
Koirat.com arvioi - Paras Kirja Koirastani
Ruotsalaisen Fill&Tell-kustantamon 10.5 ilmestyvä Paras kirja koirastani on värikäs ja selkeä täyttökirja, johon voi kerätä koiran kaikki elämänvaiheet yksiin kansiin. Pienet virheet eivät estä Koirat.comia suosittelemasta kirjaa kaikenikäisille koiraharrastajille, jotka tykkäävät itse kirjoittaa oman koiransa elämänkertaa.
Ensimmäinen selailukerta antaa kirjasta lupaavan vaikutelman. Tilaa on todella kattavasti erilaisille tilanteille, harrastuksille ja elämänvaiheille. Kirja ottaa huomioon niin urokset kuin nartutkin sekä sekarotuiset että puhdasrotuiset. Näitä olen pureskellut rikki -kohtaan on saatu hyvä valikoima tyypillisimpiä esineitä, joita pennut pureskelevat. Kirja on painettu vahvalle, hyvälaatuiselle paperille ja kuvitus on mukavan värikästä. Kierresidonta tekee kirjasta helppokäyttöisen ja tilaa omille valokuville ja teksteille on runsaasti. Eläinlääkärikäynneille varattu taulukko on selkeä. Taulukossa on tilaa niin oireille, hoidolle kuin päivämäärillekin ja näistä tiedoistahan voi olla paljonkin hyötyä myöhemmin. Lisäksi kirjan lopussa on muovitasku, johon voi laittaa talteen muistojen ohella vaikkapa koiran passin.
Tarkemmalla lukemisella kirjasta löytyy huomautettavaakin. Paras täyttökirja koirastani sortuu käännöskirjallisuudelle tyypilliseen ongelmaan eli asiatarkastuksen puutteeseen: "minut on rekisteröity [ ] sirulla [ ] tatuoinnilla". Kyse ei ole rekisteröinnistä vaan tunnistusmerkinnästä. Samassa yhteydessä on kohta, mihin voi täyttää koiran rekisterinumeron. Suomessa rekisterinumerolla ei tarkoiteta tatuointia tai sirunumeroa vaan puhdasrotuisen koiran rekisteröintinumeroa Suomen Kennelliitossa. Kirjan alkuperäisteos on kuitenkin ruotsalainen ja Ruotsissa kaikki maassa pysyvästi asuvat koirat - myös sekarotuiset - on rekisteröitävä. Lisäksi nykyään mikrosirutus on pennuille käytännössä ainoa mahdollinen tunnistusmerkintätapa. Hieman häiritsee myös pieni epäloogisuus sivujärjestyksessä: yhdellä aukeamalla on aukkokohta koirapäiväkodille, välissä on yksi aukeama kavereista ja vasta sen jälkeen tulee aukeama, johon voi kirjoittaa loma-aikojen hoidosta ja muusta matkailuun liittyvästä. En ole oppinut mitään uutta täytettyäni ___ vuotta -kohta tuntuu lannistavalta, mutta toisaalta vieressä on hauska piirroskuva joka kyseenalaistaa säännön etteikö muka vanha koira enää oppisi uusia temppuja.
Paras kirja koirastani sopii erityisesti henkilölle, joka tykkää tehdä itse. Kirja sopii myöskin henkilölle, joka haluaa tallettaa muistiin oman koiransa kommelluksia ja kirjoittaa käsikirjaa omasta koirastaan. Mikäli koiran laumaan kuuluu useita henkilöitä, saa kirjan täyttämisestä mukavan yhteisen puuhan.
Aiheeseen liittyviä uutisia:
- Uutuuskirja esittelee presidenttien lemmikit
- Suomen joukkueelle pronssimitali Agilityn MM-kisoissa
- Kasvatuskoira toimii opettajan apuna erityisluokalla
- Pennun kasvuolot ja liikunnan määrä vaikuttavat merkittävästi koiran pelokkuuteen
- Uusi suomalainen kirja koiranjalostuksesta on julkaistu
- Koiranomistaminen pidentää etenkin yksinasuvien ikää
- Ruotsalaiset kauppaketjut luopuvat ilotulitteiden myynnistä koirien takia
- Vanhat puserot ja tyynyt hyötykäyttöön
- Koiran kanssa ulkomaille? Katso tästä maahantuontivaatimukset
- Kennelliitto avaa verkkomuseon
- Joululeivontaa - koirajoulutortut
- SEY julkaisi koiranosto-oppaan
- Tehokkaampia keinoja löytymässä koira-allergian hoitoon
- Lemmikkieläinpassi uudistuu
- Uusi realitysarja järkyttää Ruotsissa
- Tutkijat kehittävät koiratulkkia
- Lukukoira Börje voitti palkinnon Helsingin kirjamessuilla
- Koiran kanssa matkalla: Koiran tuonti ja vienti eri maihin
- 80% ruotsalaiskoirista on vakuutettu
- Suomi menestyi koiratanssin PM-kisoissa
- Koirat.com arvioi - Koiransa Näköinen
- Koirankakkapusseissakin mainostetaan nykyään
- Koirat.com arvioi: Onnistu koirasi koulutuksessa – Tommyn kannustava koulutusopas
- Koirat.com arvioi: Mustin tassukirja kaikenkarvaisista koirista
- Koirat.com arvioi: Kodin Eläinlääkeopas
- Koira matkusti metrolla kotiin Tukholmassa
- Metsästyskoira löysi huumeviljelmän
- Ruotsin maahantuontisäännökset muuttuvat
- Lukukoira auttaa lukemaanopettelussa
- Koirien avulla lisää tietoa ihmisten sairauksista
- Koirat.com arvioi: Alexandra Horowitz - Koiran silmin: mitä koira näkee, haistaa ja ymmärtää
- Ruotsissa nousi kohu tosi tv-ohjelmasta
- Isovillakoira voitti Voittaja 2010-näyttelyn
- Ruotsissa esitetään taistelukoirakieltoa
- Ruotsissa paljastui törkeä koirien salakuljetusyritys