Schnoodle

Schnoodle – tausta ja alkuperä

Schnoodle on peräisin Yhdysvalloista, jossa snautseria ja villakoiraa alettiin risteyttää suunnitelmallisesti 1980-luvulla, kun kiinnostus villakoiraristeytyksiin kasvoi. Se on siis yksi vanhimmista niin sanotuista doodle-risteytyksistä, ja se yleistyi samoihin aikoihin kuin cockapoo. Tarkkaa ensimmäistä kasvattajaa tai vuotta ei tunneta, ja sattumanvaraisia sekoituksia on varmasti syntynyt jo aiemmin.

Tavoitteena oli perhekoira, joka irrottaisi vähän karvaa ja jossa yhdistyisivät snautserin valppaus ja sitkeys sekä villakoiran oppivaisuus. Vanhempirodut ovat taustaltaan käyttökoiria: snautseri on saksalainen tila- ja tallikoira, jonka tehtäviin kuului vahtiminen ja rottien pyydystäminen, ja kääpiösnautseri on siitä pienennetty muunnos. Villakoira on alun perin vesilintujen noutaja, ja sen pienet muunnokset ovat vuosisatojen ajan olleet seurakoiria. Schnoodle on kuitenkin alusta asti kasvatettu perheen lemmikiksi eikä mihinkään käyttötarkoitukseen.

Schnoodle on tunnettu erityisesti Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Britanniassa. Suomessa se on harvinaisempi kuin moni muu villakoiraristeytys, mutta pentuja ilmoitetaan myyntiin silloin tällöin, ja osa pennuista tuodaan ulkomailta.

Schnoodlella ei ole laajasti tunnettua, järjestäytynyttä useamman sukupolven kasvatuslinjaa, vaikka joillakin kasvattajilla on omia monisukupolvisia linjojaan. Suurin osa pennuista on ensimmäisen polven risteytyksiä.

Onko schnoodle rotu?

Schnoodle ei ole virallinen koirarotu. Sillä ei ole kansainvälisesti hyväksyttyä rotumääritelmää, eikä yksikään suuri kennelliitto tunnusta sitä. Suomessa Kennelliitto ei rekisteröi risteytyksiä, joten schnoodlella ei ole virallista rekisterikirjaa eikä sukutaulua. Joillakin ulkomaisilla yhdistyksillä on omia rekistereitään risteytyksille, mutta ne eivät vastaa rotukoiran rekisteröintiä.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että schnoodlen kokoa, turkkia ja luonnetta ei määrittele kukaan. Koska vanhempina voidaan käyttää kolmea snautserin ja neljää villakoiran kokoa, "schnoodle" voi tarkoittaa yhtä hyvin viisikiloista seurakoiraa kuin kolmekymmenkiloista isoa koiraa. Rotukoirien terveysohjelmat, kuten kääpiösnautserin silmätutkimusvaatimus tai snautserin lonkkakuvaus, eivät koske schnoodle-pentueita. Vastuu terveystutkimuksista on yksittäisellä kasvattajalla, ja ostajan on itse tarkistettava, mitä on tehty.

Sukupolvet F1, F1b, F2 ja multigen

• F1: snautseri × villakoira. Pennut ovat puoliksi kumpaakin rotua, ja turkki voi olla karkea, pehmeä tai kihara.
• F1b: F1-schnoodle × villakoira. Villakoiran osuus kasvaa, ja turkki on todennäköisemmin kihara ja vähemmän karvaa irrottava.
• F2: F1-schnoodle × F1-schnoodle. Vaihtelu on usein suurempaa kuin F1-pentueessa, koska vanhempien geenit yhdistyvät uudelleen.
• Multigen: useamman schnoodle-sukupolven jälkeläinen. Tasaisuus riippuu täysin kasvattajan valinnoista.

Sukupolvimerkintä kertoo pennun alkuperästä, ei sen laadusta tai terveydestä. Schnoodlen kohdalla on yhtä tärkeää kysyä, mitä kokomuunnoksia vanhemmat ovat.

Ulkonäkö, koko ja kokoluokat

Schnoodle on tavallisesti neliömäinen ja ryhdikäs koira, jolla on snautserin perintönä usein tuuheat kulmakarvat ja parta. Korvat ovat yleensä riippuvat tai taittuneet, ja häntä on luonnollinen. Rakenne on yleensä kevyempi kuin snautserilla mutta tukevampi kuin villakoiralla.

Schnoodlen koko vaihtelee enemmän kuin juuri minkään muun risteytyksen, koska molemmilla vanhempiroduilla on useita kokomuunnoksia. Kääpiösnautseri on säkäkorkeudeltaan 30–35 cm ja painaa noin 4,5–7 kg, snautseri 45–50 cm ja 14–20 kg. Kääpiövillakoira on 28–35 cm, keskikokoinen villakoira 35–45 cm ja isovillakoira 45–62 cm korkea. Aikuinen schnoodle on tavallisesti noin 28–60 cm korkea ja painaa noin 5–30 kg.

• Mini-schnoodle: kääpiösnautserista ja kääpiövillakoirasta, yleensä noin 28–38 cm ja 5–10 kg. Tämä on yleisin koko.
• Keskikokoinen schnoodle: kääpiösnautserista tai snautserista ja keskikokoisesta villakoirasta, yleensä noin 35–45 cm ja 8–18 kg.
• Iso eli standard-schnoodle: snautserista ja isovillakoirasta, yleensä noin 45–60 cm ja 15–30 kg.

Kokoluokat eivät ole virallisia, ja F1- ja F2-pennun aikuiskoko on arvio. Paras arvio saadaan vanhempien koosta. Joskus pienimpiin pentueisiin käytetään toyvillakoiraa ja suurimpiin suursnautseria, jolloin koko jää vielä pienemmäksi tai kasvaa vielä isommaksi; nämä ovat harvinaisia.

Yleisiä värejä ovat musta, harmaa, hopea, valkoinen, ruskea, aprikoosi ja kerma sekä snautserin perintönä pippuri-suolainen tai musta-hopea. Myös kirjavia ja kaksivärisiä schnoodleja on. Pennun väri voi vaaleta kasvaessa.

Luonne

Schnoodle on tavallisesti eloisa, älykäs ja perheeseensä kiintyvä koira, jossa on enemmän särmää kuin monessa muussa villakoiraristeytyksessä. Luonne riippuu paljon vanhemmista: kääpiösnautserista syntynyt schnoodle on usein seurakoiramaisempi, snautserista syntynyt isompi koira määrätietoisempi ja vahtivampi.

Snautserilta: valppaus, rohkeus ja oma tahto

Kääpiösnautseri ja snautseri ovat älykkäitä, pelottomia ja valppaita koiria. Ne suhtautuvat vieraisiin usein ensin pidättyvästi ja ilmoittavat tulijoista, ja etenkin kääpiösnautseri haukkuu herkästi ovikellolle ja oudoille äänille. Snautserit ovat oppivaisia mutta omapäisiä: ne kokeilevat rajoja eivätkä ole erityisen miellyttämisenhaluisia. Rotankyttääjän perintönä monella on saalisvietti, joka kohdistuu pihan jyrsijöihin, lintuihin ja oraviin.

Villakoiralta: oppivaisuus ja herkkyys

Villakoira on nopeasti oppiva, eläväinen ja ihmisiinsä hyvin kiintyvä. Se nauttii yhteistyöstä ja tekemisestä, mutta on myös herkkä, joten kova käsittely tai rauhaton koti voi tehdä siitä jännittyneen. Villakoiran perintönä schnoodle on usein helpompi kouluttaa kuin snautseri, mutta usein myös herkempi kuin snautseri.

Sopivuus perheeseen

Hyvin kasvatettu ja sosiaalistettu schnoodle sopii useimmiten lapsiperheeseen. Mini-schnoodle on tukevampi kuin moni muu pieni koira, ja isompi schnoodle kestää leikkiä, mutta reipas nuori koira voi olla taaperolle liian vauhdikas. Schnoodle tulee yleensä toimeen muiden koirien kanssa, kun se on sosiaalistettu niihin pentuna. Kissan kanssa yhteiselo onnistuu yleensä, jos ne kasvavat yhdessä, mutta kanit ja jyrsijät samassa kodissa vaativat varovaisuutta.

Haukku ja vahtiminen

Schnoodle on usein "puhelias" koira, joka kommentoi ääniä ja ilmoittaa vieraista. Haukkuminen on sille luontevaa, ja kerrostalossa siihen kannattaa puuttua jo pentuna: opeta koiralle, että ovikello ja rappukäytävän äänet eivät vaadi hälytystä, ja palkitse rauhallisuudesta. Tylsistynyt schnoodle keksii helposti omaa ohjelmaa, kuten ikkunassa vahtimista.

Turkki, karvanlähtö ja allergia

Snautserilla on jäykän karkea peitinkarva ja tiivis pohjavilla, villakoiralla tiivis, kihara turkki. Schnoodlen turkki voi olla karkea ja snautserimainen, pehmeä ja laineikas tai villakoiramaisen kihara, ja F1-pentueessa voi syntyä kaikkia tyyppejä. Pennun lopullinen turkki näkyy vasta noin vuoden iässä.

Schnoodle irrottaa tavallisesti vähän karvaa, koska irronneet karvat jäävät turkin sisään. Se ei tarkoita hoidon helppoutta: pehmeä ja laineikas sekaturkki takkuuntuu erityisen helposti. Turkki pitää harjata ja kammata perusteellisesti useita kertoja viikossa ja trimmata noin 6–8 viikon välein. Snautserin turkkia hoidetaan perinteisesti nyppimällä, mutta schnoodlen turkki on harvoin siihen sopiva, joten se yleensä leikataan koneella tai saksilla.

Parta, kulmat ja korvat

Schnoodlen parta kerää ruokaa ja vettä, joten se kannattaa pyyhkiä ja kammata päivittäin, jotta se ei ala haista tai takkuuntua. Kulmakarvat pidetään sen mittaisina, etteivät ne hankaa silmiä. Riippuvien korvien sisällä kasvava karva pitää korvakäytävän kosteana, ja schnoodlella korvatulehdukset ovat tavallisia; korvat kannattaa tarkistaa viikoittain ja korvakäytävän karvat siistiä tarvittaessa.

Onko schnoodle allergiaystävällinen?

Schnoodlea markkinoidaan usein allergiaystävällisenä, mutta sitä ei voi taata. Koira-allergian aiheuttavat valkuaisaineet ovat syljessä, hilseessä ja virtsassa, eivät karvassa. Tutkimuksissa niin sanottujen allergiaystävällisten rotujen turkkinäytteissä ei ollut vähemmän pääallergeenia kuin muilla roduilla, ja yksilöiden väliset erot olivat suurempia kuin rotujen väliset. Pieni schnoodle tuottaa vähemmän hilsettä kuin iso, mutta saman pentueen pennuista yksi voi sopia allergiselle ja toinen ei.

Tapaa pentua tai sen vanhempia useita kertoja ennen päätöstä, jos perheessä on koira-allergiaa. Lisää aiheesta: allergiaystävälliset koirarodut.

Terveys ja elinikä

Schnoodle elää tavallisesti noin 12–15 vuotta, mutta luotettavaa, laajaan aineistoon perustuvaa elinikätilastoa ei ole. Kaikki vanhempirodut elävät keskimäärin noin 12–15-vuotiaiksi, ja pienet koirat elävät yleensä hieman isoja pidempään. Risteytys ei poista vanhempirotujen perinnöllisiä sairauksia. Se vähentää vain sellaisten peittyvästi periytyvien sairauksien riskiä, jotka ovat yleisiä ainoastaan toisessa rodussa. Molemmissa roduissa esiintyvät sairaudet, kuten epilepsia, kaihi ja isommilla koirilla lonkkaniveldysplasia, siirtyvät schnoodlelle.

Kääpiösnautserilta ja snautserilta periytyvät riskit

• Haimatulehdus ja hyperlipidemia: kääpiösnautserin tunnettu perinnöllinen taipumus, jossa veren rasva-arvot nousevat. Luotettavaa geenitestiä ei ole.
• Virtsakivet ja maksashuntti eli synnynnäinen maksan verisuonipoikkeama, joita tavataan kääpiösnautserilla.
• Silmät: kaihi, etenevä verkkokalvon surkastuma ja verkkokalvon kehityshäiriöt. Kääpiösnautserin PRA on eri muoto kuin villakoiran, ja siihen on oma geenitestinsä.
• Myotonia congenita ja mykobakteeri-infektioalttius (MAC), joihin on geenitestit.
• Lonkkaniveldysplasia ja onykodystrofia eli kynsisairaus snautserilla.

Villakoiralta periytyvät riskit

• Etenevä verkkokalvon surkastuma (prcd-PRA): johtaa sokeuteen, ja siihen on geenitesti.
• Pienet villakoirat: patellaluksaatio, Legg–Calvé–Perthesin tauti, ylimääräiset ripset ja kaihi.
• Keskikokoinen ja isovillakoira: lonkkaniveldysplasia, Addisonin tauti ja isovillakoiralla talirauhastulehdus (SA) sekä mahalaukun kiertymä.
• Epilepsia kaikissa kokomuunnoksissa.

Kääpiösnautserin taipumus haimatulehdukseen on mini-schnoodlen tärkeimpiä seurattavia asioita, ja ylipaino ja rasvainen ruoka ovat sen tunnettuja laukaisijoita. Epilepsiaa esiintyy sekä snautsereilla että villakoirilla, joten sitä ei voi sulkea pois risteyttämällä. Iso schnoodle perii isovillakoiralta myös syvärintaisen koiran alttiuden mahalaukun kiertymään, joka on hätätilanne.

Mitä tutkimuksia vanhemmilta kannattaa vaatia

• Kääpiösnautseri-vanhempi: enintään vuoden vanha silmätutkimus ja geenitestit (PRA, myotonia congenita, MAC). Lisäksi kannattaa kysyä haimatulehduksesta, virtsakivistä, maksashuntista ja epilepsiasta suvussa.
• Snautseri-vanhempi: virallinen lonkkakuvaus ja voimassa oleva silmätutkimus.
• Kääpiövillakoira-vanhempi: polvitutkimus, silmätutkimus ja prcd-PRA-geenitesti.
• Keskikokoinen tai isovillakoira -vanhempi: lonkka- ja kyynärkuvaus, silmätutkimus ja prcd-PRA-geenitesti sekä keskikokoiselta polvitutkimus. Kysy myös Addisonin taudista, epilepsiasta ja isovillakoiralla talirauhastulehduksesta suvussa.
• F1b- tai multigen-pentueessa: samat tutkimukset myös schnoodle-vanhemmalta.

Pyydä tutkimustulokset nähtäväksi kirjallisina. Koska PRA:n muodot ovat roduilla erilaiset, kummankin vanhemman geenitestit on tehtävä oman rotunsa mukaan.

Liikunta, koulutus ja arki

Schnoodle on energinen koira kaikissa koissa. Mini-schnoodle tarvitsee päivittäin noin tunnin liikuntaa, esimerkiksi pari reipasta lenkkiä ja vapaata juoksua aidatulla alueella, ja iso schnoodle selvästi enemmän. Pelkkä fyysinen liikunta ei riitä: molemmat vanhempirodut ovat älykkäitä, ja schnoodle tarvitsee aivotyötä, kuten nenätöitä, temppukoulutusta ja aktivointileluja. Schnoodle sopii myös koiraharrastuksiin, kuten agilityyn, tokoon ja jälkiharrastukseen.

Kouluttaminen onnistuu yleensä hyvin, mutta vaatii johdonmukaisuutta. Villakoiran perintö tekee schnoodlesta oppivaisen, mutta snautserin perintönä se voi kokeilla rajoja ja muistaa, mikä kerran kannatti. Palkitseva koulutus ja lyhyet, monipuoliset harjoitukset toimivat paremmin kuin toisto ja kovat otteet. Luoksetulo kannattaa harjoitella huolella saalisvietin vuoksi, ja haukkumiseen puuttuminen kuuluu pennun perusasioihin.

Schnoodle kiintyy perheeseensä ja haluaa olla mukana arjessa, joten pitkät yksinolot ovat sille vaikeita. Yksinoloa kannattaa harjoitella lyhyin jaksoin pentuajasta alkaen. Tylsistynyt tai liian vähälle tekemiselle jäänyt schnoodle haukkuu ja keksii omaa ohjelmaa herkemmin kuin hyvin liikutettu.

Ruokinta ja paino

Kääpiösnautserin taipumus haimatulehdukseen ja rasva-aineenvaihdunnan häiriöihin tarkoittaa, että schnoodlen ruokinta kannattaa pitää tasaisena ja vähärasvaisena. Ihmisten ruoan tähteet, rasvaiset herkut ja äkilliset ruokavalion muutokset ovat huono ajatus. Painoa kannattaa seurata säännöllisesti, ja koulutuspalkat vähentää päivän ruoka-annoksesta. Isolla schnoodlella ruokailun jälkeinen rauhallinen hetki ennen rajua leikkiä on järkevä tapa.

Turkinhoito osana arkea

Turkinhoito kannattaa ajatella arjen rutiiniksi. Pentu kannattaa totuttaa harjaukseen, kampaukseen, parran pesuun, kylvetykseen, föönaukseen, kynsien leikkuuseen ja korvien tarkistukseen heti ensimmäisistä viikoista lähtien. Kun turkki pidetään lyhyenä, harjaaminen helpottuu huomattavasti. Ammattitrimmaus on vuositasolla merkittävä kuluerä, etenkin ison schnoodlen kohdalla, ja se kannattaa laskea mukaan koiran kustannuksiin ennen hankintaa.

Suomen olosuhteet

Schnoodle kestää Suomen talvea kohtuullisesti, jos turkki on tiheä ja karkea, mutta lyhyeksi trimmattu pieni schnoodle tarvitsee pakkasella takin. Lumi tarttuu kiharaan ja pehmeään karvaan paakuiksi, mikä vähenee, kun tassujen ja vatsan karvat pidetään talvella lyhyinä. Parta jäätyy pakkasella ja kerää lunta, joten se kannattaa kuivata sisään tultaessa. Kesällä tiheä turkki kerää punkkeja ja siemeniä, joten koira kannattaa tarkistaa jokaisen metsälenkin jälkeen.

Schnoodlen pennun hankinta

Schnoodlen kohdalla pennun hankinnassa on yksi erityinen kysymys: minkä kokoinen koirasta tulee. Koska vanhempina voidaan käyttää hyvin erikokoisia koiria, pennun koko ja luonne riippuvat paljon siitä, mitä kasvattaja on yhdistänyt. Koska risteytyksiä ei rekisteröidä eikä niille ole terveysvaatimuksia, pentujen tuotantoa ei valvo kukaan. Huolellisia kasvattajia on, mutta pentua hankkiessa on oltava tavallista tarkempi.

Riskit, jotka kannattaa tunnistaa

• Pentutehtailu: paljon pentueita samaan aikaan, useita eri risteytyksiä, emoa ei näytetä, pentu toimitetaan kotiin tai luovutetaan parkkipaikalla.
• Tuontipennut: ulkomailta tuodut pennut voivat kantaa parvovirusta, loisia tai pahimmillaan raivotautia. Puutteelliset rokotukset, väärä ikä ja väärennetyt passit ovat tavallisia. Pennun on oltava maahan tullessaan vähintään 15 viikon ikäinen raivotautirokotuksen vuoksi.
• Liian nuori luovutus: pentu tarvitsee emoaan ja sisaruksiaan vähintään 8 viikon ikään, mieluiten pidempään.
• Epämääräinen koko: jos kasvattaja ei kerro, mitä kokomuunnoksia vanhemmat ovat, aikuiskoko on arvailua.

Mitä kasvattajalta kysyä

• Saako emon ja mieluiten myös isän tavata, ja missä pennut ovat kasvaneet?
• Mitä kokomuunnoksia vanhemmat ovat, ja minkä kokoisia ne ovat?
• Mitkä ovat molempien vanhempien silmätutkimusten, lonkka- tai polvitutkimusten ja geenitestien tulokset paperilla?
• Onko suvussa ollut haimatulehdusta, epilepsiaa tai Addisonin tautia?
• Mitä sukupolvea pentu on, ja montako pentuetta emolla on ollut?
• Saako kirjallisen kauppasopimuksen, ja miten se käsittelee sairauksia ja virheitä?

Hyvä kasvattaja haluaa tietää, millaiseen kotiin pentu menee, kertoo myös schnoodlen haasteista, kuten haukkumisesta ja turkinhoidosta, ja ottaa koiran tarvittaessa takaisin. Pennun hinta ei kerro laadusta: suosittujen risteytysten pennuista pyydetään usein yhtä paljon tai enemmän kuin terveystutkituista rotukoirista. Selaa ilmoituksia Koiratorilla ja käy hankinta läpi pentuoppaan avulla.

Kenelle schnoodle sopii?

Schnoodle sopii aktiiviselle ihmiselle tai perheelle, joka haluaa valppaan, älykkään ja persoonallisen koiran ja jolla on aikaa liikuntaan, koulutukseen ja turkinhoitoon. Mini-schnoodle sopii kerrostaloon, kunhan haukkumiseen puututaan, ja isompi schnoodle viihtyy liikkuvassa perheessä ja harrastuksissa. Se ei sovi, jos koira joutuisi olemaan paljon yksin, jos haukkuminen on ongelma, jos tavoitteena on varma allergiaratkaisu tai jos haluaa tietää tarkasti, minkä kokoinen koirasta tulee.

Jos haluat jonkin schnoodlen ominaisuuden ennustettavammin, rotukoira voi olla parempi valinta:

• Kihara, vähän karvaa irrottava turkki ja oppivaisuus halutussa koossa: kääpiövillakoira, keskikokoinen villakoira tai isovillakoira.
• Partainen, valpas ja vähän karvaa irrottava koira: kääpiösnautseri tai snautseri.
• Kihara, aktiivinen harrastuskoira: lagotto romagnolo, espanjanvesikoira tai pumi.

Vertaa vaihtoehtoja rotutestillä tai tutustu muihin risteytyksiin.