UUTINEN - Tiistaina, 18.12.2012 klo 19:27
Suomi menestyi koiratanssin PM-kisoissa
Suomi voitti lähes kaikki tarjolla olleet kultamitallit koiratanssin PM-kisoissa
PM-kisat järjestettiin Tukholmassa 15-16.12.2012. HTMn yksilökilpailussa Suomi ylsi nelosvoittoon. Myös freestylen yksilökilpailussa Suomi voitti kultaa. Lisäksi Suomi nappasi kultamitallin HTMn joukkuekilpailussa. Ainoastaan freestylen joukkuekilpailussa Ruotsi oli Suomea parempi.
Aiheesta uutisoi ensimmäisenä Suomen Kennelliitto
Koirat.com - 18.12.2012
Aiheeseen liittyviä uutisia:
- Suomessa järjestetään corgijuoksukilpailut
- Koiramessujen tulokset - suomalaiskoirat olivat näyttelyn kauneimmat molempina päivinä
- Florida kieltää vinttikoirakilpailut
- Suomen joukkueelle pronssimitali Agilityn MM-kisoissa
- Agilityn SM-kisoihin uusia luokkia
- Koiranomistaminen pidentää etenkin yksinasuvien ikää
- World Dog Show Leipzigissa – tunnelmia näyttelypaikalta
- Suomen palveluskoiraliiton lisenssipakko herättää närää
- Huumekoirat kisailevat Kajaanissa
- Koirahiihdon MM-kisoista Suomelle mitalisaalis
- Ruotsalaiset kauppaketjut luopuvat ilotulitteiden myynnistä koirien takia
- Agilityn MM-kisat tänä viikonloppuna
- Paimennuksen EM-kisoihin tarvitaan 350 lammasta
- Agilityn MM-Kisat Turkuun
- Junioreiden agilityn EM-kisoissa Suomelle kultaa
- Uusi Etelä-Wales kieltää vinttikoirakilpailut
- Suomalaiskoirat menestyivät vinttikoirien EM-maastojuoksukisoissa
- Koiran kanssa ulkomaille? Katso tästä maahantuontivaatimukset
- Russelille kultaa huumekoirien SM-kisoissa
- Agilityn MM-kisat Suomeen
- Koirahiihdon SM-kisat tänä viikonloppuna
- Saksanpaimenkoirien MM-kisat Lahdessa
- Neljän hengen joukkue Suomesta paragilityn MM-kisoihin
- Suomelle TOKOn joukkuekultaa
- Vinttikoirakilpailut poliisin syyniin Australiassa
- Lemmikeillekin järjestetään jo laihdutuskilpailuja
- Uusi realitysarja järkyttää Ruotsissa
- Apinapinseri on maailman kaunein
- Tutkijat kehittävät koiratulkkia
- Suomelle kultaa tottelevaisuuskokeen PM-kisoista
- Koiran kanssa matkalla: Koiran tuonti ja vienti eri maihin
- Suomelle kultaa agilityn PM-kisoista
- Koirat.com arvioi - Paras Kirja Koirastani
- 80% ruotsalaiskoirista on vakuutettu
- Koirankakkapusseissakin mainostetaan nykyään
- Uusia ominaisuuksia julkaistu Koirat.comissa
- Maailman rumin koira on kiinanharjakoira
- Koiralle lässyttämisen MM-kisat Helsingissä 10.6.2012
- Koirat hermostuvat hevimusiikista
- Koiratkin osallistuvat Rio de Janeiron karnevaaleihin
- Kadut puhtaiksi koirankakkaloton avulla Taiwanissa
- Suomalaiset saksanpaimenkoirat menestyivät MM-kisoissa
- Koira matkusti metrolla kotiin Tukholmassa
- Metsästyskoira löysi huumeviljelmän
- Palveluskoirien SM-kulta Nastolaan
- Ruotsin maahantuontisäännökset muuttuvat
- Suomalaiskoira on maailman toiseksi kaunein
- Koirien avulla lisää tietoa ihmisten sairauksista
- Idols-laulaja valitsi koiranpennut
- Kansainvälinen valokuvauskilpailu eläinlääkäreiden arjesta
- Ruotsissa nousi kohu tosi tv-ohjelmasta
- Isovillakoira voitti Voittaja 2010-näyttelyn
- Suomelle joukkuekultaa saksanpaimenkoirien MM-kisoissa
- Menovinkki: Koiratanssin SM-kisat huomenna Lohjalla
- Suomalaiset menestyivät Agilityn MM-kisoissa
- Suomelle kultaa pelastuskoirien MM-kisoissa
- Menovinkki: Puruluunheiton MM-kisat Tampereella
- Ruotsissa esitetään taistelukoirakieltoa
- Maailman rumimman koiran tittelistä kisattiin jälleen
- Ruotsissa paljastui törkeä koirien salakuljetusyritys