Julkaise Twitterissä Jaa MySpacessa Jaa Deliciousissa Tilaa uutiset Googleen
Koirat.com kuvituskuva
UUTINEN - Sunnuntaina, 24.06.2012 klo 21:25

Koirat.com arvioi: Onnistu koirasi koulutuksessa – Tommyn kannustava koulutusopas

Koirat.com bongasi WSOY:n uutuuksista mielenkiintoisen koirankoulutusoppaan. Päivi Romppainen on koostanut kirjaksi Tommy Wirenin ajatukset ja opit koirankoulutuksesta. Yllättävä teoriaosuus ja rautalangasta vääntäen-tason käytännön osuus tekevät kirjasta suosittelemisen arvoisen.


Kirjan rakenne on selkeä. Aluksi Wiren kumoaa vallalla olevia käsityksiä koirankoulutuksesta ja perustelee omaa kantaansa. Wirenin koko oppi pohjautuu koulutustieteeseen, käyttäytymistieteeseen ja psykologiaan. Wiren siteeraa useita psykologian klassikkotutkijoita aina Skinneristä Pavloviin. Susilauma-ajatteluun ja laumahierarkia-ajatteluun pohjautuvat koirankoulutusmenetelmät Wiren tuomitsee vanhanaikaisina ja tieteellisesti jo vääriksi todettuina.

Kun myytit on kumottu ja pohja Wirenin ajatuksille selvennetty, on edessä teoriaosuus. Wiren käy läpi kattavasti koirankoulutuksen teoriaa ja yhä jatkaa virheellisenä pitämiensä mielipiteiden kumoamista. Wiren tarjoaa välillä yllättäviäkin ratkaisuja. Esimerkiksi ohitusrähinäongelman ratkaisu kuulostaa ensilukemalta järjenvastaiselta, mutta Wiren perustelee asiansa hyvin ja pienellä pureskelulla huomaa Wirenin ratkaisuehdotuksessa olevan sittenkin järkeä.

Teoriatarjoilun jälkeen vuorossa on käytännön opetus. Wirenin mukaan kaikki koulutus pohjautuu neljään perustaitoon. Kun koira osaa nämä neljä, on sille helppo opettaa kaikki muut tarvittavat käskyt. Wiren opettaa seikkaperäisesti, vaihe vaiheelta, miten koiralle koulutetaan mikin käsky. Käskyjen opetusosio toimii irrallisenaankin, joten kirjasta saa tarvittaessa pika-apua yksittäisen käskyn opettamiseen. Parhaiten käytännönosio toki toimii, mikäli on ensin lukenut teoriaosuuden.

Lopuksi kirjassa käydään vielä läpi joitain koulutusongelmia ja ratkaisuja niihin. Koulutusongelmia esitellään esimerkkitapausten avulla, jolloin ne ovat konkreettisempia ja helpompia ymmärtää. Ongelmatapausosio tukee hyvin aikaisempia teoria- ja käytännön osuuksia. Se tuo esitetyt opit lähemmäksi lukijaa ja esittelee käytännön tasolla, mistä erilaiset ongelmat johtuvat ja minkälaisten käskyjen ja uusien tapojen avulla ongelmat saadaan ratkaistua.

Mikäli kirjan lukijana on pennunomistaja, havaitsee hän nopeasti ikävän puuteen: kirjassa ei opeteta sisäsiisteyttä. Niin teoria- kuin käytännön osuudessakin sisäsiisteys loistaa poissaolollaan. Välillä kirjan teoriaosuudet ovat vaikeaselkoisia ja vaativat hieman työstämistä ennen kuin teoria aukeaa kunnolla lukijalle. Kunnolliseksi avuksi ja perusteokseksi koirankoulutukseen kirjasta on vasta toisen lukukerran jälkeen. Kuitenkin jo ensimmäisellä kerralla kirjasta saa irti sen verta, että sitä suosittelee mielellään muillekin.

Koirat.com - 24.06.2012

Aiheeseen liittyviä uutisia:

Kommentit, 4 kpl:

1. ANONYYMI - Torstaina, 28.06.2012 klo 20:31
+
0
onpas hurjan suloinen kuva, ihanat hauvelit!!!!!!!!
2. ANONYYMI - Sunnuntaina, 01.07.2012 klo 16:55
+
0
Tommy Wiren on kyllä alansa huippu, pesee peetsat ym mennen tullen!
3. ANONYYMI - Torstaina, 05.07.2012 klo 09:41
+
0
Ihan paras. Asiaa ja perustellusti, ehdoton koirakoulutusoppaiden ykkönen tällähetkellä.
4. ANONYYMI - Tiistaina, 18.12.2012 klo 23:10
+
0
Harvinaisen typerä ja mitäänsanomaton kirja. Kirjasta saa vaikutelman, että koiran koulutus on ihan simppeli juttu. Se onnistuu "maallikoltakin", kun vain seuraa kirjan ohjeita. Mutta kun teoria ja käytäntö on ihan eri asia. Kirjassa oletetaan, että kaikki koirat toimivat tietyllä tavalla tietyssä tilanteessa ja siihen on sitten yksi ratkaisu. Tässä esimerkki ohjeesta: Jos pentu haluaa sylistä pois ja rimpuilee, pitää odottaa niin kaun kunnes pentu on rauhoittunut ja sitten palkkioksi päästää se maahan. Käytännössä tiedämme että pennun kanssa tässä harjoituksessa täytyy päällä olla rätteihin menevä pusero ja korkea kipukynnys. Toinen esimerkki: Kun halutaan koiran luovuttavan jotain suustaan, luovutettava asia vihdetaan makupalaan. Käytännössä tiedämme, että koira ymmärtää eron lelun ja pusikosta löytämänsä grillikyljen jämän välillä. Aarre pysyy suussa vaikka kuonon eteen kippaisi kourallisen nameja. Ja tietenkin aarre pitää nielaista mahdollisimman nopeasti koska myös emäntä/isäntä on siitä kiinnostunut. Luoksetulokin on supistettu vain yhden lehden mittaiseksi vaikka jokainen tietää että juuri se on yksi kaikkein vaikeimmista ja eniten harjoittetua vaativista sioista. Sitten vielä todetaan, että käytös kannatta yleistää mahdollisimman moneen paikkaan? Ja pöh, missä nämä monet paikat löytyy, kun koiria ei saa pitää irti taajamissa? Kirja koostuu siis vastaavanlaisita jutuista, mitä tuossa on muutama esimerkki. En usko että kukaan onnistuu kouluttamaan koiraansa noilla opeilla.

Lähetä kommentti:

Voit lähettää kommenttisi alla olevalla lomakkeella. Mikäli olet kirjautunut sisään, näytetään lähettäjän nimenä nimimerkkisi. Muussa tapauksessa kommentti julkaistaan ilman nimimerkkiä. Asiattomista kommenteista voit ilmoittaa asiakaspalveluumme. Yhteystiedot löytyvät täältä.

Kommentti:
Captcha
Kirjoita kuvassa näkemäsi merkit: