Koirat.com

Heipä hei kaikille! Tultiin tänne häiriköimään tuolta pennunomistajista, täällä koiruli täyttää huomenna 9 kk.
Mitään erityistä murkkuilua ei ole ollut, vapaana pysyy edelleen todella hyvin lähettyvillä eikä mitään rajojen testailua ole ollut. Ulkona pitää joillekin ihmisille haukkua(varsinkin pimeällä tai jos tulevat "nurkan takaa"), mutta jos pääsee tutustumaan niin oikeastaan aina kellottaa jo kohta selällään. Vieraat ovat kehuneet, kuinka ihmisystävällinen koira kakara on. Eilen kylläkin kylässä olleelle miehelle piti haukkua ihan kunnolla, pelkäsi ihan selvästi. Välillä rauhoittui, mutta sitten haukkuminen alkoi uudestaan. Ei auttanut, vaikka antoi herkkuja ja antoi käydä rauhassa haistelemassa. Oli niiiin epäilyttävä tyyppi Mutta kyllä siitäkin selvittiin, vaikkei Nuutti halunnutkaan ylimmiksi ystävyksiksi ruveta

Takapihalla haukkuminen on tällä hetkellä suurin ongelma. Pienempänä ~alle 5 kk ehkä, ei haukkunut yhtään, mutta nykyään heti ulos päästessään haukkuu, jos näkee ihmisen missä tahansa, vaikka monensadan metrin päässä. Ja se ei ole mitään pari haukahdusta, vaan kauhea räkytys. Kinkulla saa kyllä houkuteltua sisälle Eihän siellä ulkona tähän vuodenaikaan asuta, mutta olisi ihan kiva jos ei jokaista risahdusta tarvitsisi vahtia...Olisiko teillä antaa tähän vinkkejä?

Hei kaikki teinit ja teinien omistajat. Minulla on semmoinen myös.

Aada täytti viikko sitten 9 kk. Mitään kummempaa teiniperseilyä ei ole vielä havaittavissa. Ihan pieniä asioita, kuten herkistyminen, pöhinää "epäilyttäville" asioille, hajut ja toiset koirat ovat alkaneet hirveästi kiinnostaa (samoin toisiin koiriin reagoiminen lenkeillä on voimistunut. Lähinnä kiskomista, innostumista ja joissain tapauksissa myös epävarmuutta havaittavissa), puuhailun/puremisen tarve on lisääntynyt, keskittymiskyvyn heikkeneminen, yksinolot sujuvat vaihtelevasti jnejne... No onhan näitä vaikka miten paljon, kun tarkemmin ajattelee, eikä tässä ollut vielä kaikki.

Mites muilla arki rullaa?

Täälläkin eletään teinielämää ja hyvin tutulta kuulostaa nuo Daadaan luettelemat "oireet". Yksinolon kanssa ei tosin ole meillä onneksi ollut missään vaiheessa ongelmia. Ulkona vastaantulijoille haukkuminen on hieman vähentynyt, mutta edelleen juoksevat ja huutavat lapset sekä mummot on jostain syystä tosi epäilyttäviä. Uutena juttuna on tullut pysäköidyille autoille muriseminen

Pentukurssia on mennyt nyt kaksi kertaa ja tuo on käyttäytynyt siellä yllättävän hyvin. Välillä ymmärrettävästi keskittyminen herpaantuu ja hajut vie mennessään, mutta kontaktiakin ottaa ja on ihan supernopea oppimaan. Toisia koiria suurempi "häiriötekijä" on pentukurssin vetäjä, johon koirani suhteutuu tosi epäluuloisesti. Aina kun vetäjä tulee lähietäisyydelle/seuraamaan meidän harjoittelua, niin tuon keskittyminen menee täysin kyräilyyn.

Onko täällä teinikoirilla jo jotain harrastuksia tai onko suunnitteilla aloittaa jotain?

^ Me ollaan Lepon (kohta 2v) kans harrastettu pallopaimennusta vähän alle vuoden iästä asti. Se on kiva ku sitä voi harrastaa minkä tahansa koiran kanssa, sisällä tai lumettomilla keleillä ulkona! Pienemmille roduille jumppapallon sijaan toimii hyvin esim. Supertele-tyyppinen lasten jalkapallo. Siihen lajiin ei vaan hirveesti järjestetä kursseja, mut youtubesta löytyy tutorial-videoita jos haluu kotona kokeilla. Pienin ton kyseisen paikan palloilukurssin käynyt koira oli chihu, ja oikein kovasti kuulemma tykkäsivät.
Käytiin myös rally-tokon alkeiskurssi tässä alkuvuodesta, sekin oli tosi kivaa ja koira tykkäs hirmusesti tehdä mun kans juttuja. Tollaseen höntsäilyharrastamiseen ehkä hauskempi ku oikea toko, kun on rennompaa se meno ja koiraa saa ja pitää kannustaa suorituksen aikana.

Leppo on aika paljon rauhottunut teinihötkyilyissään. Autojenkin kanssa on otettu välillä isoja harppauksia eteenpäin, ja tyhjäkäynnillä olevat autot ja ne autojen luona/niihin menevät ihmiset aiheuttaa yli 5-10 metrin matkalla nykyään haukkukohtauksen sijaan sen, että koira katsoo minua kohti oottaen namia... Viel on työstämistä ihan vierestä ohittamisilla ja siinä, että ollaan itse menossa autokyytiin, mut koiran pitäminen naminyrkin sekä kiellon avulla visusti vierellä noissa tilanteissa on välillä tuonu tosi hyvin onnistumisia. Tänään tosin annoin pitkästä aikaa isomman palautteen niskavilloista kun tyyppi yritti hypätä lumikuormaa kuljettavan rekan renkaisiin, vaarallista touhua.
Pimeällä Leppoa vielä vähän jännittää, ja tuntemattomat ihmiset on edelleen aika jänskiä. Osaa nykyään kyl olla kyräilemättä, ja jättää tuntemattomat vaan huomiotta jos hänenkin annetaan olla. Pikkuhiljaa täällä aikuistutaan, lähiaikoina on viralliset luustokuvauksetkin.

^ Tuo pallopaimennus vaikutti hauskalta, empä olekkaan aiemmin kuullut tuosta. Meiltäkin löytyis jumppapallo, hmm.

Me käydään tällä hetkellä arkitottelevaisuusryhmässä treenailemassa ja tänään on viimeinen kerta. Sitä ennen käytiin pentuagilitykurssi. Agilitya kiinnostaisi jatkaa tulevaisuudessa ja kovasti tuo penskakin nauttii puuhailla. Haettiinkin agilityn alkeiskurssille ja eilen käytiin suorittamassa siihen vaadittava hallittavuustesti hyväksytysti. Parin viikon sisään selviää päästäänkö kurssille vai ei.

Penskan pentele kusta lorotti eilen yksinollessaan meidän sohvalle. Osaako koirat mielestänne osoittaa mieltään vai oliko tämä nyt joku yksinolon ahdistus..? Aada oli kuitenkin ihan rento kun lähdettiin ja tultiin takas, lisäksi se oli syönyt sille jätetyn kongin, johon oli pakastettu lihaa. Oltiin poissa puolisentoista tuntia, ei ole kyllä Aadan tapaista tuommoinen käytös.

^ Mä en osaa sanoo juuta tai jaata tohon että osoittaako koirat mieltään, mut eikös tyttökoirilla monesti ekojen juoksujen aikaan sisäsiisteys ota vähän takapakkia hetkeksi? En kyl muista onko Aadalla ollu viel juoksuja vai ei. Voi myös olla että kongin tyhjentäminen janotti ja sit hätä yllätti. Leppohan viime keväänä/kesänä joi kaverin kans painimisen jälkeen niin paljon et just kotiin päästyä tuli pissat matolle.
Suosittelen kokeilemaan pallopaimennusta, oikein hauskaa ajanvietettä! Voin myös pistää yksärillä viestiä et miten meille opetettiin se alku jos tuntuu ettei pääse video-ohjeiden kans eteenpäin, ja Lepon blogissa on myös viime vuoden maalis- tai huhtikuussa kirjoteltu siitä harrastuksesta vähän!

^ja ^^Mä lähtisin myöskin yhdistämään tuota liruttelua heräilevään hormonitoimintaan, ehkä lähestyviin ekoihin juoksuihin ?

Toi juoksun alkaminen/hormonitoiminnan heräileminen voisi tosiaan käydä järkeen! Aadallahan ei ole juoksuja vielä ollut.

Dinski: Joo, laita vaan yksäriä, kiitos paljon! Tuota voisi tosiaan kokeilla. Katselin myös netistä vähän videoita, mutta osaatko suositella jotain tiettyä mikä kannattais kahtoo?

Leppo kävi eilen virallisissa luustokuvissa, ja voi kun oli parkaraukka ihan sekaisin koko päivän. Saa nähdä mikä Kennelliiton "tuomio" kuvista sit on, ell sanoi että ei lonkat ainakaan missään nimessä A:t ole (mitä en kyllä odottanutkaan niiden olevan), mut ei sieltä huonoimmastakaan päästä onneksi ja nivelrikkoa ei näkynyt. Kuvattiin myös kyynärät, sekä kaula- ja selkäranka jotka kaikki näytti ihan puhtailta. Ne antoi myös CD:llä ne kuvat talteen, mikä oli mun mielestä tosi kiva juttu.
Mut joo, meni kyl koiran masukin vähän siitä rauhotuspiikistä sekasin, yöllä tuli mun pään viereen piippaamaan puol 2 että hätä olis, ihan ruikulilla oliki ku ulos päästiin. Tänään on ollu normisettiä onneksi, varmuudeksi sai yöllä ja aamuruuassa inupektiä.

Sellaista meillä viimeaikoina! Ens viikolla onkin Lepon 2v synttärit. Mites muut teinit jakselee?

Täällä ei sen kummempia. Nyt kun on ollut hankikanto ja aivan ihania ulkoiluilmoja, ollaan käyty pitkiä lenkkejä ja tutkittu alueemme lähimetsiä kun kerrankin lumen aikaan pystyy. Oon myös pitänyt sitä jonkun verran irti (täällä lähellä ei juurikaan ole talvisin paikkoja missä voi pitää) ja ollaan samalla treenailtu paljon luoksetuloa. Olen viime aikoina huomannut korvien satunnaista katoilua, niin hyvä välillä vähän muistutella että mamikin on täällä.

Ajeltiin penska viikonloppuna ja sieltä kuoriutui ihana pikkuinen siro nuori neiti. Hassua miten koiraa alkaa joka kerta katselemaan ihan uudelta kantilta ajelun jälkeen, kun pörröisen ja suloisen karvapallon alta paljastuu aika vihuliaisen näköinen pennunpentele. Sitä aina välillä unohtuu että käsissä on vahvatahtoinen, ehkä välillä vähän rajojaan koetteleva teini, vaikka oikeastihan tuo on loppujen lopuksi tosi helppo ja helposti käsiteltävä koira.

Päästiin agilityn alkeiskurssille, joten meillä on juhannukseen asti uusi harrastus.

Meillä Nuutti täytti eilen vuoden(huh miten aika menee, vastahan se meille tuli!). Lähiaikoina koira on aiheuttanut harmaita hiuksia tuhoamalla kaikkea kiellettyä: hanskoja, valjaat ja pannan, lasten leluja, patjan() ja kaikkea pientä, esim. nenäliinoja, onnittelukortin, kakkapusseja(käyttämättömiä siis ) jne Joka päivä siltä saa jotain kiellettyä ottaa pois. Juoksee aina kielletty asia suussaan makuuhuoneeseen jyrsimään sitä rauhassa, usein herää epäilys jos koiraa ei näy eikä kuulu, että joko on taas ilkipuuhissa Ja ulkona kaikki roskat täytyy maistella. Omia leluja kyllä on, mutta eihän ne kiinnosta jos kukaan ei ole leikkikaverina.

Myös haukkuminen on aikamoinen riesa. Haukkuu ulkoa kuuluvat äänet ja ikkunnassa on usein kyttäämässä ulos. Myös lenkillä pitää haukkua epäilyttäville tyypeille Vihainen ei missään nimessä ole, jos pääsee tutustumaan niin on ihan innoissaan Epävarmuutta varmaankin.

Tulempa nyt tänne purkautumaan, kun harmittaa ja ahdistaa niin paljon. Mähän olen ollut tässä jo muutaman kuukauden hieman huolissani tuon pennun osoittamista arkuuden/epävarmuuden merkeistä. No, viime pentukurssikerralla harjoiteltiin vieraan käsiteltävänä olemista. Kaikkien muiden pennut antoivat hyvin ohjaajan koskea itseään, mutta tuon oman kanssa tästä ei tullut yhtään mitään. Ohjaaja istui maassa, eikä kiinnittänyt mitään huomiota pentuun ja itse nakkelin makupaloja maahan siihen lähettyville kuitenkaan houkuttelematta pentua. Tästä huolimatta pentu pysyi kokoajan hihnanmitan päässä ja oli selvästi peloissaan.

Siinä sitten ohjaajan kanssa juttelin ja kyllä ne mun pelot aika lailla vahvistuivat. Vaikka ikäkin tuo epävarmuutta, niin jostain tuo käytös silti kumpuaa ja jonkinlainen epävarmuus todennäköisesti on pysyvä luonteenpiirre. Oikeastaan ainoa syy siihen, että otin toisen koiran oli se, että saisin siitä kaveria erilaisiin harrastuksiin. Myös kaverikoiratoiminta on ollut suunnitelmissa. Luultavasti joudun nyt ison osan harrastushaaveista hautaamaan.

^ Voi harmi... Arkuus on tosi haasteellinen juttu kyllä... Pitäsköhän sun katsella jos joltain sopivalta kouluttajalta löytyis apuja että miten saada koiraa rennommaksi/avoimemmaksi, jos mahdollista? Tai voisin kuvitella olevani ite ainakin ihan sormi suussa että miten pitää epävarman koiran kanssa toimia, ni menisin varmaan kouluttajan pakeille.
Mä olin kans Leppoo miettiny kaverikoiraksi sillon kun se oli vielä pentu, mut onkin sen verran varautunut ja valikoiva seuransa suhteen että sain kans haudata ne haaveet. Tää on kans lapsia kohtaan ollu just samanlainen, että hihnan mitan päässä ollaan eikä millään rentoudu, ja osan aikuisistakin on haukkunu ja menny karkuun jos häntä yritetään huomioida saati koskea. Vanhukset on poikkeuksetta aina kivoja jostain syystä.
Niin ne koirat on vaan joskus eri luonteisia kun toivottais... Jotkut vaihtaa sit koiraakin eli etsii uuden kodin nykyiselle ja itelleen uuden pennun, jos on oikeesti kisaaminen tosi tärkeää eikä voi montaa koiraa kerrallaan pitää, ja/tai jos sen nykysen pennun kanssa ei vaan löydy yhteistä säveltä.
Joka tapauksessa, jaksamista asian kanssa ja toivotaan että hauvan arkuus vähenee murkkuiän jälkeen reilusti.

Peppilover: Kuulostaa siltä että Nuutti fiksuna jannuna on ottanu tavaksi hakea teiltä huomiota varastamalla kaikkea pientä kiellettyä? Voisi tossa tilanteessa vielä korostaa sitä, että sillon kun Nuutti käyttäytyy hienosti (eli vaikka makoilee rauhassa tai leikkii omilla leluilla), antaa sitä huomiota ja leikkii hetken tai antaa jotain pientä järsittävää hyvää. Sit taas jos huomaatte sillä olevan jotain kiellettyä, meette vaan muina miehinä ottamaan esineen pois ja koira jää hetkeksi täysin ilman huomiota. Koiran pitäisi ajan mittaa näin hoksata, että kiellettyjä juttuja ottamalla ne vaan menettää ja saa huomioimattomuutta=tylsyyttä osakseen, kun taas omilla leluilla leikkiminen ja makoilu saa aikaan leikkiä ja puruluita.
Kaverin veljen koira tekee tuota meinaan, huomiota saadakseen, että varastaa jonkun kielletyn jutun ja juoksee se suussa karkuun ja pöydän alle, kun saa niin kivasti omistajat peräänsä ja huomion itseensä sillä tavoin.
Mä tein ite Lepon kanssa (joka siis haukku autoille kun oli niistä innoissaan) niin, että tungin namia sen nenän eteen/suuhun just sillon kun se huomas sen auton tai autolle menevän ihmisen, ennenkö aivot meni hötkyilymoodiin. Jos en ehtiny ite ennakoida ennenkö koira reagoi, namia ei tullut vaan yleensä kielto ja suunnanvaihto/ignooraaminen hötkyävä koira hihnan päässä jos ei päässy ottamaan autosta etäisyyttä. Tietty teidän haukkuminen tapahtuu hieman eri syystä, mut kaiketi vois kokeilla tuota että namia suuhun ennenkö alkaa puhinat ja haukunnat.
En tiedä oliko noista apua tai ootteko jo noita keinoja kokeillut, mut tulipahan mieleen. Tsemppiä!

^Kiitos vinkeistä, jotain tuon tyylistä olen kuullutkin. Se on vaan ongelmana, ettei esinettä voi ottaa "muina miehinä" pois, kun eihän tuota saa kiinni, on niin pirun nopea ja mestari väistelemään Ja kun saa kiinni, niin ei päästä millään irti mahtavasta aarteestaan Jätä-käsky on opetettu, mutta se toimii vaan järjestetyissä tilanteissa. Sitä kylläkin on reenattu todella vähän, että syyn voi ottaa omille harteilleen...

Tuosta namittamisesta, ettei ehdi alkaa haukkumaan. Ensinnäkin, koira on nykyään melkoisen nirso eikä edes nakit kiinnosta tarpeeksi. Toisekseen, tilanteet, missä haukkuminen alkaa, on aika vaikea ennustaa. Joskus ei hauku koko lenkillä kellekään, joskus taas kaikki liikkuva haukutaan. Enkä kyllä jokaisen vastaantulijan kohdalla jaksa kaivaa nameja esiin, sen verran paljon täällä liikkuu porukkaa. Mutta kiitos silti neuvoista, jospa niistä olisi jotain apua

^ Ah, eli oikein juoksee karkuun kun se on niin hauska juttu hänen mielestään. Vaikka ei kyllä hauskaa omistajan mielestä, muistan kun edellinen koira yritti pentuna tota niin se oli kyllä niin raivostuttavaa kun toinen vaan lällättelee... Ulkona kiinni laittamisessa oli samanlaista lällättelyä ja karkuun juoksemista. Ihan pulssi nousee kun niitä muisteleekin.
Hmm. Mä tekisin jollain seuraavista tavoista:
1. Tätä on nyt tosi hankala selittää, mutta teidän tarvii esittää että kielletty esine tai karkuun luikkiva Nuutti ei vois teitä vähempää kiinnostaa (luette vaikka kirjaa tai selaatte puhelinta samalla kun kävelette huoneeseen jossa koira on aarteensa kanssa), kävelette koiran ohi siihen katsomatta ja pakoiluun reagoimatta vaikka istumaan johonkin, niin että koira oikein näkee että teitä ei kiinnosta. Ei saa siis ryhtyä jahtaamaan koiraa missään vaiheessa, vaan kävelette sen ohitse vaikka useampaankin kertaan kunnes se ei enää usko että havittelette sen esinettä vaan jatkaa jäytämistä kaikessa rauhassa, silloin nappaatte "muina miehinä" (eli ette ensin vaani ja varovasti kaappaa kiinni, vaan sivusilmällä katsotte että joo nyt otan ton jutun, ihan kuin nappaisit roskan maasta) joko esineestä tai koirasta tukevasti kiinni ja otatte sen, vaikka suusta kaivamalla. Missään vaiheessa ei saa puhua mitään tai jahdata koiraa, ja jos se onnistuu pääsemään karkuun niin jatkatte huomioimattomuutta ja yritätte kohta uudestaan. Mahdollisimman passiivisesti.
2. Jos ihmiskontakti on Nuutille tärkeää ja sillä sattuu olemaan joku vaaraton, yhdentekevä kielletty esine, voitte evätä siltä huomion ajamalla sen toruvaan äänensävyyn johonkin tylsään huoneeseen, kuten kylppäriin, ja sulkemalla oven. Hetken päästä luulisi että esine unohtuu ja koira haluaisi takaisin ihmistensä pariin.
3. Varsinkin jos esine on joku kallis/tärkeä tai koiralle mahdollisesti vaarallinen, tekisin niin että säikyttäisin koiran pois lällättelyleikeistä, heittämällä sen lähelle tyhjän muovipullon tai muun kolisevan, kevyen jutun tai vaikka (suihke)pullosta vettä päälle, toimi meidän ekalla koiralla hyvin kun yritti syödä jotain mystistä makkaraa ulkona ja paniikissa en muuta keksinyt kuin purskauttaa juomapullosta vettä sen naamaan.

Lepolle jouduin viime talvena ärisemään oikein kunnolla yhteen aikaan kun ei jätä-käskyä totellut vaan mussutti hangesta jotain, ja puri mun kenkää hampaat irvessä kun tulin lähelle. Kumarruin etunojaan ja ärähdin että "Jumalauta sä pentu et mulle ala!" ja toi pehmo uskoi kyllä siitä yhestä kerrasta aika hyvin, siinä pitää vaan ite muistaa rauhoittaa mielensä ja kehua sitten kun koira rauhoittelee eleillään ja lopettaa kielletyn toiminnan.
Meilläkään aina se jätä-käsky ei pelittäny niin kaivettiin vaan tyynesti herkut kurkusta pois, eikä tossa teidän tilanteessa mun mielestä voi vielä sen olettaakkaan toimivan kun se karkuun juokseminen on paljon suurempi palkinto.

Muistakaa vaan kovasti korostaa koiralle että omat lelut ja rauhassa olo tuo sitä huomiota, leikkiä ja herkkuja, eikä ikinä se kielletyn esineen ottaminen tuo mitään kivaa.

Antakaahan muutkin neuvojanne, nää on vaan mitä mulla tuli mieleen!

Ja tohon ulkoiluhaukuntaan vielä: En osaa oikein muuta neuvoa antaa kuin etäisyyden ottaminen tarvittaesa, ja oma rauhallisuus. Voit koiralle tokaista että "Höpsö olet, ei tarvi." ja jatkaa matkaa kuin mitään immeisiä ei näkyiskään tai vaihtaa suuntaa.

muok. typot

Peppilover kirjoitti:

Toisekseen, tilanteet, missä haukkuminen alkaa, on aika vaikea ennustaa. Joskus ei hauku koko lenkillä kellekään, joskus taas kaikki liikkuva haukutaan. Enkä kyllä jokaisen vastaantulijan kohdalla jaksa kaivaa nameja esiin, sen verran paljon täällä liikkuu porukkaa

Meillä on ihan sama homma haukkumisen kanssa. Lisäksi tuo haukkuu välillä ihan olemattomiakin. Itsellä on jossakin vaiheessa namit mukana lenkillä, mutta totesin ne hankaliksi samoista syistä kuin säkin. Meillä mennään vain reipasta tahtia ohi ja jos alkaa puhista tms. niin olen kieltänyt lyhyesti neutraalilla äänensävyllä. Jos alkaa räksytys, oon ottanut tuota kuonosta kiinni ja kieltänyt pysyen kuitenkin itse rauhallisena (eli ei mitään hihnasta nyppimistä ja ärjymistä). Oon oottanut niin kauan, että koira on jokseenkin rauhallinen ja ottaa muhun kontaktia, sitten kehunut ja jatkanut matkaa. Monestihan sanotaan, ettei saisi missään tapauksessa kieltää tms., mutta jos jätän räkytyksen huomiotta, se ei-toivottu käytös joka kerta vahvistuu, kun tuo pääsee sitä toteuttamaan. Jonkun verran pyrin ennakoimaan eli jos näen, että meitä lähestyy joku yleensä vaikea ohitettava (esim. iso koira) ja tilaa on vähän, käännyn toiseen suuntaan jo ennen kuin koirani on ehtinyt kiihtyä.

Tohon tavaroiden varastamiseen ja pakoon juoksemiseen olen kuullut joskus puututtavan niin, että koiraa kehutaankin innostuneesti, johon moni koira reagoi tulemalla omistajan luo. Tällöin koiraa voi kehua lisää, ottaa esineen pois ja mahdollisesti vaihtaa sen johonkin sallittuun. Tarkoituksena ei ole palkata koiraa väärästä toiminnasta, vaan opettaa, että koiralle on kannattavaa tuoda kaikki löytämänsä omistajalle. En tosin tiedä, miten tuo toimii, kun en ole itse kokeillut..

Ja kiitos dinski tsempeistä, juttelin asiasta kasvattajan kanssa ja hän olikin sitä mieltä, että olisi kyllä vaan murkkuilua, kun pentuna koira on kuitenkin ollut tosi reipas ja avoin. Kasvattaja lupasi ystävällisesti tulla seuraamaan pentukurssia, että näkee vähän koiran käytöstä ja auttaa tästä eteenpäin. Nyt on kyllä huojentuneempi olo, kun ei tilanne ihan toivoton olekaan ja ei tarvitse yksin tämän kanssa painiskella.

Ollaan tehty parit kunnon ohitustreenit ja penska alkaa jo tajuta miten toimia. Toki ohitettavana on ollut tuttu mystisessä haalarissa. Toivotaan ettei koira vaan tajua kuka siellä on.. Autojen ohittamistakin täytyy alkaa treenaamaan ihan kunnolla, kun koko hurtta sekoaa liikkuvan auton nähdessään. Toivottavasti ei sitten unohda kaikkea mahdollista kun tulee koira vastaan lenkillä, argh. Noh, pikkuhiljaa, pikkuhiljaa. Vieraita jännätään yhä, mutta onneksi pienen tutustumisen ja herkkujen jälkeen ollaan kavereita. Yhtä koiraakin tavattu, mutta remmissä kun oltiin niin rähinäthän neiti pisti päälle. Siitäkin alkaa kyllä olla jo aikaa.
Mörköjä ei nähdä enää ihan niin usein, mutta kyllä niitä välillä putkahtelee puskista.

Harrastuksissa päästy eteenpäin ja tänä vuonna on luvassa pari koulutustakin, hii. Loppukesästä tokoseminaari nyt ainakin. Jälkikauden aloittaisin mielelläni, mutta typerät hanget senkuin pysyvät.

Kyllä tästä vielä hyvä koira tulee

Kiitos paljon Dinski vinkeistä! Täytyypä kokeilla noita, kun seuraavan kerran koira jotain kivaa löytää Nuutti tosiaan hakee selvästi huomiota sillä tavaroiden varastelulla, katsoo esine suussaan että "Näetkös mitä mulla on, yritäpäs saada kiinni!" Jos kukaan ei lähde perään, tulee usein katsomaan, miksei kukaan reagoi. Tai vaihtoehtoisesti silppuaa/puree aarrettaan piilossa. Mutta nauttii ihan silminnähden jahtaamisesta.

Heilin, tuo kuulostaa meille sopivalta, että mennään lenkillä vastaantulijoista nopeasti ohi sen kummempia säätelemättä. Kiellot kun ei vaikuta millään tavalla.

Tupsahdetaanpas mekin tänne, kun Kelmi on jo 10 kk!

Mulla on kanssa sama fiilis, että kyllä tästä vielä koira tulee. Edelleen mm. ohituksissa ja yksinoloissa on tekemistä, mutta silti ollaan ihan luottavaisin mielin. On tämä vaan kiva mies, vaikkakin välillä aika epeli. Kuulostaa niin tutulta tuo tavaroiden varastaminen ja lällättely… Paljon on silti tultu eteenpäin siitä tuntemuksesta, että piru vieköön palautan tämän sinne mistä tulikin.

Pentutokon viimeinen kurssikerta oli eilen ja nyt pitäisi keksiä, että mitäs seuraavaksi. Agilityn alkeet vois olla ihan kivaa testattavaa.

Ja sitten vähän tämän päivän tapahtumia. Aamulla poikuli ei meinannut päästä sängystä ylös, kirjaimellisesti. Ei millään laskenut painoa takajaloille. Tarkempi tunnustelu paljasti turvotuksen vasemmassa takajalassa. Meikäläinen tietysti ihan itkupaniikissa soittelemassa koko tienoon päivystävät läpi ja onneksi päästiinkin yhden pakeille. Erityistä syytä turvotukselle ei keksitty, mutta kipulääkettä ja antibioottia saatiin matkaan. Refleksit sun muut tosiaan jalassa ihan kondiksessa. Nyt poikuli köpöttää jo itse pissalle ja leikkii taas, joten paremmalta näyttää! Eiköhän tästä säikähdyksellä selvitä. Aika mysteeri kyllä mikä tuohon koipeen iski, eilen kuitenkin temmeltänyt normaalisti menemään iltaan asti.



Meidän ihan tosi pieni ja hentoinen 19 kilon kooki.

Tervetuloa Kianen ja Kelmi! Hyvä kun Kelmi on jo parempaan päin!

Meillä on jo pari agilityn alkeiskurssikertaa takana päin. Pientä karkailua ja keskittymisvaikeuksia tällä teinillä. Nyt oon saanut hyviä vinkkejä jatkoon, joten haastetta riittää. Tänään kokeilen uusia nameja ja käytiin eilen ostamassa treenilelu, jota Aada oli mukana valitsemassa. Tänään pidän sitä myös vähemmällä huomiolla. Jännää nähdä, onko näillä mitään vaikutusta tämän päivän treeneihin.