkaamista.. Nytpähän tiiän mitä tehään kinkulle, jos ei saada miehen kanssa syötyä sitä :D Luojan kiitos mullaki alko nyt parinviikon loma ni Nooa saa taas riittävästi tekemistä. Meinas usko loppua viime viikolla ku ite painoin kukkakaupassa aamusta iltaan töitä ja kotona piti vielä väsyttää superinnokas ja puuhakas pentu.. Huh, onneks se on ohi!
Strikku

Viestimäärä: 1820
Päällimmäisenä syynä, ettei tätä valittu, on varmaankin se, ettei jalostustoimikunta suosittele yhdistelmää kilpirauhasen vajaatoiminnan riskin vuoksi. Mutta nartun omistaja ei sitten kertonut, että onko riski tämän vai nartun puolelta...
Lisäksi tätä ei ole testattu pompen taudin osalta. Toinen vaihtoehto on. Mutta toisaalta, tuo nartun omistaja mainitsi asiasta vasta, kun ilmoitti, ettei aio tätä käyttää. Oltais me sekin voitu testata, jos caan olis mainittu asiasta.
Sitten on lisäksi nartun omistajan mieltymykset. Narttu on kovin niukkamerkkinen ja he haluaisivat laajamerkkisempiä pentuja ja kun tälläkään ei kovin runsaat nuo merkit ole, niin päätyivät laajamerkkisempään kaveriin.
Mutta toisaalta tuon nartun omistajan näkemykset menee vähän ristiin. Ensinnäkin toisen uroksen silmälausunto on vanhentunut ja luulisi, ettei sitä lyö kukaan mitään lukkoon ennen kuin on varmistunut, ettei esteitä ole/tule. Toisekseen nartun omistaja kertoi meille etsivänsä nimenomaan musta merkein -väristä ja tuo toinen on riista... Ja vielä, ehkä eniten mua ihmetyttää, että nartun omistaja sanoi haluavansa vaalia monimuotoisuutta ja käyttää uroksia, joilla on korkeintaan yksi aikaisempi pentue. Kuitenkin toisella uroksella on kolme aiempaa pentuetta ja koira kuitenkin vasta 5-vuotias.
Ja on muutama syy, miksi haluaisin käyttää tätä jalostukseen. Ensinnäkin tällä on ihan mahtava luonne ja tää on melko täydellinen harrastuskaveri. Eikä tää nyt ihan hirveeltäkään näytä, ehkei ole sitä näyttelytyyppiä, mutta menettelee. Lisäks tän sukulinja (varsinkin äidin puolelta) on vähän käytettyä ja kun tän kasvattajakaan ei aio enää pentueita teettää. Tykkään henkilökohtaisesti myös todella paljon tän kasvattajan koirista, varsinkin tän siskosta ja äidinäidinäidistä. Enkä mä nyt ala vastaan taistelemaan, jos joku tätä haluaa käyttää, koska kyllä tän lappalaiseks tunnistaa enkä voi sanoa, ettei tällä jotain annettavaa olisi.

Täälläkin ollaan kinkun perään. Ja lahjojen. Ei sille riitäny omat lahjat, piti auttaa muitakin. Ja kub kaikki paketit oli avattu, ei muuta kuin silppuamaan lahjapaperia. Oli se onnessansa.
Remsku

Viestimäärä: 11
Ku oon kuullu et noi ois herkkähaukkuisia mut mulla hoidossa ollu koira ei haukkunu millekkää.
Tiettyhän se siitä kasvatuksestaki on kiinni.

kuin minä häntä rakastan.
KESKUSTELUN TILASTOJA: | Kpl: |
Rekisteröityneitä käyttäjiä | 28756 |
Moderaattoreita | 16 |
Viestiketjuja yhteensä | 7017 |
Viestejä yhteensä | 547817 |
Uudet käyttäjät tänään | 0 |
Viestiketjuja aloitettu tänään | 0 |
Viestejä kirjoitettu tänään | 2 |
Aktiivisimman kirjoittajan nimimerkki | Sipulu |
Peukkuja ylös | 266199 |
(Tilastot päivitetty viimeksi 11.02.2025 klo 05:30) |