UUTINEN - Perjantaina, 30.12.2016 klo 22:00
Mitä löytökoiran ottaminen vaatii?
Löytökoiran ottamista suunnittelevan tulee huomioida, että löytökoiralla on osittain erilaiset tarpeet kuin kotikasvattajalta tulevalla koiranpennulla.
Monet löytökoirat asuvat koiratarhoilla, joissa olosuhteet ovat erilaiset kuin kotikasvattajalla. Myös koiran historia vaikuttaa paljon siihen, minkälaista erityishuomiota löytökoiran ottaminen vaatii. Suurin osa löytökoirista kuitenkin sopeutuu tavalliseen arkeen, kunhan niiden kanssa vain jaksaa tehdä töitä.
Aiheesta on luettavissa pitkä artikkeli Helsingin Sanomissa
Koirat.com - 30.12.2016
Aiheeseen liittyviä uutisia:
- Ihmisten mielenterveysongelmilla on paljon samankaltaisuuksia koirien pelkojen kanssa
- Läänineläinlääkäri haluaa kieltää raivotautialueilta tulevien koirien maahantuonnin
- Koirillekin määrätään mielialalääkkeitä
- Koirat tarvitsevat lajityypillistä tekemistä eivätkä välttämättä paljoa harrastuksia
- Evira tutkii tuontikoirien terveyttä
- Kolmen mopsin omistaja suosii rescuekoiria
- Tutkimuksessa ei saatu selville, miksi koirat syövät omaa kakkaansa
- Kuusankoskella pahoinpidelty koira pääsi uuteen kotiin
- Rescueyhdistys vastaa kritiikkiin
- Eläinlääkäriliiton puheenjohtaja varoittaa rescuekoirien tuonnista
- Koira haistaa ihmisen pelon
- Löytökoira saatiin sopeutumaan pikkulapsiarkeen
- Rescue-eläimiin erikoistunut eläinlääkäriklinikka avataan Helsinkiin
- Monien käytösongelmien takana on omistajalle sopimaton koirarotu
- Norwichinterrieri tunnisti omistajansa syövän
- Koirat ovat anteliaita
- Viipurin koirat vastaa Seura-lehden kritiikkiin
- Viipurin koiratarhoille kritiikkiä
- Luvaton koiratarha hämmentää Inarissa
- Koiran sisäiselle kellolle toisenlainen selitys
- Eläinten hyvinvointifoorumi 2016 - Koirien ja koiraihmisten mieli- tapahtuma järjestetään tänään
- Lemmikeille leipäjono
- Löytökoirien ottajat kohtaavat ennakkoluuloja
- "Hassu" tapa voi olla oikeasti oire koiran sairaudesta tai vammasta
- Milloin on oikea aika eutanasialle?
- Koira tunnisti omistajaa kohtaan negatiivisesti käyttäytyneet henkilöt
- 3D-tulostimella uudet tassut koiralle
- Taiteilija yhdisti työn ja hyväntekeväisyyden
- Vaaditaanko koirilta liian nopeasti sopeutumista?
- Metsästyskausi lisää löytöeläintalojen kiireitä
- Koiratkin tarvitsevat aivojumppaa
- Vierasta koiraa ei saa silittää pään päältä
- Koirat vain remmilenkeille rakettimyynnin aikana
- Karkuteillä ollut koira saatiin kiinni viiden kuukauden jälkeen
- Kulkukoiratilanne kuohuttaa Romaniassa
- Koira ymmärtää, mitä ihminen näkee ja kuulee
- Koiria inhimillistetään liikaa
- Rescueyhdistykset eivät halua sekoittua ulkomaisiin pentutehtaisiin
- Koirankouluttajan erikoiset asiakkaat
- Liiallinen huomio voi laukaista eroahdistuksen
- Koirat.com arvioi: Onnistu koirasi koulutuksessa – Tommyn kannustava koulutusopas
- Vaasassa keräys kodittomille koirille ja kissoille
- Klaukkalan hylätty koiranpentu sai uuden kodin
- Koiranpentu hylättiin - poliisi kaipaa vihjeitä
- Ukrainassa tapettiin koiria jalkapallon EM-kisojen vuoksi
- Sakkotuomio katukoirien salakuljetuksesta
- Omia koiria viedään eläinkotiin löytökoirina
- Tänään 4.10 vietetään kansainvälistä eläinten päivää
- Turun uusi eläinhoitola valmistuu pian
- Mikkelin uusi löytöeläintalo valmistui
- Koirat.com arvioi: Alexandra Horowitz - Koiran silmin: mitä koira näkee, haistaa ja ymmärtää
- Jyväskylässä keräys kodittomille koirille
- Ruotsissa nousi kohu tosi tv-ohjelmasta
- Koirat eivät käyttäydy kuten ihmiset
- Lapset eivät osaa lukea koiraa
- Kennelliitto ja rescueyhdistykset tukkanuottasilla