
Koirat.com testaa - Me We Doggy Bandana -koirahuivi
Kylmällä kaudella niin koirat kuin omistajansakin käyttävät enemmän vaatetta. Tämänkertaisessa tuotetestissä onkin vuorossa Me Wen Doggy Bandana-koirahuivi sekä omistajille suunnattu Me Wen pipo.
Ekologisen muodin kysyntä on kasvanut ja tämän huomasivat myös kaksi suomalaisnaista, jotka perustivat Me Wen vuonna 2012. Koirahuivien suunnitteluapuna on lisäksi virolainen suunnittelija Maarja Tali, jonka hyväntekeväisyysyhdistykselle osa Doggy Bandanan tuotoista lahjoitetaan. Sekä pipo että huivi ovat 95% luomupuuvillaa ja ne ommellaan ja painatetaan Suomessa. Huiveja ja pipoja on saatavilla eri värisinä ja jokainen tuote painatetaan tilaajan haluamalla tekstillä. Huiveja on kaikenkokoisia ja tilatessa tulee antaa koiran kaulanympärys, joten myös äärikokoisille koirille löytyy sopivan kokoinen tuote. Koirat.comin testaajana oli kolmekiloinen perhoskoira, jolle on välillä ongelmana löytää sopivan pieniä tuotteita. Huivin kohdalla tätä ongelmaa ei ollut.
Huivia ja pipoa testattiin tavallisessa lenkkeilykäytössä. Lisäksi niille tehtiin pakkastesti, käsinpesutesti ja konepesutesti. Painatus kesti pakkasen hyvin eikä se alkanut halkeilla. Käsinpesutestissä kumpikaan tuote ei päästänyt väriä. Konepesunkin jäljiltä huivi ja pipo säilyttivät muotonsa ja värinsä. Tuotteissa on myös heijastava merkki, mutta ainoaksi heijastimeksi piposta ja huivista ei kuitenkaan ole, vaan pimeällä liikkuessa on syytä pitää erillistä vilkkua tai heijastinta sekä koiralla että omistajalla. Kesäkuumalla huivista voisi kasteltuna kuvitella olevan apua koiran viilentäjänä, mutta tätä ominaisuutta ei tällä kertaa testattu.
Huivissa on kärjet avoimena eli sen sitomistavan saa itse valita. Yksi vaihtoehto on pujottaa koiran oma kaulapanta huivin läpi, toinen vaihtoehto on pujottaa erillinen sidontanauha. Mikäli huivin halutaan pysyvän selän päällä, toimii kaulapannan läpi pujottaminen vain taluttajansa takana kulkevilla koirilla. Vetävillä koirilla remmin kiinnityskohta nousee väkisinkin niskan päälle, jolloin huivi kierähtää koiran rinnan puolelle. Tällöin taas heijastin ei näy ja mikäli koira on kova nuuhkimaan, saattaa huivi myös viistää maata koiran kulkiessa. Tästä syystä kaulapantakiinnitys ei toimi myöskään kesällä, mikäli huivia haluaa käyttää vetävän koiran viilentämiseen. Erillisen sidontanauhan etuna on se, että huivi pysyy paremmin halutussa kohdassa, joko rinnan tai selän puolella.
Haittapuolena pipossa ja huivissa on niiden hinta. Ekologisen muodin hinta on vielä valitettavan korkealla ja yli 30 euroa yhdestä huivista on aika paljon, puhumattakaan yli 40 euron piposta. Toisaalta laatu maksaa ja kotimaisen käsityön ostaminen on paljon eettisempää kuin aasialaisen halpatuotteen. Toinen asia, mistä Koirat.com moittii pipoa on heijastavan merkin paikka. Huivi on kaksipuoleinen: toisella puolella on tyylitelty oma teksti ja toisella puolella taas turvallisuutta lisäävä heijastava merkki. Mikäli huiveja aiotaan jatkojalostaa, suosittelee Koirat.com, että myös tekstipuolelle tulisi jotain heijastavaa, esimerkiksi heijastavat reunanauhat.
Heijastimeksi tai muuksi hyödylliseksi asusteeksi Me Wen tuotteista ei ole, mutta tyylitietoinen saa huivin ja pipon avulla laadukkaan ja katu-uskottavan ekstran ulkoilulookkiinsa.
Aiheeseen liittyviä uutisia:
- Ulkoilu pakkaskeleillä - mitä tulee ottaa huomioon?
- Milloin koiralle takki päälle?
- Metsästäjät innostuivat koirankarvasta neulotuista villasukista
- Turkulainen supermarketti otti käyttöön lukolliset koirakaapit
- Koirat auttavat parkison-potilasta
- Rally-toko on yhdistelmä useampaa koiraurheilulajia
- Canicross on mukava yhteinen harrastus koiralle ja sen omistajalle
- Agilityn arvostus nousussa
- Pennun kasvuolot ja liikunnan määrä vaikuttavat merkittävästi koiran pelokkuuteen
- Mitä huomioida pakkaskeleillä koiran kanssa?
- Muistathan heijastimen myös koiralle
- Koiratarvikeala kasvaa voimakkaasti
- Koirien surffauksen maailmanmestaruuskisat keräsivät joukon erirotuisia kilpailijoita
- Koiran kanssa kahvilaan? Moni espoolaiskahvila sallii koirat
- Koirahiihdon MM-kisoista Suomelle mitalisaalis
- Koiravaljakkoharrastaja jahtaa ennätystä
- Agilityliitto Olympiakomitean jäseneksi
- Monet koirat tarvitsevat talvivaatteita
- Koirien surffauskisa Kaliforniassa
- Koirat huomioitiin luontopolulla
- Syksyn saapuessa syytä taas kaivaa heijastimet esiin
- Kävelytesti tulossa osaksi lyhytkuonoisten rotujen jalostusohjesääntöä
- Agilitystä tulossa vihdoin virallinen urheilulaji
- Koirahiihdon SM-kisat tänä viikonloppuna
- Seurakunta järjestää koiratreffit
- Yle testasi, miten koiraa ulkoiluttava näkyy eri heijastimilla varustettuna
- Lappeenrantalaista eläinlääkäriä epäillään hoitovirheistä
- Talvi tulee - koirien vaatekausi alkaa
- Suomen Kennelliitto ottaa kantaa Kiinan maailmannäyttelyyn
- Dobo on omistajan ja koiran yhteinen liikuntamuoto
- Keltaisen nauhan merkitystä ei vielä tunneta hyvin
- Koira menehtyi jäihin
- Uusi koirapuisto valmistui Lappeenrantaan
- Koirien inhimillistäminen näkyy kaikkialla
- Koirat pidettävä kytkettynä - luonnossa on lisääntymisaika
- Koirafrisbeen ensimmäiset kisat järjestetään elokuussa
- Mikkeliläiset saivat uuden koiraurheilukeskuksen
- Turussa valvotaan koirakuria
- 24.4 vietettävän koiranpäivän teemana vastuu ympäristöstä
- Koiran ulkoilulle vaikea asettaa minimirajoja
- Koirahiihtoharrastus lisääntyy
- Koirat.com arvioi - Koiransa Näköinen
- 19 uutta sankarikoiraa
- Uusia ominaisuuksia julkaistu Koirat.comissa
- Koira pelastettiin jäistä Kuopiossa
- Koiratkin mukaan baseball-otteluihin
- Turkuun uusi koirapuisto
- Koiran kanssa matkalla - Tuotetestissä Travall-läikkymätön juomakuppi
- Tuusulaan avattiin koiralatu
- Koirat.com arvioi: Mustin tassukirja kaikenkarvaisista koirista
- Koirat.com arvioi: Kodin Eläinlääkeopas
- Koirat.com testaa: Neato XV-15 pölynimurirobotti
- Kaarinaan uusi koirapuisto
- Ristomatti Ratialta koiravaatemallisto
- Alumiinitolppia joudutaan vaihtamaan koirien takia
- Kajaaniin uusi halli koiraharrastajille
- Koirat.com testaa - Dog E-Walk koulutuslaite
- Koirat.com testaa - Hau-Hau Champion Solitaire -aktivointipeli
- Kotkaan koiraurheiluhalli