Koirat.com

Mites olis briard? Sopii vaellukseen ja tokoon!! =).
Tässä on muutama linkki missä kerrotaan briardeista:
http://www.suomenbriard.net/briardi.php
http://www.koiranomistajanperuskurssi.fi/fi/rodut/brienpaimenkoira
http://tiitsunlauma.blogspot.fi/2015/01/rotuvalintana-briard.html

Tai islanninlammaskoira vai onko liian pieni? Isanninlammaskoira on 9-14kg. Urokset 42-48cm ja nartut 38-44cm.
http://www.islanninkoirat.com/ajankindex2.html

Tuo briard ei kyllä ulkonäön puolesta miellytä yhtään. Lisäksi tuolla harrastelijan esittelyssä sanottiin että turkki kerää kaikki roskat eikä ole alusvillaa. Mä alan tulla siihen lopputulokseen että vaelluksilla paras turkki on lyhyt ja tiivis, jossa on myös hyvä alusvilla. Kuten porokoiralla tai huskyllä. Saa nähdä kun tapaan sen appenzellin, millainen se karva sitten on.
Islanninlammaskoira on vähän pieni.. Olen kyllä siihenkin tutustunut. Ei jotenkin nappaa.
Suomen ensimmäinen tottelevaisuusvalio on kuulemma appenzelli. Eli ei se varmaan huono ole!

Toko on kulkenut melkoisen pitkän matkan niistä ajoista kuin tuo appenzelli on sen tittelinsä pykännyt ja vielä parikymmentä vuotta sitten ei ollut harvinaista että tokossa valioitiin jopa laumiksia, joten sinänsä siitä ei kannata hirveästi ottaa osviittaa rodun käyttöominaisuuksista. Ei siis sillä etteikö appenzellista siihen edelleen olisi. Mä tiedän yhden jälki/toko-appenzellin jolla on kyllä moottoria ihan kiitettävästi mutta mikään erityisen helppo koira se ei ole harrastusten kannalta. Työkaverilla taasen on appe ihan seurakoirana ja hän tuntuu olevan oikein tyytyväinen. Yhdellä treenikaverilla taas on isosveitsiläinen ja se on taas nimenomaan ihan seurakoira, kyllä se ruoan voimalla jaksaa mutta se on sellainen humputtelukoira. Sen turkki ei kyllä ole erityisen ideaali mihinkään pakkasvaelluksiin, tiedä sitten ovatko appet kestävämpiä.

naukunen kirjoitti:

. Mä tiedän yhden jälki/toko-appenzellin jolla on kyllä moottoria ihan kiitettävästi mutta mikään erityisen helppo koira se ei ole harrastusten kannalta.

Mikälläpä koiralla olisi moottoria ja olisi silti helppo? :D

Tuntuu et kaikki varottelee just näistä vilkkaammista tyypeistä (belgi, aussie, bortsu ja nyt tää appe) että moottoria on kyllä mutta voi olla muuten vaikea. Että en ole vielä mistään rodusta kuullut että unelma harrastuskoira ja tosi helppo! :D Tää nyt lähinnä omaa purkautumista. Että voikin olla vaikeaa löytää sitä just sopivaa rotua. Tai no eihän sellaista olekaan, on vaan just sopivia koiria. Tai ei...

Mut totta tuo et toko on kyllä ajan saatossa muuttunut ja taso noussut. Lähinnä huomiona tuo appe valio, että joku on silloin appella harrastanut, kun veikkaan että rotukirjo on ollut tokossa muuten aika yksipuolinen, toisin kuin nykyään. :)

^Itseasiassa ennen lajien rotukirjot on just olleet laajempia kuin nykyään ja erikoisemmillakin roduilla on pärjätty. Lajit on kehittynyt niin paljon, että rotuvalikoima on huipulla kaventunut.

Sarahia kirjoitti:

^Itseasiassa ennen lajien rotukirjot on just olleet laajempia kuin nykyään ja erikoisemmillakin roduilla on pärjätty. Lajit on kehittynyt niin paljon, että rotuvalikoima on huipulla kaventunut.

Just näin. Tokoa kritisoidaan paljon myös siitä, että nykyään rodunomaista arvostelua tunnutaan noudattavan entistä heikommin ja ihannesuorituksena on se arvokisatason bc, johon on vähän vaikea nykyään päästä leonbergillä (tai monella palveluskoirallakaan). Eipä siinä, ei siitä kauaa ole kun newfoundlandinkoira valioitui tottelevaisuudesta.

SiljaSiili kirjoitti:

Mikälläpä koiralla olisi moottoria ja olisi silti helppo? :D

Nahkacolliella (Toim. huom. karkea omakohtainen yleistys.)

Kannattaa muistaa myös se, että monessa lajissa se yletön vietti on vaan tiellä jos sitä ei osaa käsitellä, eli jos kiinnostaa vähän tokoilla niin se onnistuu kyllä lähestulkoon millä pelillä vaan. Mun hirvikoiramix jaksoi tehdä alokasluokasta koulutustunnuksen kolmella kokeella ja olisi tehnyt varmaan avoimestakin jos olisi kropaltaan terve ja joku olisi osannut opettaa sen noutamaan. Tietty se pk-rotuinen on varmempi valinta aina jos tuloksia niittää mielii, mutta lopulta sillä ohjaajalla on yllättävän iso rooli siinä mitä siitä koirasta muovautuu. Eli jos vaikka se appenzelli tuntuu sopivan siihen teidän vaellussettiin, niin ne tokohommat kyllä luonnistuu jos on itsellä keinoja (jos niitä edes erityisesti tarvitaan).

SARAHIA kirjoitti:


^Itseasiassa ennen lajien rotukirjot on just olleet laajempia kuin nykyään ja erikoisemmillakin roduilla on pärjätty. Lajit on kehittynyt niin paljon, että rotuvalikoima on huipulla kaventunut.

Ahaa, okei.. Mun ajatus oli varmaan joku semmonen et vanhoina aikoina oli se sakemanni tai labbis tms joille jotain koulutettiin ja sit erikseen rouvien puudelit. :D (Just vähän aikaa sitten isäni muisteli kuinka sukulaisperhe otti villakoiran ja miten harvinainen semmonen erikoinen rotukoira oli silloin) Mut en oo kyllä oikeasti ihan kirjoilla tässä asiassa. Sen olen kyllä huomannut, miten tokossa arvostelu suosii tiettyä tapaa koiralta suorittaa, eikä sen takia muuten oppivaiset koirat pärjää. Vähän senkin takia ne tietyt suositut koirat tuntuu vähän tylsältä valinnalta, olis kiva rikastuttaa harrastusporukkaa vähän erilaisella koiralla, eikä änkeä mukaan taas yhdellä bortsulla.

Tuntuu et niiden hyvien vaellusominaisuuksien lisäksi kaipaan vaan sitä, et koira rakastaisi oppia kokoajan uutta ja se olisi kiinnostunut mun kanssa tekemisestä vaikka mitä muuta tapahtuisi ympärillä. Ja että sillä olisi sitä paljon puhuttua moottoria. Mä olen sellainen tyyppi, et puuhaan mielelläni vielä koko illan ulkona, vaikka pitkän työpäivän jälkeen, lähden juoksulenkille, sovin koiratreffejä ja treenejä... Ja viikonloppuisin mennään päiväretkelle tai vaeltaan ja illalla lähtisin vielä mielelläni treeneihin jos koira jaksaisi. Tuntuu et tekisin enemmän mitä tuo nykyinen russeli jaksaa, se ei jaksa pitkiä treenejä tai voi tulla mun kanssa juoksulenkille. Et en mä sitä pelkää, ettenkö pärjäisi vilkkaamman koiran kanssa. Toisaalta oon aika kärsivällinen tyyppi, teen töitä pienten lasten kanssa, mulla on hyvät hermot. Sit toisaalta ekan koiran jälkeen on oppinut jo jotain, miten kannattaa tehdä ja miten ei, millaisista koulutuksista kannattaa maksaa ja mistä ei... Et en keksi miksen pärjäisi vähän vietikkäämmän tyypin kanssa tai miksen sellaisesta tykkäisi. Oon mä sikäli miettinyt vielä sitä belgiä ja sakemanniakin...

Jos sulla on resursseja, kuten sulla selvästikin on, niin enemmän se on omasta asennoitumisesta kiinni että mikä koira ja yksilö siihen lopulta sopii. Mulla on esimerkiksi se belgi vaikka harrastelu on sitä pari kertaa viikossa-tyyppistä ja muuten lähinnä liikutaan runsaasti, eikä siinä mitään. Se on juur sellainen koira että vaikka onkin muuten vilkas ja reaktiivinen niin kentällä sen fokus on siinä mitä puuhataan eikä siltä lopu patterit ikinä, mutta sen terävyys ja muut hallintaa korostavat ominaisuudet ovat sellaisia että arjessa se ei ole helppo ja huoleton. Sehän se usein on se kysymys, että millaisten asioiden kanssa on valmis painimaan saadakseen mitä haluaa.

naukunen kirjoitti:

Sehän se usein on se kysymys, että millaisten asioiden kanssa on valmis painimaan saadakseen mitä haluaa.

Joo, toi on hyvin sanottu. Musta tuntuu et oon liikaa kuunnellut sellaista "toi ois kiva koira harrastuksiin mut en tiedä jaksaisinko sitä arjessa" ja se on vaikuttanut muhun vähän liikaa. Vaikken lähtökohtaisesti ole itse niin mukavuuden haluinen koiran kanssa, että sen pitäisi pystyä olla neljän seinän sisällä jos mua ei huvita tehdä mitään. Kun mä vaan haaveilen et voisin joka päivä tehdä paljon koiran kanssa,:juosta ja oppia treenaamaan sen kanssa. Mua jopa harmittaa ihan sikana kun tuo nykyinen inhoaa vesisadetta ja sen kanssa ei saa mitään kivaa aikaiseksi jos ulkona on märkää. Multa kun löytyisi kaikki mahdolliset vermeet niin kaatosateeseen kuin paukkupakkasille enkä niitä koskaan pääse kunnolla käyttämään.
Toisaalta mulla on tuo aviomies, joka taas on hyvinkin mukavuudenhaluinen koiran kanssa. Enkä tällaisessa asiassa halua viedä tahtoani läpi jos hän ei oikeasti pystyisi edes kuvittelemaan belgiä tai sakemannia. Tämä jackrussell on juurikin hänelle sopiva koira, sopivasti jotain mutta kuitenkin helppo tälleen ekaksi koiraksi. Että toisaalta, saisinko minä sitten seuraavaksi sen "oman koiran"? Onneksi tässä on vielä aikaa miettiä. :)

SiljaSiili kirjoitti:

Toisaalta mulla on tuo aviomies, joka taas on hyvinkin mukavuudenhaluinen koiran kanssa. Enkä tällaisessa asiassa halua viedä tahtoani läpi jos hän ei oikeasti pystyisi edes kuvittelemaan belgiä tai sakemannia. Tämä jackrussell on juurikin hänelle sopiva koira, sopivasti jotain mutta kuitenkin helppo tälleen ekaksi koiraksi. Että toisaalta, saisinko minä sitten seuraavaksi sen "oman koiran"? Onneksi tässä on vielä aikaa miettiä. :)

Meillä miehen suosikki on ehdottomasti tuo meidän seropi, koska se on hiljainen, kiltti, moitteettomasti käyttäytyvä ja kestää kyllä sen joutenolon jos sellainen paikka tulee. Eli se on vastakohta meidän belgille... Tervu on häntä ihastuttanut ja vihastuttanut kyllä tasapuolisesti eikä varmasti olisi ollut oma rotuvalintansa. Olisi saattanut myös olla ponnekkaammin vastaan jos olisi tarkemmin tiennyt mitä tuleman pitää, koska mukavuudenhaluisen ihmisen koira se ei ole. Mä toisaalta kannan meillä 90% koiriin liittyvästä vastuusta ja niitä neljää-viittä lajia näillä treenaan, niin toki mulla on veto-oikeus sitten siinä että millaisen koiran mä tarvitsen.

naukunen kirjoitti:

Mä toisaalta kannan meillä 90% koiriin liittyvästä vastuusta ja niitä neljää-viittä lajia näillä treenaan, niin toki mulla on veto-oikeus sitten siinä että millaisen koiran mä tarvitsen.

Vähän sama täällä. Tää menee kyllä jo parisuhde pulinan puolelle mutta oon kyllä miettinyt että missä määrin tämä koiran hankkiminen on yhteinen asia ja missä määrin mun päätös, kun minä se kumminkin olen joka sen koiran kanssa enemmän harrastaa. Olen miehelle koittanut perustella että onhan sullakin noita erilaisia kitaroita, että ne on eri tarkoituksiin etkä sä halua vain yhdellä soittaa, että on mullakin oikeus hankkia joku vähän erilainen koira. Mut ei sitä koiraa voi pistää varastoon jos minä vaikka sairastun ja ne koirat on kumminkin perheenjäseniä...

Pakko liittyä tähän keskusteluun lopulta mukaan, kun on sivusta seurannut nyt liian kauan :D
Tuommoinen lappalaisen lapanen pyörii täällä nurkissa (joo, on se lapanen harrastaessa, mutta pitää vaan löytää keinot toimia sellaisen kanssa...) ja SiljaSiilin kanssa kahlataan aina kahvikupin åärellä näitä eri rotuja :D
Itselleni tuli pari pointtia tässä mieleen hyvästä retkikoirasta:
- turkki sellainen että se kestää, eli hyvä tiivis pohjavilla on suuri plussa! (Hyvä turkki suojaa myös kesäisin hyttysiltä, sateessa kastumiselta ja talvisin pakkaselta)
-koiran koko sinänsä, että retkeillessä kaikki kompaktin kokoinen toimii paremmin kuin valtava.
Täällä ketään, kenellä olisi kokemusta isojen koirien kanssa retkeilystä?
-Sen kokoinen, että kykenee kantamaan reppua
- Vetohommissa keskikokoinenkin toimii jo, jos puhutaan siis siitä, että koira vetää edellä hiihtäjää ja hiihtäjällä on ahkio perässä. Iso koira vetää tietysti jo ahkiotakin.
-Pysyy lähellä, ei lähde omille teilleen, jos joutuu laskemaan irti (vesistöjen ylitykset)

Hyvä harrastukoira taipuu myös retkikoiraksi, kun opettaa vain pienestä asti. Ja hyvän harrastuskoiran ei myöskään arjessa tarvitse olla vaikea!

Nostaisin vielä SiljaSiilille harkintaan porokoiran, valkkarin ja jopa sen saksanpaimenkoiran :D

Rytikerttu kirjoitti:

- turkki sellainen että se kestää, eli hyvä tiivis pohjavilla on suuri plussa! (Hyvä turkki suojaa myös kesäisin hyttysiltä, sateessa kastumiselta ja talvisin pakkaselta)

Lisäksi turkissa mun makuun aika ehdoton on se, ettei kerään kaikkea lunta/roskia mukaansa. Jos vertaan näitä omia, niin siperialaisen turkki on kyllä aivan mahtava, aussie taas varsinkin suojasäällä on välillä ennemmin lumipallo kuin koira... Tuon kanssa vielä pystyy elämään (vaikka varsinkin umpihankilenkeillä saakin välillä sulatella jalkoja esiin lumipaakkujen seasta...), yhtään keräävämpää turkkia en ainakaan itse pidemmillä reissuilla jaksaisi.

Rytikerttu kirjoitti:

- Vetohommissa keskikokoinenkin toimii jo, jos puhutaan siis siitä, että koira vetää edellä hiihtäjää ja hiihtäjällä on ahkio perässä. Iso koira vetää tietysti jo ahkiotakin.

Joo, kyllä keskikokoinen pärjää vetohommissa. Ennemmin itse panostaisin siihen, miten hommat opetetaan koiralle - esimerkiksi tuo mun aussie on niin "miljoonaa joka suuntaan" -luonne, että sillä on vetohommissakin vain yksi vaihde (täysillä). Sitähän ei koskaan ole opetettu rauhallisempaan etenemiseen, mutta veikkaan että olisi ollut haaste sinänsä sekin homma, vaikka kuinka olisi pienestä aloittanut

Rytikerttu kirjoitti:

Hyvä harrastukoira taipuu myös retkikoiraksi, kun opettaa vain pienestä asti. Ja hyvän harrastuskoiran ei myöskään arjessa tarvitse olla vaikea!

Ensimmäiseen kyllä, toiseen riippuu hyvin paljon siitä, mitä harrastuskoiralta hakee. Kyllä esimerkiksi mulla tuon aussien arkea hankaloittavat piirteet on juuri ne, joiden takia se on juuri mulle maailman paras harrastuskoira. Ilman noita haastavia piirteitä puuttuisi myös harrastuspuolelta se viimeinen napsu, jota itse hain tuota koiraa etsiessäni.

Rytiketun kanssa olaan jokunen vaellusreissu mietitty, että miltähän tää meno näyttää parin vuoden päästä, että onko meillä sitten neljä koiraa messissä vai? Ja mitä koiria ne sitten on? Eihän me mahduta edes samaan autoon jos meillä on nykyisten lisäksi molemmilla vaikka ne valkkarit. Puhumattakaan että mahduttaisiin samaan telttaan! :D
Porokoira on minusta rytiketulle hyvä, mutta epäilyttää onko se sitten liikaa samanlainen kuin nykyinen lappari. Jossa ei ole mitään vikaa, mutta eikös me olla puhuttu että tylsää ottaa ihan samanlainen? Toisaalta sä olet tuohon yhteen tapaan tottunut, ja olisi hassua jos sulla olisi joku tosi räjähtävä belgi. Mutta jos sais tosi aktiivisen porokoiran, niin sehän ois loistavaa! Ja onhan meillä aikaa etsiä sitä.
Valkkari on minusta rytiketulle erittäin hyvä, mutta rytiketun mukaan se ei mahdu hänen asuntoon. Tahi telttaan. Mutta kyllä kuule mahtuu siihen sun hilleen, kun ei me kuitenkaan mahduta sitten sen meidän koko porukan kanssa kaikki mihinkään. Että saadaan sitten ihan omissa teltoissamme nukkua kuitenkin. :D

Ja mikä se hyvä harrastuskoira kellekin on. Jollekin se on lapinkora, toiselle valkkari ja kolmannelle malinois. Mulla on kaksi hyvää, joissa kummassakin on omat puolensa. Kummassakin toteutuu tuo että koira on aina valmis ja jaksaa puuhata, toisessa on lähtökohtaisesti enemmän potkua ja särmää mikä tuo siihen tekemiseen ekstraa, mutta toisella taas on ollut hyvin vaivatonta ja mukavaa treenata ja kisata useammassa lajissa. Kun siihen bichon frisen ja silmäbortsun väliin mahtuu aika paljon kaikkea. Musta esimerkiksi oli kiva että mulla oli useampi vuosi kokemusta vähän iisimmän koiran kanssa niistä lajeista mihin tuota belgiä kaavailen, ettei tarvinnut opiskella isomman ritsan hallintaa ja käytännön kouluttamista samaan aikaan.

^Näin juuri. Minusta esim. tuon minun lapas suomenlapinkoiran kanssa on ollut kiva harrastaa ja on monenlaista tulostakin saatu. Agilityssa se kisaisi kolmosissa (on siis jo kylläkin siitä eläkkeellä), koiratanssissa kisaa voittajassa (on myös kisaannut SM-kisoissa) ja tokosta sillä on alokkaasta ykkönen (avoon en ole uusilla säännöillä jaksanut mennä). Ihan riittävää tämä on ollut ainakin minun harrastusvaateisiin

SiljaSiili kirjoitti:

Mulla ei oo kisaaminen niin tärkeää, mutta haluaisin kuitenkin että treenaaminen olisi helppoa ja tuloksellista. Ja kisoihin joo tottakai jos saan sellaisia tuloksia että voi mennä. Aika paljon olen saanut kuulla, että niin lapinkoiraa kuin porokoiraa joutuu aika paljon motivoimaan siihen tekemiseen, ja että ne voi olla vähän "lapasia" harrastuksissa, se epäilyttää tällä hetkellä eniten niissä.

Imo lappalaisen kanssa treenaaminen on helppoa. Ne ovat yleensä fiksuja ja oppivat nopeasti. Sen sijaan niiden kanssa kokeissa/kisoissa korkealle tasolle menestyminen ei ole helppoa. Ne eivät helpolla laita "kaikkea peliin", vaan hieman säästelevät. Pelastuspuolella noita tuntuu olevan paljon ja siellä ne taitavat olla aika omiaan, kun ei tarvitse tehdä hirveällä draivilla vaan tärkeintä on kunhan tekee. On noita myös tokossa ja agissa myös muutamia valioita ja jokunen agin sm-kisoissa kisannut korkeallakin.

Totta kai se menee niin, että yksi on toiselle oikea ja toiselle ei. Minusta tämä rotupohdinta on todella mielenkiintoista juuri siksi kun saa oikeasti miettiä mitä koiralta haluaa ja mihin on itse valmis ryhtymään. Ja siltikin sieltä bortsuista löytyy varmasti niitä sohvaperunoita ja lapinkoirista kunnon vauhtipakkauksia eli onhan se loppukädessä eniten yksilöstä kiinni, kenestä tulee hyvä harrastuskoira kullekin.
(Eikä nyt haukuta niitä lapinkoiria lapasiksi enää, se ei ollut edes minun keksimä termi vaan kaverini ilmaus rodusta harrastuskoirana)
Ollaan varmaan rytiketun kanssa samaa mieltä että mä etsin vähän vauhdikkaampaa kaveria jolta sitten kestän kärsivällisesti kaiken sähläämisenkin. Kyllähän mä olen niitä aussieita ihaillut siitä lähtien kun tämä aussie hoitokoira on meillä käynyt ja itsevarmuutta löytyy ekan koiran jälkeen että handlaan sen. Jos mä sen oon kokoajan halunnut niin kai mä saa sen sitten hankkia. Pidetään sillä sitten kurapukua päällä kun sataa syysvaelluksella ja harkitaan kahteen kertaan voiko sen ottaa talvireissuille mukaan kun niiden aika on. Ja rytiketulle sopii paremmin koira joka on harkitseva ja varma toimissaan, mitään liioittelematta. Porokoira menisi nykyisen kanssa niin hyvin yksiin ja kun ne pk lajit kiinnostaa niin niihin haku hommiinhan se on mainio, itsenäinen ja varma.

Kukin saa ottaa juuri sen koiran jonka kokee tarvitsevansa, mä olen vaan monasti huomannut että ihmisiltä on joskus vähän hämärtynyt käsitys ensinnäkin siitä että millaisen koiran ihan perus seuratason harrastaminen vaatii ja toisekseen se, millaista se harrastaminen ikävimmillään on sellaisen koiran kanssa joka on lähinnä rynnäkkökivääri kun haettiin hernepyssyä. Tää ei oo sormen heristelyä, vaan Ajatusten Tonava.

naukunen kirjoitti:

Kukin saa ottaa juuri sen koiran jonka kokee tarvitsevansa, mä olen vaan monasti huomannut että ihmisiltä on joskus vähän hämärtynyt käsitys ensinnäkin siitä että millaisen koiran ihan perus seuratason harrastaminen vaatii ja toisekseen se, millaista se harrastaminen ikävimmillään on sellaisen koiran kanssa joka on lähinnä rynnäkkökivääri kun haettiin hernepyssyä. Tää ei oo sormen heristelyä, vaan Ajatusten Tonava.

Näinpä

SiljaSiili kirjoitti:

Ja siltikin sieltä bortsuista löytyy varmasti niitä sohvaperunoita ja lapinkoirista kunnon vauhtipakkauksia eli onhan se loppukädessä eniten yksilöstä kiinni, kenestä tulee hyvä harrastuskoira kullekin.

Tuo mun lappalainen ei muuten ole mikään "kunnon vauhtipakkaus", vaan aika perus slk. Noin arjessa yms moni Rukan tunteva sanoisi sitä varmaan keskimääräistä rauhallisemmaksi. Se on ollut ihan pennusta saakka sellainen ikäistään vanhemman ja fiksumman oloinen, rauhallinen kaveri joka on varsin tyytyväinen varpaiden lämmittäjänäkin. Mutta harrastuksiin siitä on ollut ihan kivasti, ihan moneen lajiin ja mun makuun kivalle tasollekkin Sen kanssa on pennusta touhuttu ja se tekee mielellään mun kanssa.

Edit. niin ja nämäkin on oikeastaan enemmän oikomaan noita käsityksiä siitä harrastamisesta esim. sen lappalaisen kanssa (tai muun, ei niin tykkirodun). SiljaSiilelle voi toki soveltua joku tykimpikin rotu, jos intoa on tehdä. Lähinnä piti ottaa kantaa siihen kun tuntui, että puhutaan harrastelukoirasta ja kisaamisella ei ole niin justiinsa, mutta silti tuumitaan, että lappalaiskoirat on jopa siihen liian puhdittomia. Monesti nykyään tuntuu, että ihan siihen perustason harrasteluunkin halutaan juurikin se naukusen mainitsema rynnäkkökivääri, Koska Sellainen On Paras.

Juu ei mulla ole epäilystä, etteikö lapinkoira sopisi harrastuksiin. Aivan todella mielelläni sitä suosittelenkin esimerkiksi kahdelle tuttavalle parhaillaan, joista toinen etsii ensimmäistä koiraa kaupunkiin ja toinen perhekoiraa maalle. Molemmat tulevat varmasti harrastamaan jotakin koirien kanssa mutta kummallekaan ei sovi mielestäni mikään adhd pinkoja.
Me sen sijaan asuisimme toivottavasti taajaman ulkopuolella kun seuraava koira tulisi, meillä ei ole vielä lapsia ja mun kaikki vapaa aika menee koirien kanssa. Se on vaan makukysymys, että mä haluan siihen vähän aktiivisemman kaverin. Kyllä kai sen aktiivisemman työkoiran saa omaksi ilokseen hankkia vaikkei tähtää ensisijaisesti mihinkään kisaamaan. Kun kerran puitteet on kunnossa ja tietää mihin on ryhtymässä. Se on mulle vaan makukysymys et haluan vähän energisemmän ja vilkkaamman koiran seuraavaksi, harrastuksia ajatellen ja muutenkin.