Nivelrikko
Piimäenkeli
Viestimäärä: 859
monna
Viestimäärä: 3958
Piimäenkeli kirjoitti:
Oletko miettinyt nyt vielä sitä leikkausvaihtoehtoa ja onko Lexan niveliin piikitetty mitään?
Leikkausta mietin sitten ihan viimeisenä vaihtoehtona. Ortopedi, joka on myös meidän pikkupoikien polvet leikannut, sanoi että leikkausta suositellaan vasta sitten kun koira niin huonossa kunnossa että se ei käytännössä kestä liikuntaa ollenkaan. Ja tietysti sitäkin pitää miettiä että mikä on kannattavaa. Jos leikkausajankohta olisi vaikkapa kahden vuoden päästä, Lexa olisi silloin 8v ja se on jo todella korkea ikä rotikalle. Toistaiseksi mennään lääkkeillä kun Lexalle niistä nyt on hyötyä. Pitääpä ottaa minunkin puheeksi lääkärin kanssa esim. tuo kortisoni. Ainut, mitä Lexa on nyt saanut pistoksina kotona, on Cartrophen. Sillä oli kuukauden kuuri sitä kerran viikkoon. Mä en varma, oliko siitä mitään hyötyä mutta tuskin siitä haittaakaan oli. Lääkäri sanoi että useinmiten Cartrophenia annetaan juurikin noin kuten meillä, eli pari kertaa vuodessa kuukauden kuuri. Toiset taas kuulemma näkee parhaimmaksi antaa niin että koira saa pistoksen kerran kuukaudessa.
Mitä nuo mainitsemasi Acell-pistokset ovat? Mä en onnistunut löytämään mitään tietoa netistä.
Lueskelin tuosta kortisonista nivelrikon hoidossa mm. täältä ja osui tälläinen pätkä silmiin: " Ns. steroidaalisia tulehduslääkkeitä eli kortisonia käytetään lähinnä viimeisenä hoitokeinona nivelrikon hoidossa, kun kipulääkkeillä ei saavuteta toivottua hoitotulosta. Kortisoni on erittäin voimakas tulehdusta poistava lääke, mutta sen on todettu lisäävän nivelruston rappeutumista ja siten pahentavan nivelrikkoa. Kortisonia ei pidä käyttää nuorille koirille, joille kipulääkkeet ja lepo eivät ole auttaneet. Tällöin on syytä harkita leikkaushoitoa. Kirjoittajan mielestä vanhoille nivelrikosta kärsiville koirille yksittäisistä pitkävaikutteisista kortisonipistoksista ei ole haittaa. Pyrkimyksenä on koiran elämänlaadun parantaminen viimeisinä elinvuosina, kun kipulääkkeet eivät aina auta ja leikkaushoito ei tule kyseeseen. "
Piimäenkeli
Viestimäärä: 859
Velho sai viimeisen vuoden aikana kortisonia muistaakseni kolme tai neljä kertaa ja sitä ennen vaihtelevasti ehkä noin kerran vuodessa varmaan nelivuotiaasta asti, koska se toimii niin hyvin elämänlaadun lisääjänä, vaikka lisääkin nivelen rustottumista jonkin verran. Tuollahan toimi kyllä lääkkeet hyvin viime kesään asti, mutta meillä oli alusta asti hoitotavoitteena mahdollisimman hyvä elämä niin pitkään kuin sitä kestääkin, vaikka elinikä sitten jonkin verran lyhenisikin jatkuvasta lääkityksestä, hoidoista tms. johtuen. Velhohan olisi voinut elää vielä parikin vuotta pidempään, jos olisin ummistanut silmät kipujen lisääntymiseltä ja pitänyt sitä hyvin vähäisellä liikunnalla kotona, mutta en kokenut sitä koiran eduksi.
Laitan sulle kohta yksärillä linkkejä tosta ACellista. Se on hevosilla ollut vähän pidempään jo käytössä.
monna
Viestimäärä: 3958
Piimäenkeli kirjoitti:
Minkälaisesta leikkauksesta Lexan kohdalla on ollut puhe? Onko kyse siitä leikkauksesta, missä nivel "murskataan" ja luudutetaan, niin että jalka on sen jälkeen kuin puujalka, mutta ei kipuile enää? Sillä ei siis ole esim. irtopaloja, mitkä aiottaisi poistaa?
Mä käsitin että Lexan tapauksessa tuosta oireilevasta olkavarresta poistettaisi lihasta. Itse niveliin ei kajottaisi. Mun pitää vielä kysyä tuosta leikkauksesta tarkemmin ensi viikolla kun saan lääkärin kiinni, heillä puhelinajat. Pitää muutenkin kysyä pari juttua Aaposta niin samalla pitää muistaa kysyä tuosta Lexan lääkityksestä että kauan sitä nyt voi jatkaa kerrallaan, pitääkö pitää välejä jne.
Ensi viikolla saan sen verkkoloimen! Kiva että M&M tilaa niitä asiakkaiden pyynnöstä. Saa alennusta kanta-asiakaskortilla kun kuitenkin aika arvokas. Lexan koko(70cm) 85e.
Mä en ymmärrä miten Lexan paino on ja pysyy tuossa 53kg:ssa vaikka olen vähentänyt ruokaa. Sen nivelten takia sillä olisi hyvä pudota paino alle 50kg. Lexan kuvannut lääkäri sanoi että painon olisi hyvä tippua ihan johonkin 45 kiloon mutta se kyllä aika vähän.. Kunhan nyt saisi edes vähän alle 50kg niin hyvä. Taitaa tuo viime huhtikuinen pallien poisto vaikeuttaa tuota painon tippumista.
Piimäenkeli
Viestimäärä: 859
monna
Viestimäärä: 3958
Syötitkö sinä muuten Velholle MSM:ää tai syötätkö Kessulle? Meillä sitä menee kaikille koirille, Kustillekkin, vaikkei sillä vielä pitäisi olla mitään luusto-ongelmia.
monna
Viestimäärä: 3958
Mietin että tekisiköhän Lexalle hyvää käydä fysioterapeutilla? Oliskohan siitä mitään hyötyä Lexalle, vai riittääkö tuo hierojalla käyminen?
keimu
Viestimäärä: 4291
monna
Viestimäärä: 3958
monna
Viestimäärä: 3958
Piimäenkeli
Viestimäärä: 859
Aiemmin kysyit tosta MSM:sta, mä en sitä koskaan syöttänyt Velholle, kun oli sen verran paljon muita lisäravinteita ja lääkkeitä. Ihan yvää palautetta siitäkin olen kyllä käyttäjiltä kuullut. Akupunktiotakaan ei kokeiltu, mutta olisin sitäkin pitänyt hyvänä vaihtoehtona, jos Velho ei olisi ollut niin varautunut ihmisiä kohtaan ja stressannut eläinlääkärissä (ja varmasti myös muissa vastaavan oloisissa paikoissa). Hierojakäynnitkin olisivat jääneet väliin, jos ei olisi saanut hierojaa kotiin. Vaikka se ei aggressiivinen hoitohenkilökuntaa kohtaan koskaan ollutkaan, se oli selvästi erittäin haluton käymään lääkärissä.
Ja kiva Monna, jos sulle on apua mun kokemuksista nivelrikon kanssa.
keimu
Viestimäärä: 4291
monna
Viestimäärä: 3958
Äitini antoi kauratyynyn Lexalle ja mietin että onkohan siitä hyötyä silloin jos koira ontuu rasituksen jälkeen? Eli antaisi lämpöhoitoa kipeään niveleen? Lueskelin mm. täältä aiheesta. Tuo tosin ihmisille suunnattu sivusto mutta toiminee koirallakin? Onko muilla kokemusta ja jos on, millaisia aikoja tyynyä kannattaa käyttää aina kerrallaan?
Jagster
Viestimäärä: 1534
revähdysvammojen ensiapuun
Linkistä lainattu, ja sai minut sulkemaan sivun välittömästi. Ihan ok, jos se kauratyyny laitetaan pakastimeen, mutta kun annetaan ymmärtää, että lämmöllä hoidetaan... On niin väärä neuvo kuin vain voi olla. Lämmöllä nimenomaan pahennetaan revähdystä.
koiratiedon ja -taidon rautalankahässäkkä
http://www.katiska.info
***
Katiskan eJulkaisut
http://www.katiska.info/ejulkaisut
Heini
Viestimäärä: 799
Jumiutuneisiin lihaksiin sen sijaan voi käyttää lämpöä, joka rentouttaa. Itsekin tykkään iltaisin pitää lämmitettyä kaurapussia hartioiden päällä kun on koko päivän istunut luennoilla ja on ihan jumissa.
Muoks. Ja taas kirjoitusvirheitä
Mudin elämää -blogi
eetla
Viestimäärä: 3461
monna83 kirjoitti:
^ Meilläkään ei ole koirat pelkällä nappulalla. Puolet ruuasta koostuu nappulasta (tällä hetkellä Lexalla J&V Energia ja Brit Activity) ja toinen puoli erilaisista lihoista, NEU:sta, kananmunista, piimästä jne. Lisäksi menee ruuan joukkoon joka päivä lohiöljyä, se ilmeisesti aika olennainen osa ruokintaa jos koiralla nivelrikkoa, kun siinä omega-3:sta. Sekä tietysti MSM:ää ja Cartivettia. Nappula on kyllä turhan rasvaista(18%). Ajattelin että pikkuhiljaa noita säkkejä syötän tuossa kuitenkin pois, kesällä tuli ostettua J&V reilumpi määrä. Noi kyllä kestää ikuisuuden kun tosiaan tuli tota J&V:a kesällä ostettua kun silloin oli ylimääräistä rahaa ja menin sitten hamstraamaan.
Syötitkö sinä muuten Velholle MSM:ää tai syötätkö Kessulle? Meillä sitä menee kaikille koirille, Kustillekkin, vaikkei sillä vielä pitäisi olla mitään luusto-ongelmia.
Mä vaihtaisin tuon aktiivisen koiran nappulan pois ja siirtäisin koiran kevytnappulaan. Meillä lähti paino laskemaan kun vaihdettiin steriloitu narttu kevyt nappulalle.
p&s käppänä "Nasu" s. 19.10.2008
p&s käppänä "Sulo" s. 28.6.2011
monna
Viestimäärä: 3958
eetla, joo tiedän, että nappula aivan liian rasvaista. Syöttämättä en viitsi jättää tollasta määrää ruokaa(5x15kg) ja en tiedä ketään kuka haluisi tota ostaa. Ajattelin että tässä pukkuhiljaa syötän nuo ruuat pois vähärasvaisen lihan kera. Pitikin mennä kesällä ostamaan tota ruokaa noin paljon.
johku
Viestimäärä: 146
Sakemanni uros -Ukko *08
Sakemanni narttu -Kalinka *11
Jagster
Viestimäärä: 1534
Mutta jos koiralla ei ole kipuja, niin turha sitä on murehtiakaan. Jos on, niin sitten lääkitään. Kun lääkitys ei enää auta, niin sitten lähdetään viimeiselle reissulle. Mutta turha murehtiminen ei tee sinuun oloasi helpommaksi ja samalla heijastat sen koiraasi.
koiratiedon ja -taidon rautalankahässäkkä
http://www.katiska.info
***
Katiskan eJulkaisut
http://www.katiska.info/ejulkaisut
johku
Viestimäärä: 146
Sakemanni uros -Ukko *08
Sakemanni narttu -Kalinka *11
KESKUSTELUN TILASTOJA: | Kpl: |
Rekisteröityneitä käyttäjiä | 28248 |
Moderaattoreita | 16 |
Viestiketjuja yhteensä | 6355 |
Viestejä yhteensä | 545793 |
Uudet käyttäjät tänään | 1 |
Viestiketjuja aloitettu tänään | 0 |
Viestejä kirjoitettu tänään | 0 |
Aktiivisimman kirjoittajan nimimerkki | Sipulu |
Peukkuja ylös | 265918 |
(Tilastot päivitetty viimeksi 19.05.2024 klo 12:45) |